Uudet kotisivuni

 Uudet kotisivuni blogeineen löytyvät osoitteesta markkusiira.com.

Blogin päätös

Tämän blogin ylläpitäminen ja päivittäminen on lopetettu. Blogger alustana saa jäädä.

Kiitos kaikille lukijoille, jotka ovat seuranneet kirjoitteluani viime vuosina. 

Jatkan "politiikan ja maailman tilan" kommentointia muualla, sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Uusi kotisivusto julkaistaan myös lähitulevaisuudessa.

Venäläisarvio: Uusi kylmä sota on alkanut, mutta Venäjä ja Kiina voittavat lännen

Sergei Karaganov

Neuvostoliitto saattoi hävitä ensimmäisen kylmän sodan, mutta Venäjä on etulyöntiasemassa uusintaottelussa Yhdysvaltojen kanssa.

Tällä kertaa Venäjällä on "kaikki mahdollisuudet selvitä voittajana", sanoo politiikan tutkija Sergei Karaganov. 

Argumenty I Fakty-aikakauslehden haastattelussa venäläisakateemikko väittää, että Moskova on nyt paljon vahvempi kuin se oli Neuvostoliiton loppuaikana, kun taas länsi on vain heikentynyt.

Karaganov on ollut vuosikymmenien ajan yksi Venäjän ulkopolitiikan huipputeoreetikoista ja hän on toiminut myös presidentti Vladimir Putinin neuvonantajana. Tällä hetkellä hän johtaa maailmantalouden ja kansainvälisten suhteiden tiedekuntaa arvostetussa Moskovan talouskorkeakoulussa. 

Karagonov on tunnettu myös "Karaganovin doktriinista", jonka mukaan Venäjän pitäisi toimia lähialueilla asuvien etnisten venäläisten ihmisoikeuksien puolustajana.

Entiseen kylmään sotaan verrattuna tilanne on nyt toinen. Karaganov selittää, että kylmän sodan aikana Neuvostoliitolla oli vihollisia useammalla kuin yhdellä rintamalla. Nyt kun Peking on Moskovan puolella, Venäjä voi hyödyntää tätä strategista kumppanuutta. Venäjä on myös vauras maa verrattuna Neuvostoliittoon sen loppuvuosina. 

Karaganov viittaa Neuvostoliiton "rasitteisiin", jotka eivät koske Venäjän federaatiota; toisin kuin neuvostososialismin aikana, enää ei ole tarvetta yrittää ruokkia puolta maailmaa kotimaan elintarvikepulasta huolimatta. Riippuvaisten asiakasvaltioiden puuttuminen on tutkijan mielestä etu nykytilanteessa. Putinin johdolla Venäjästä on tullut elintarvikeomavarainen.

Neuvostoajan talousasioitakin politologi sivuaa, muistuttaen, kuinka "Georgia sai Neuvostoliitossa eniten rahaa henkeä kohti ja Ukraina sai absoluuttisesti eniten rahaa". Karaganovin mielestä ei ole sattumaa, että taloudellisen tuen menettämisen myötä nämä entiset neuvostotasavallat ovat köyhtyneet dramaattisesti.

Kiinan osalta Karaganov nimittää maiden välistä suhdetta "puoliallianssiksi" ja toteaa, että se syntyi lännen geostrategisten epäonnistumisten vuoksi. Politiikan tutkija varoittaa kuitenkin "myymästä oman maan suvereniteettia" Pekingille ja toistamasta virheitä, joita Euroopan ja Washingtonin liiankin läheinen suhde on euromaille aiheuttanut.

Karaganov on tunnettu myönteisestä mielipiteestään, mitä tulee Venäjän ja Kiinan suhteisiin ja hän on ajanut Pekingin ja Moskovan välisen kumppanuuden tiivistämistä. Arvopohjaisen ulkopolitiikan sijaan hän painottaa kuitenkin olosuhderealismia.

"Venäjän historian sekä kansamme ja poliittisen luokkamme psykologian tuntien uskon, että emme myy itsemääräämisoikeuttamme kenellekään", hän painottaa. "Toivon myös Kiinan poliittiselta luokalta viisautta. Jos olisin kiinalainen, en koskaan kävisi Venäjää vastaan", Karaganov ehdottaa.

Kiina ei ole Venäjän ainoa läheinen kumppani. Moskovalla on nykyään hyvät suhteet useimpiin arabimaihin, Iraniin, Intiaan ja jopa joihinkin Euroopan unionin valtioihin, kuten Unkariin ja Itävaltaan.

