Puolueiden tulee täyttää myös tietyt ennalta asetetut tunnusmerkit. Kovin poikkeavia näkemyksiä eduskuntaan pyrkivät puolueet eivät voi edustaa, vaan niiden on noudatettava toiminnassaan "kansanvaltaisia periaatteita". Loppupelissä oikeusministeriö voi estää yhdistyksen rekisteröitymisen puolueeksi.
YK-henkisestä sanamagiasta huolimatta Suomessakin todellista valtaa pitää talouseliitin ja yritysmaailman sidosryhmien muodostama oligarkia, jonka toiveita hallituksen muodostavat eduskuntapuolueet kukin vuorollaan toteuttavat. Mutta aina joku haluaa omista syistään mukaan valtiovaltapeliin, jonka säännöt on jo lähtökohtaisesti peukaloitu aitoa "kansanvaltaisuutta" vastaan.
Puoluerekisteriin on tällä hetkellä pyrkimässä ainakin kahdeksan puoluetta, mutta viime viikkoina huomio on kohdistunut erityisesti entisten perussuomalaisten perustamaan Sinimustaan Liikkeeseen, joka edustaa etnosentristä kansallismielisyyttä. Jo etukäteen on arveltu, että tämä "rasistinen ja uusfasistinen" puolue ei edes lähtökohtaisesti pysy lakien ja asetusten puitteissa.
Sinimustan liikkeen sanotaan asettuvan puoluekentän äärimmäiseen oikeaan laitaan. Aivan kuin vastapainoksi, myös vasemmalle laidalle on rekisteröitymässä jo vuosikymmeniä politiikan marginaalissa toiminut, sosialistista Suomea
tavoitteleva Kommunistinen Työväenpuolue, joka ilmoittaa olevansa "rauhan ja sosialismin asialla".
"Äärioikeistolaista" Sinimustaa liikettä ja "äärivasemmmistolaista" kommunistista työväenpuoluetta yhdistää kriittisyys ylikansallista kapitalismia ja Euroopan unionia kohtaan. Molempien linjana on Suomen irtaantuminen unionista. Myöskään Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa ei kumpikaan liike halua ajaa.
Sinimustan liikkeen korostaessa "etnisten suomalaisten" ensisijaisuutta, marxismi-leninismin aatteeseen perustuva työväenpuolue keskittyy (suomalaisten?) "työläisten" oikeuksien puolustamiseen. Vaikka kumpikaan ei pidä massamaahanmuuttoa toivottavana ilmiönä, ei sinimustien etnisyyteen perustuva ideologia ja historialliseen oikeistoradikalismiin pohjautuva estetiikka saa ymmärrystä vasemmistopiireissä.
Kommunistisen työväenpuolueen julkaisemissa Työkansan Sanomissa vaaditaankin jo ennalta Marinin hallitusta "estämään fasistien järjestäytyminen". Perusteluissa viitataan mm. vuonna 1947 allekirjoitettuun Pariisin rauhansopimukseen, jonka nojalla "fascisminluontoisten" poliittisten järjestöjen toiminta kiellettiin Suomessa.
Mielestäni kommunistien vaatimus lännen globalistien intressejä ajavalle Marinin hallitukselle sinimustien kieltämiseksi on jokseenkin lyhytnäköistä: enemmänhän vallassa olevat Marinin sosialidemokraatit, vihreät, keskusta ja ruotsalainen kansanpuolue, ajavat tuhokapitalismin asiaa kuin kansallisradikaalit.
Sinimustien lapualaishenkinen larppi ja työväenpuolueen tunkkainen punalippuanakronismi tuskin kiinnostavat suomalaisten enemmistöä. Onnistuakseen paremmin, nationalistien ja kommunistien tulisi paitsi päivittää julkisuuskuvaansa ja sanastoaan, myös tuoreella tavalla keskittää huomionsa länttä hallitsevan eliitin suomalaisten(kin) elinoloja kurjistaviin toimiin tässä ajassa.
On sinänsä vahinko, etteivät kansallismieliset ja suomalaista työväestöä puolustavat sosialistit kykene yhteistyöhön. Sen sijaan, että keskitytään eroavaisuuksiin ja vanhentuneiden ismien korostamiseen, anti-imperialistinen ja antiglobalistinen rintama kaipaisi yhdistymistä ja uutta ilmettä.
