maanantai 9. syyskuuta 2019

Kiinan ja Iranin strateginen liitto

Ulkoministerit Zarif ja Li
Iranin ulkoministeri Javad Zarif vieraili elokuun lopussa kiinalaisen virkaveljensä Wang Lin luona Pekingissä. Tuolloin sovittiin Kiinan ja Iranin välisen "kaikenkattavan strategisen kumppanuuden" yksityiskohdista, kirjoittaa Petroleum Economist-julkaisu.

Tapaaminen oli jatkoa Kiinan presidentti Xi Jinpingin vuoden 2016 Teheranin vierailulle, jolloin Kiina ja Iran sopivat laajentavansa keskinäistä kanssakäyntiään sekä maiden välistä kauppaa. Nyt päivitetyn sopimuksen keskeinen kohta on, että Kiina investoi 280 miljardilla dollarilla Iranin öljyyn, kaasuun ja petrokemian sektoreihin. Kiina sijoittaa myös 120 miljardia dollaria Iranin infrastruktuurin kehittämiseen.

Kiinan hankkeita suojelee Iranissa myös viisituhatpäinen kiinalainen turvallisuushenkilökunta. Lisäksi käytettävissä on tarvittaessa ylimääräistä henkilöstöä ja kalustoa öljyn, kaasun ja petrokemian teollisuuden toimitusten kuljetukseen Iranista Kiinaan. Varmistaako kiinalaisten läsnäolo omalta osaltaan sen, etteivät Yhdysvallat ja Israel pääse iskemään Iraniin? Rauhoittuuko Persianlahti?

Iranin presidentti Hassan Rouhani on arvioinut, että Iranin ja Kiinan kahdenvälisten suhteiden arvo nousee jopa 600 miljardiin dollariin seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kiinalaisyhtiöt pääsevät ensimmäisten joukossa mukaan kaikkiin keskeisiin projekteihin Iranissa. Näin kiinalainen Vyö ja tie-kehityshanke etenee Iranin liittyessä tähän koko Euraasiaa yhdistävään suunnitelmaan. Jo aiemmin Iran on myöntänyt kiinalaisturisteille viisumivapauden.

Myös Venäjä on mukana Iranin ja Kiinan yhteistyökuvioissa, mutta Kiina on nyt Iranin suurin kauppakumppani. Päivitetty 25-vuotissuunnitelma tuo mukanaan muutoksia kauaskantoisilla seurauksilla. Kiinan valtio-omisteinen energiajätti CNPC on päässyt Iranin multimiljardien arvoisen South Parsin maakaasukentän apajille.

Kiina on kertonut myös jatkavansa öljyntuontia Iranista siitä huolimatta, että Yhdysvallat on uhannut kaikkia Iranin kanssa kauppaa tekeviä maita pakotteilla. Liittoutumalla Teheranin kanssa, Peking näyttää Washingtonille, miten "suuren shakkilaudan" geopoliittista peliä todella pelataan.