"Olemme vedenjakajalla. Saamme pian selville, ketkä ovat osa 'Suur-Amerikkaa' (kuten Yhdysvallat ja Luoteis-Eurooppa) ja ketkä ovat 'Suur-Euraasian' puolella", Karaganov arvioi.

"Suuri kysymys on, mille puolelle Saksa päätyy", hän toteaa, viitaten sotilasliitto Naton johtavaan suurvaltaan, joka on ryhtynyt kiisteltyyn Nord Stream 2 -hankkeeseen Venäjän kanssa Washingtonin ja Nato-liittolaisten jyrkästä vastustuksesta huolimatta. 

Venäjän nykysuunta antaa vahvan sysäyksen Euraasian geopoliittisen, geotaloudellisen ja kulttuurisen yhteisön luomiselle. Kyseessä on ollut välttämätön käännös kohti Aasian kasvavia markkinoita. Muutoksen ulkopoliittiset ja ideologiset ulottuvuudet ovat vain voimistuneet sitä mukaa, kun suhteet länteen ovat heikentyneet.

Maailman johtajat vierailevat useammin Kiinassa kuin Yhdysvalloissa

Xi Jinping

Meneillään olevaa muutosta maailmanjärjestyksessä kuvastaa hyvin se, että tilastojen valossa viime vuosikymmenen aikana valtioiden johtajat ovat vierailleet useammin Kiinassa kuin Yhdysvalloissa.

Vierailijoiden joukkoon kuuluvat myös Yhdysvaltojen vasallimaat, aina Etelä-Koreasta Saksaan ja Uuteen-Seelantiin.

Britannian ja Australian johtajat pitävät yhteydenpitoa Yhdysvaltoihin vielä ensisijaisena. Ranskan poliittinen johto on vieraillut molemmissa suurvalloissa yhtä usein, kun taas lännetetty Japani on ainoa Aasian maa, jonka johtajat ovat vierailleet Yhdysvalloissa useammin kuin Kiinassa.

Maailman johtajien lisääntyneet matkat Kiinaan ovat osoitus kansantasavallan kasvavasta vallasta, mutta myös yksi sen syistä. Maiden tarve rakentaa kauppasuhteita Kiinaan, jossa hallituksella on vaikutusvaltaa monilla aloilla, vaatii ylimääräistä diplomaattista jalkatyötä. 

Vaikka maailman johtajat vierailivat Kiinassa lähes kaksi kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa, sen talous oli vielä vuonna 2019 kolmekymmentä prosenttia amerikkalaistaloutta pienempi. Näin ollen voisi olettaa, että pelkät liiketoimet eivät selitä lisääntynyttä eroa vierailumäärissä.

Yksi syy voi olla Kiinan kyvykkäässä ja luottamusta herättävässä johtajassa, Xi Jinpingissä. Eri maiden johtajien vierailut ja keskinäiset suhteet tuottavat yleensä enemmän kahdenvälisiä sopimuksia, investointeja ja muuta molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä. 

Millään maalla ei ole vaikutusvaltaisempaa diplomaattia kuin sen keulakuva. Jokaisen ulkomaisen valtionpään vierailu Kiinaan tarjoaa presidentti Xille ainutlaatuisen tilaisuuden edistää samalla myös Pekingin ulkopoliittisia tavoitteita.

Xi kiinnittää myös paljon huomiota Kiinan kansainvälisen diplomatian ja kokoustamisten lisäämiseen. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi Kiinan presidentti on moninkertaistanut ulkoministeriönsä budjetin sekä vahvistanut lähetystöjen asemaa ja poliittista vaikutusvaltaa.

Tämä diplomatiaan panostaminen auttaa Xitä vakuuttamaan muita johtajia vierailemaan Kiinassa, tukemaan Pekingin kantoja maailmanpolitiikassa ja liittymään mukaan kiinalaisiin aloitteisiin, kuten esimerkiksi Vyö ja tie-infrastruktuurihankkeeseen.

Mitä tulee kokouksiin ja muuhun yhteistyöhön, BRI-foorumi, Kiinan kansainväliset tuontimessut ja Kiinan ja Afrikan yhteistyöfoorumin säännölliset kokoukset vetävät maailman johtajia puoleensa. Erityisesti kehittyvät maat, jotka haluavat jäljitellä Kiinan talouskasvua, ovat lähentyneet Kiinaa ja tukevat usein Pekingin näkemyksiä eri instituutioissa, kuten YK:n yleiskokouksessa.

Pekingin sitoutuminen kehittyviin maihin on keskeinen osa sen vastausta Bidenin hallinnon yritykseen rakentaa länteen sidottuja talousblokkeja, toimitusketjuja ja muita monenvälisiä ryhmittymiä, jotka yrittävät hidastaa ja haitata Kiinan kehitystä.

