tiistai 10. joulukuuta 2019

Suomalainen hallitusilveily

Sanna Marin
Suomeen on saatu tänään maan nuorin pääministeri, 34-vuotias Sanna Marin.

Hän on vaalikonevastaustensa perusteella feministi sekä vihreillä ja uusvasemmistolaisilla trendiaatteilla varustettu, perinteisiä arvoja vierastava sateenkaariperheen kasvatti.

Tehtävää naisenemmistöisellä hallituksella riittää. "Maksimaaliset ilmastotavoitteet" sekä "vihapuheen" suitsiminen lainsäädännöllä ovat Marinille tärkeitä. Sdp kannattaa myös pakolaiskiintiön kasvattamista.

Entinen pääministeri Antti Rinne syrjäytettiin kepukabinetin ja muiden talouselämän vaikuttajien voimalla, koska Rinne epähuomiossa lipsui uusliberalistiselta palkanalennuslinjalta. Kataisen, Stubbin ja Sipilän tuhohallitusten jälkeen en toisaalta hämmästy tästäkään käänteestä.

Talousliberaali linja jatkunee, mutta uudella, punavihreällä kosmetiikalla puuteroituna. Miten sujuu viiden puolueen hallitusyhteistyö? Entä kuiskutteleeko Juha Sipilä jatkossakin ohjeita valtiovarainministeri Katri Kulmunin korvaan?

Ulkoministeri Pekka Haaviston valehtelu ja hallinnon salakähmäinen suunnitelma tuoda Syyrian al-Holin leirin suomalaistaustaiset Isis-terroristinaiset lapsineen Helsinkiin, luulisi myös vievän päättäjiemme uskottavuutta.

Viimeisimpien lehtitietojen mukaan Isis-palaajien valmistelut ovat pitkällä: perheet on jo jaettu työntekijöille Helsingin lastensuojelussa, sosiaalitoimessa ja terveydenhuollossa. Toisinkin on väitetty ja juupas-eipäs-väittely jatkuu.

Haavisto nauttii uudenkin hallituksen luottamusta. Posti-sotkun myötä eroa pyytänyt kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero palaa myös sairauslomalta ministerin tehtäviin, koska hän on Sanna Marinin mielestä "luotettava joukkuepelaaja".

Sisäministeri Maria Ohisalo taas pitää tärkeänä, että poliisivoimiin saataisiin entistä enemmän vähemmistöjen edustajia, kuten muslimeja. Ohisalon mukaan yksi "käytännön ongelma" ovat tällä hetkellä poliisiunivormut: selvityksen alla on, miten muslimihuivin voisi yhdistää poliisin virka-asuun.

Tällä välin puolustusministeri Antti Kaikkonen on vierailulla Suomen isäntämaassa, Yhdysvalloissa. Washingtonissa Kaikkonen on tavannut ruotsalaisen kollegansa Peter Hultqvistin kanssa puolustusministeri Mark Esperin. Tapaamisessa on keskusteltu "maiden välisen puolustusyhteistyön ajankohtaisista asioista".

Näin siis Suomessa.