maanantai 2. syyskuuta 2019

Israel ja Hizbollahin vastaisku

Hizbollah-taistelijoita
Israelin asevoimat teki jokin aika sitten ilmahyökkäyksiä Syyriaan, Irakiin ja Libanoniin. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu, joka on vaimoineen itse keskellä korruptiosyytteitä, pyrkii ilmeisesti saamaan koko alueen sekasorron valtaan.

Israel on säännöllisesti iskenyt Syyriaan ja pommittanut palestiinalaisia Gazassa ja Länsirannalla jo vuosikymmenten ajan. Iskemällä Irakiin, Israel pyrkii laajentamaan alueen sotatilaa. Aiemmin Israel on toistuvasti käyttänyt hyväkseen myös Libanonin ilmatilaa hyökkäyksissään Syyriaan, mutta viimeisten lennokki-iskujen jälkeen myös libanonilaisten mitta on täynnä: Israel on mennyt liian pitkälle.

Israel perustelee laittomia iskujaan yleensä "Iranin vastaisina operaatioina". Šiialaisesta islamista on puolestaan tullut synonyymi Iranin islamilaiselle tasavallalle; vaikuttaa siltä, että kaikki šiialaiset tahot ovat Israelin mielestä "legitiimejä kohteita". Šiialainen islam on Lähi-idän merkittävin ideologinen vastarintaliike lännen imperialismille ja Israelin sionismille. Sunnalainen Saudi-Arabia kätyreineen on valitettavasti ryhtynyt yhä avoimemmin tukemaan Israelin ja Yhdysvaltojen pyrkimyksiä.

Libanonin šiialainen Hizbollah-järjestö suorittikin sunnuntaina vastaiskun tuhoamalla israelilaisen sotilasajoneuvon matkustajineen. Sosiaalisessa mediassa on levitetty tietoa, jonka mukaan iskussa kuoli israelilainen komentaja, mutta Israelin armeija kiistää kärsineensä miehistötappioita. Israelin armeijan mukaan kyseessä ollut ajoneuvo oli ambulanssi, eikä sotilasajoneuvo. Infosotaa käydään siis tavanomaisten hyökkäysten rinnalla puolin ja toisin. Israel on tämän jälkeen pommittanut eteläistä Libanonia.

On arveltu, että Israel yrittää provosoida useat Lähi-idän maat uuteen sotaan. Ottavatko Beirut, Damaskos ja Bagdad vain iskuja vastaan, vai tullaanko hyökkäyksiin vastaamaan? Libanonin Hizbollah-järjestö sekä Iran vastaavat aina Israelin iskuihin tavalla tai toisella. Tämä on ymmärrettävää, sillä YK:n ontot päätöslauselmat eivät suojele Israelin pommittamia kaupunkeja ja kyliä. Näille sionistien hyökkäyksille, joissa on käytetty myös kiellettyä valkoista fosforia, on avoin lupakirja Yhdysvalloilta ja sen liittolaisilta.

Israel on vahvistanut joukkojaan Libanonin vastaisella raja-alueella. Viimeksi Israel ja Hizbollah ovat käyneet avointa sotaa vuonna 2006, jolloin taistelut kestivät kuukauden. YK on kehottanut osapuolia osoittamaan "äärimmäistä pidättäytyväisyyttä", mutta kuunteleeko Israelin pääministeri Netanjahu kehotusta? Hassan Nasrallahin johtama Hizbollah-järjestö on myös taisteluvalmiina, mikäli uusia provokaatioita ilmenee.