Biden yrittää täyttää vaalilupauksensa, jonka mukaan Yhdysvallat palauttaa johtajuutensa globaalilla tasolla. Perinteisemmän diplomatian sijaan Washington käyttää pakotepolitiikkaa ja kulissien takaista hybridisodankäyntiä. Ei ole liioiteltua sanoa, että Bidenin hallinto jatkaa Trumpin kauden kärjistävää Kiinan-politiikkaa.

Samaan aikaan myös Kiina jatkaa verkostoitumistaan idässä ja lännessä omien kansallisten intressiensä mukaisesti, mikä on omiaan vahvistamaan orastavaa moninapaista maailmanjärjestystä. Jotain kuvannee sekin, että jopa Afganistanin Taliban-liikkeen edustajat ovat juuri vierailleet Kiinassa, saaden huomattavasti suopeamman vastaanoton kuin maassa aiemmin vieraillut amerikkalaisdiplomaatti Wendy Sherman.

Saako Pedro Castillo aikaan kansallisvasemmistolaisen käänteen Perussa?

Pedro Castillo

Entisestä maaseutukoulun opettajasta, 51-vuotiaasta Pedro Castillosta on tullut Perun uusi presidentti.

Castillo vannoi virkavalansa keskiviikkona, Perun itsenäisyyden 200-vuotispäivänä. 

Castillo sai vaaleissa 50,21 prosenttia äänistä, 44 000 ääntä enemmän kuin hänen vastaehdokkaansa, Yhdysvalloissa opiskellut liikenainen ja oikeistoliberaali Keiko Fujimori.

Castillo oli vaaleissa sosialistisen Perú Libre-puolueen ehdokas, mutta hän on Yhdysvaltojen hallintoa ja sen politiikkaa Latinalaisessa Amerikassa kritisoivaa puoluetta maltillisempi.

Vaalikampanjan aikana perulaisia yritettiin pelotella kertomalla, että Castillo aikoo pakkolunastaa säästöt, kodit, autot, tehtaat sekä muun kansalaisten omaisuuden. Tuore presidentti on kiistänyt väitteet; hän haluaa, että taloudessa säilyy "järjestys ja ennustettavuus".

Castillo on kuitenkin aikonut puuttua monopolien väärinkäytöksiin, korruptoituneisiin pankki- ja liikemaailman konsortioihin, jotka veloittavat keinotekoisen korkeita summia perushyödykkeistä ja -palveluista. 

Presidenttinä Castillo on luvannut käyttää suuren osan bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon, koulutukseen ja ohjelmiin, joilla vähennetään maan korkeaa köyhyysastetta.

Vaatimaton opettaja on sanonut, ettei hän aio ottaa tehtävässään vastaan varsinaista presidentin palkkaa, vaan jatkaa sen sijaan elämistä opettajan tuloilla. Castillo ei myöskään aio käyttää virka-asuntonaan presidentinlinnaa, vaan tehdä siitä Perun historiasta ja kolonialismin ajasta kertovan museon. 

Myös Perun alkuperäisasukkaiden sterilisaatiota ajaneen, Yhdysvaltojen tukeman presidentin Alberto Fuijmorin aikaisen perustuslain Castillo haluaa kirjoittaa uusiksi.

Vasemmistolaisen talouspolitiikkansa vastapainoksi Castillo on sosiaalisissa ja eettisissä kysymyksissä konservatiivinen. Hän vastustaa aborttia, eutanasiaa, homoavioliittoja ja marihuanan laillistamista. Castillon voikin sanoa edustavan kansallismielistä vasemmistolaisuutta, jota ei länsimaissa juurikaan esiinny.

Keskellä polarisoitunutta yhteiskuntaa, Castillo on kehottanut kansaa rauhaan ja yhtenäisyyteen. Hallituksessa Castillolla on kuitenkin vastassaan voimia, jotka tulevat tekemään kaikkensa, jotta uusi presidentti epäonnistuisi työssään.

Kiina: Yhdysvaltojen johtamassa järjestyksessä vallitsee viidakon laki

Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Wendy Sherman on vieraillut Kiinassa, Tianjinin kaupungissa, jossa häntä ovat isännöineet ulkoministeri Wang Yi sekä varaulkoministeri Xei Feng. 

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja on kuvaillut keskustelujen olleen "syvällisiä, rehellisiä ja hyödyllisiä maiden välisille suhteille".

