tiistai 29. lokakuuta 2019

Al-Baghdadi ja lännen propaganda

Donald Trump ilmoitti sunnuntaina, että terroristijärjestö Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi olisi kuollut Yhdysvaltojen joukkojen hyökkäyksessä lauantaina.

Trumpin mukaan al-Baghdadi olisi laukaissut itsemurhavyön paettuaan amerikkalaisjoukkoja umpikujaan. Myöhemmin amerikkalaislähteet ilmoittivat, että al-Baghdadin jäännökset haudattiin mereen. Kuulostaako tutulta?

Kuten Kurt Nimmo kirjoittaa, mitään pitäviä todisteita ei ole, että al-Baghdadi olisi tappanut itsensä Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen jahtaamana. Sama luotettavan todistusaineiston puute koskee myös Osama bin Ladenin kuolemaa (on esitetty, että Osama kuoli Afganistanissa luonnollisesti jo vuoden 2001 lopulla). YK:n edustaja Farhan Haq on sanonut, ettei järjestö voi todentaa Yhdysvaltojen väitteitä al-Baghdadin kuolemasta.

Isisin johtaja "Bagdadin Abu" on kuollut jo monta kertaa aiemminkin. Kesäkuussa 2017, Venäjä ilmoitti, että se on "saattanut surmata" Isis-johtajan Syyriassa. Kuukautta myöhemmin, Isisin väitetään myöntäneen, että al-Baghdadi sai surmansa Irakin Ninevehin provinssissa lähellä Syyrian rajaa suoritetussa ilmaiskussa.

Joidenkin lähteiden mukaan "Abu Bakr al-Baghdadi" ei edes ole oikea henkilö, vaan terroristijohtajaa on saattanut esittää Israelin tiedustelupalvelu Mossadin agentti. Al-Baghdadin "ura" ja elämä on kiistanalainen, ja tietoja värittää se, tulevatko ne Isisin omista lähteistä, Yhdysvalloilta, Israelilta, vaiko Irakin tiedustelupalvelulta.

Professori Michel Chossudovskyn mielestä amerikkalainen "onnistuneen propagandan" käytäntö on ylittänyt jo kaikki sotilaskäsikirjojen viralliset rajat. Propaganda luo "ulkoisia vihollisia" tiettyjä tarpeita varten. Osama bin Laden ja Al-Qaida olivat tällaisia, samoin al-Baghdad ja Isis-järjestö. Toki myös lännessä asuvia sunnimuslimeja houkuteltiin mukaan "islamilaiseen valtioon" hyödyllisten idioottien rooliin.

Missään lännen valta(vale)median uutisessa ei tietenkään mainita, että Isis olisikin CIA:n, Mossadin ja MI6:n kyhäämä luomus, jota on käytetty operaatioissa Lähi-idässä ja muualla. Iranin ulkoministeriön diplomaatin, Abbas Mousavin, mukaan Yhdysvallat saattaa käyttää "Daeshin [Isisin] rippeitä" luodakseen uuden samanlaisen ideologian omaavan terroristijärjestön ajamaan intressejään Lähi-idässä.

Suomen pääministeri Antti Rinnekin kiiruhti kommentoimaan, ettei Isis-johtajan kuolema päätä terroristijärjestön tarinaa, vaan uutiset johtajan kuolemasta voivat  synnyttää kostoiskuja. Näin lännen "terrorismin vastaisen sodan" jatkolle saadaan oikeutus, ja Yhdysvallat vasalleineen voi jatkaa likaisia operaatioitaan Lähi-idässä ja muuallakin.