maanantai 26. elokuuta 2019

Falun Gong, Yhdysvaltojen rahoittama Kiinan vastainen kultti

Kiina-vastainen länsipropaganda hyödyntää myös new age-henkisyyttä. Yksi esimerkki tästä on kultti nimeltä Falun Gong (tunnetaan nykyään myös nimellä Falun Dafa), joka väittää omaavansa miljoonia seuraajia.

Tämän "edistyneen Buddha-järjestelmän kultivointimenetelmän" perusti 90-luvun Kiinassa Li Hongzhi, joka katsoo olevansa "korkeampi olento". Falun Gong on eklektinen yhdistelmä taolaisuutta ja buddhalaisuutta, qigong-liike- ja keskittymisharjoituksia, sekä kommunismin vastaista aktivismia. Liike on myös lääkevastainen, ja jotkut sen seuraajat ovat kuolleet mm. hoitamattomiin syöpiin.

Li Hongzhi on tullut tunnetuksi siitä, että hän uskoo ulkoavaruuden olentojen olevan jo maan päällä. Hän on myös väittänyt kykenevänsä kävelemään seinien läpi ja tekemään itsensä näkymättömäksi. Herra Li uskoo, että hän elää korkeammalla tietoisuuden tasolla, ja on tullut auttamaan ihmiskuntaa pelastumaan sen tulevalta tuholta.

Vuonna 1991 kultti yritti saada poliittista valtaa Kiinassa. Hallitus lakkautti järjestön. Li Hongzhi ja jotkut hänen lähimmät seuraajansa muuttivat tämän jälkeen Yhdysvaltoihin. Koska kultti vastustaa Kiinan hallintoa ja kommunismia, Yhdysvallat on pyrkinyt hyödyntämään sitä Kiina-vastaisissa projekteissaan. Falun Gongiin liittyvät instituutiot ja yritykset saavat rahoitusta Amerikan hallitukselta.

Falun Gongin keskeisin julkaisu on The Epoch Times. Siitä on sittemmin kehittynyt Donald Trumpin ajatusten äänitorvi. New Yorkista käsin toimitettu, voittoa tuottamaton julkaisu, on kuluttanut yli puolitoista miljoonaa dollaria yli yhteentoista tuhanteen Trumpia puolustavaan mainokseen viimeisen puolen vuoden aikana. Tämä on massiivinen summa, joten yhteydet Trumpin hallintoon lienevät syvemmät kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää.

The Epoch Timesin videomainonta keskittyy Trumpin ylistämiseen, levittää ajatusta "syvästä valtiosta" ja kritisoi "valeuutisia", eli henkisen kehityksen kultista on tullut Trumpin presidenttikauden propagandakoneiston osa. Amerikkalainen Moon of Alabama-blogi on kirjoittanut aiheesta seikkaperäisemmin.

Jo Bush/Cheney-hallinnon aikana Falun Gongia käytettiin Kiinaa vastaan. Kun Kiinan presidentti Hu Jintao vieraili Washingtonissa vuonna 2006, hänen puheensa aikana ääneen pääsivät Falun Gongin kirkuvat protestoijat, eikä salainen palvelu pitänyt kiirettä heidän häätämisessään Valkoisen talon pihanurmelta. Tämä Washingtonin käsikirjoittama, Kiinan presidenttiä häpäisevä kohtaus, ei tietenkään johtanut Yhdysvaltojen ja Kiinan välisten suhteiden paranemiseen.

Falun Gong on siis henkisyyttä korostavasta imagostaan huolimatta yksi CIA:n Kiina-vastaisen narratiivin työkalu. Tämä ei ole yllättävää, sillä Yhdysvallat on vuosikymmenien saatossa hionut taitojaan aseistaa populaarikulttuurin, taiteen, tieteet ja jopa uskonnollisuuden, palvelemaan omia poliittisia päämääriään. Tuskinpa kaikki Falun Dafan qigong-harjoittajat ymmärtävät arvostamansa organisaation olevan mukana moisessa.