Tiedotustilaisuudessa varaulkoministeri Xie Feng kritisoi kuitenkin jyrkästi amerikkalaista "kilpailu-, yhteistyö- ja vastakkainasetteluretoriikkaa", jossa "todellinen painopiste on vastakkainasettelussa, sillä yhteistyö on tarkoitushakuista ja kilpailuasetelma narratiivinen ansa". Xie kutsui Yhdysvaltoja myös "pakkodiplomatian keksijäksi ja patentin haltijaksi".

Kiinassa nähdään aivan oikein, että koko "sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys" on vain valeasu, joka paketoi yhteen muutaman länsimaan muille laatimat säännöt. Se on "amerikkalainen versio viidakon laista", jossa Washington "hylkää laajalti hyväksytyn kansainvälisen oikeuden ja polkee järjestelmää, jotta se voi hyötyä ja kiusata muita", Xie totesi.

Ihmisoikeuskysymyksiä kommentoidessaan Xie sanoi, että Yhdysvaltojen "pitäisi ensin hoitaa omat ongelmansa ennen kuin osoittaa sormella muita". Yhdysvallat esittää olevansa demokratian ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja, vaikka se on syyllistynyt kansanmurhaan alkuperäiskansoja vastaan ja käynyt keksimiensä valheiden varjolla sotia eri puolilla maailmaa.

Aiemmin Kiina on korostanut hyvän ilmapiirin luomista neuvotteluille Yhdysvaltojen kanssa. Vaikka osapuolet kävisivät kiivaitakin keskusteluja, Kiina ei välttämättä tiedottaisi niistä julkisuuteen. Tällä kertaa Kiina julkisti nopeasti Xien kovan lausunnon Tianjinin tapaamisesta. Tämä on toistoa Anchoragen neuvotteluista alkaneelle asennemuutokselle Kiinan suhtautumisessa Yhdysvaltoihin.

Tällaisten muutosten perustana on se, että Peking on kyllästynyt määräilevään Washingtoniin, eivätkä kiinalaispoliitikot enää elättele harhakuvitelmia siitä, että maiden väliset suhteet paranisivat merkittävästi lähitulevaisuudessa.

Kiinan viesti on selvä: Yhdysvaltojen viimeisten hallintojen harjoittama pahantahtoinen, vastakkainasettelun politiikka on johtanut siihen, että Kiinan kansa on valmis muodostamaan yhtenäisen rintaman lännen uhittelua vastaan. Kuten kiinalaislehti Global Times asian ilmaisee, amerikkalaiseen arroganssiin täytyy vastata suorasanaisemmin.

Amerikkalaisten sotahaukkojen kuvitelmissa uskotaan yhä olevan mahdollista hillitä Kiinan kehitystä ja saattaa kansantasavalta samanlaiseen sisäiseen kaaokseen ja romahdukseen, kuten kävi Yhdysvaltojen aiemmalle taisteluparille, Neuvostoliitolle. 

Näin Yhdysvallat vain sotkee maailmanjärjestyksen ja pahentaa suurvaltojen välisiä suhteita. Kiinalainen järjestelmä aikoo pitää huolen siitä, että maalla on suurempi toleranssi epävakautta kohtaan kuin Yhdysvalloilla itsellään.

Kiinan on nopeutettava kokonaisvaltaisen voimansa rakentamista ja valmistauduttava kaiken varalta pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen, jossa vastakkainasettelu Yhdysvaltojen ja sen tärkeimpien liittolaisten kanssa kärjistyy sotilaalliseksi yhteenotoksi.

Tällä välin Yhdysvallat yrittää käyttää strategista rajoittamista Kiinan päihittämiseksi; Kiina taas pyrkii jatkuvan kehityksensä avulla osoittamaan, ettei amerikkalaisten ylivaltafantasioilla ole enää väliä reaalimaailmassa. 

Pekingin tavoitteena on saada amerikkalaiset tiedostamaan, ettei sen hallinnon kannata muokata Kiinasta "väkisin keksittyä vihollista". Yhdysvaltojen olisi luovuttava pakotepolitiikasta ja konfliktihakuisuudesta ja opittava elämään rauhanomaisesti vahvan ja suvereenin Kiinan kanssa.

Nestemäisen moderniteetin maailma

Yhteiskunnallisten mullistusten pelko synnyttää epäluottamusta, toteaa Alastair Crooke itsestäänselvyyden.

Tämä pelko, epävarmuus ja ahdistus voivat aiheuttaa henkisen tilan, josta sosiologi Émile Durkheim käytti termiä anomia. 

Kyseessä on lamauttava tunne siitä, että on irrallaan yhteiskunnasta, että ympäröivä maailma on läpeensä korruptoitunut. Tavallinen ihminen on pelkkä "numero"; "systeemin" sorron ja alistamisen avuton kohde, joka kokee, että kehenkään tai mihinkään ei voi luottaa.

