Khanna liittyy niihin ajattelijoihin ja politiikan tutkijoihin, joiden mukaan olemme todistamassa tektonista siirtymää globaaleissa valtasuhteissa. Lännen hegemonian jälkeen, Aasia on palaamassa kaupankäynnin ja kulttuurinvaihdon kaavoihin, jotka olivat voimissaan ennen eurooppalaista kolonialismia ja amerikkalaista ylivaltaa.
Khanna on kirjassaan analysoinut Aasian paluuta globaaliin johtoasemaan, ja eritellyt tämän kehityksen mahdollistavia tekijöitä. Khanna ei niinkään keskity Kiinaan, vaan sen naapurimaihin, ja muihin osiin tuota laajaa mannerta. Khanna välttää korostamasta Kiinan asemaa, johtuneeko siitä, että mies saa palkkaa amerikkalaisilta ajatushautomoilta ja valtion instituuteilta? Hän kuitenkin huomioi, että Kiinan Vyö ja tie-hanke on voimakeskus, joka johdattaa alueen kehitystä ja integraatiota.
Khannan kirjan teesi on, että "Aasia aasialaistuu", samoin muu maailma. Keskeiset aasialaiset talousvallat käyvät jo nyt enemmän kauppaa keskenään kuin muun maailman kanssa. Menestynyt globaalisti toimiva yhtiö ei voi enää nykyaikana sanoa olevansa menestynyt, ellei se toimi Aasiassa. Tähän tietoon pohjautuen, nykyaika on jo aasialainen, ja tulevaisuudessa tämä on yhä enemmän totta. Khanna arvelee, että lännessä voidaan vielä joskus katsoa Aasian suuntaa, ja toivoa samanlaista vakautta ja kauas näkevää johtajistoa.
Entisajan silkkitietä, joka kukoisti 600–700 luvuilla j.a.a., ollaan nyt luomassa uudelleen. Aasian nousu edistää globalisaatiota, mutta aasialaisilla, eikä angloamerikkalaisilla ominaispiirteillä. Trumpin hallinnon ja sen vasallien vastustuksesta huolimatta, tätä kehitystä on enää vaikea pysäyttää. Joka tapauksessa uusi karikatyyri näyttää olevan, että "mailleen menevä länsi" edustaakin nyt sisäänpäin kääntymistä, pessimismiä ja kaupankäynnin vastaisuutta, kun taas "nouseva itä" edustaa ulospäin suuntautumista ja optimismia tulevaisuuden suhteen.
Khanna on eritellyt myös kolme keskeisintä modernia "aasialaista arvoa", jotka tulevat ajamaan kehitystä eteenpäin. Ne ovat "teknokraattinen hallinto" (strategisen vision omaavista teknokraateista koostuva hallinto), "sekakapitalismi" (finanssikriisistä lähtien jokainen maa on ollut sekakapitalistinen, ts. hallituksen väliintulo näkyy monin tavoin, olipa kyse sitten veropolitiikasta, valtiontuista tai apupaketeista) ja "sosiaalinen konservatismi" (mikä tarkoittaa, ettei länsimaiden ihannoimia liberaaleja, absoluuttisia vapauksia ole).
Kiina on ottanut johtoaseman Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa Vyö ja tie-hankkeensa kautta, mutta Khannan mukaan Kiina ei tule dominoimaan Aasiaa tai muuta maailmaa brittiläisen imperiumin tai Yhdysvaltojen tyyliin. Vaikka Kiina on suurtekijä laajemmassa aasialaisessa järjestyksessä, se on silti vain osa nousevaa Aasian supermannerta. Khannan mukaan tulemme näkemään uuden järjestyksen, joka ulottuu Persianlahdelta Välimerelle ja Japaniin, sekä Venäjältä Australiaan.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen, Aasia on käyttänyt kolmekymmentä vuotta kursien itseään kasaan. Noin viidensadan vuoden ajan, kolonialismi ja kylmä sota sirpaloittivat mannerta. Nyt tämä valtakeskittymä on tekemässä paluuta. Voiko Aasia ylittää Yhdysvaltojen ja Euroopan globaalin vaikutusvallan? Khannan mielestä tämä riippuu siitä, miten voimaa ja vaikutusvaltaa mitataan. Yli puolet maailman väestöstä elää Aasiassa, eikä tämä asiantila tule muuttumaan. Jos valtaa mitataan talouden mittareilla, Aasian talous ylittää ostovoimassa jo Euroopan ja Pohjois-Amerikan.
Vaihtoehtoinen narratiivi on syntymässä tämän päivän geopoliittisessa tilanteessa. Elämme ensimmäistä kertaa historiassa todella multisivilisationaalisessa ja multipolaarisessa järjestelmässä. Enää mikään yksittäinen valtio ei tule olemaan ykkössijalla, väittää Khanna. Hänen mielestään amerikkalaisten ei kannata ajatella, että maailman olisi valittava amerikkalaisen ja kiinalaisen hegemonian välillä.
Multipolaarinen ja itsehallinnollinen Euraasia edustaa tulevaisuutta, joka vähentäisi suuresti myös Yhdysvaltojen hegemonian ylläpitokustannuksia. Khannan mukaan tämä ei tee Yhdysvalloista irrelevanttia maailman mittakaavassa, mutta suhteessaan Aasian maihin, Washingtonin olisi parempi hyödyntää diplomatiaa kuin sotavoimiaan. Ennen Aasia tarvitsi länttä, nyt länsi tarvitsee Aasiaa, joka ylittää sen teknologiassa, taloudessa ja muussakin talentissa.