Ihmiset elävät nykyään "nestemäisen moderniteetin" maailmassa, kuten toinen edesmennyt sosiologi Zygmunt Bauman esitti. Kaikki ne erityispiirteet, jotka yhteisö kerran osoitti jäsenelleen, ovat miltei kadonneet tai ne on määritelty uudelleen äärimmäisen liberalismin ilmenemismuotojen kautta.

Jopa biologisen luonnon lainalaisuudet on kyseenalaistettu: sukupuolia on nykytulkinnan mukaan enemmän kuin vain kaksi, eikä keho, johon ihminen on syntynyt, ole sitä mitä luultiin: kuten moderni yhteiskuntamme, sekin on "nestemäinen" ja sitä voidaan muuttaa. Itse asiassa jo henkisellä tasolla voimme tänä päivänä "identifioitua" melkein trans-miksi tahansa.

Historiaan, kulttuuriin ja perinteisiin suhtaudutaan myös vihamielisesti. Tämän johdosta "edistykselliset", syrjivän kulttuuripiirin epäkohtien olemassaoloon "heränneet" - Amerikasta lähtöisin olevan woke-ilmiön edustajat - vaativat paitsi patsaiden kaatamista, myös vanhaa, "heräämistä edeltävää" aikakautta edustavan järjestelmän alasajoa. 

Woke-ideologian mukaan "etuoikeutetut valkoiset" ovat "implisiittisesti rasistisia", kolonialismin ajan perinnön jatkajia, joilla ei ole oikeutta sananvapauteen tai oikeastaan edes fyysiseen olemassaoloon. Aggressiivinen "wokeismi" katsoo olevansa oikeassa, eikä asioista voi enää keskustella, vaan kaikkien on osoitettava katumusta ja polvistuttava.

Huvittavinta tässä uudessa radikalismissa on, että sitä tukevat ja rahoittavat suuryritykset ja se "juurettomien kosmopoliittien" vanhentunut kapitalistikerho, joka on viimeiset seitsemän vuosikymmentä sanellut säännöt koko planeetan väestölle. Kapitalismia näennäisesti kritisoivat "heränneet" eivät joko huomaa tai välitä tästä räikeästä ristiriidasta.

Hallitsevalle luokalle nykynuorisoa inspiroivat identiteettipoliittiset liikkeet BLM:stä antifaan ja Elokapinaan eivät tuota ongelmia, sillä nekin ajavat omalla tavallaan globaalikapitaalin pitkän tähtäimen päämääriä. Sitä toteuttaa myös YK, jonka kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoiteohjelmaan miltei kaikkien maiden hallitukset ovat sitoutuneet.

Globaalien "tasa-arvotoimien", "ilmastotavoitteiden" tai "rokoteohjelmien" taustalla ajetaan taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia uudistuksia, joilla pyritään saamaan globaalihallinnon ei enää niin tuntematon tulevaisuus toteutumaan täydessä mitassaan. Vastustaako mikään taho - yksittäisiä ihmisiä lukuun ottamatta - tätä kehitystä? Jopa Kiina ja Venäjä, lännen kilpailijat geopoliittisella pelikentällä, puhuvat halutessaan sujuvasti YK-kieltä.

Viimeisin yhteiskuntia epävakauttava vastakkainasettelu on luotu koronaviruksella pelottelemalla. Ihmisiä ryhdytään jaottelemaan "rokotettuihin" kunnon kansalaisiin ja "rokottamattomiin" toisen luokan kansalaisiin. Italialainen filosofi Giorgio Agamben on arvioinut, että "rokotepassin" myötä siirrymme biofasismiin. Tämän tosiasian poliittista painoarvoa ei voi hänen mukaansa yliarvioida.

Rahavallan johtama globalisaatioprojekti on ollut käynnissä ainakin maailmansodista lähtien, eikä liikemiesten, pankkiirien ja mahtisukujen tuhoisa luomus näytä epäonnistumisen merkkejä, vaikka maailmassa yritetäänkin yhä nähdä jotain eroa "demokratioiden" ja "autokratioiden" välillä ja herätellä uutta kylmää sotaa.

Osa kansalaisista kuvittelee, että kun ihmiset ovat kiltisti ottaneet rokotteensa ja "pandemia" vetäytyy, palaamme taas "vanhaan normaaliin". Näin ei tule tapahtumaan, vaan tulemme elämään jatkossakin "kriisistä kriisiin", kokien uusia poikkeusoloja, kunnes globalistit saavuttavat tavoitteensa tai jonkin ihmeen kautta häviävät pelinsä.