perjantai 17. huhtikuuta 2020

Vodkaa, jääkiekkoa ja luonnonlääkintää koronavirusta vastaan

Aleksandr Lukašenko
Kun muut maat ovat sulkeneet rajansa ja rajoittaneet ihmisten liikkumista ja keskinäistä kanssakäymistä, muutamassa entisen Neuvostoliiton maassa on jatkettu elämää kuten ennenkin.

Maiden johtajat ovat myös suositelleet kansalaisilleen oman mielensä mukaisia parannus- ja ennaltaehkäisykeinoja maailmanlaajuisen pandemian keskellä.

Jääkiekkoa, saunomista ja vodkaryyppy

Ensimmäinen esimerkki löytyy Valko-Venäjältä. "Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi" lännen mediassa usein esitelty presidentti Aleksandr Lukašenko on kertonut kansalaisilleen, että "jääkiekko, vodka ja saunominen" ovat parhaat lääkkeet virusinfektioon. Lukašenko, joka on hallinnut 9,5 miljoonan ihmisen Valko-Venäjää jo yli neljännesvuosisadan ajan, ei ole määrännyt maahan vastaavia rajoituksia kuin esimerkiksi Venäjällä tai EU-maissa.

Lukašenko ei ole sulkenut maansa rajoja. Hän on myös kieltäytynyt rajoittamasta yritystoimintaa. Valkovenäläiset ravintolat, puistot ja baarit ovat pysyneet auki. Myös maan urheilusarjat ovat toimineet kuten ennenkin, kun taas muualla urheilumaailma on pysähtynyt pandemian vuoksi. Valko-Venäjän jalkapalloliitto on kuitenkin ilmoittanut siirtävänsä naisten jalkapallokauden alkua koronavirukseen vedoten.

Lukašenko ei ole itsekään rajoittanut julkisia esiintymisiään. Jääkiekkoa rakastava presidentti kaarteli muutama viikko sitten jäällä harrasteottelussa. "On parempi kuolla seisten kuin elää polvillaan", Lukašenko sanoi jääkiekko-ottelun yhteydessä tehdyssä haastattelussa. "Tämä ympäristö on kuin jääkaappi, tämä on terveellistä, urheilu on parasta lääkettä virusta vastaan", Valko-Venäjän päämies julisti.

Lukašenko on kehunut myös saunan parantavia vaikutuksia. "Sanoin kerran, että ihmisten pitäisi saunoa taistellakseen erilaisia viruksia vastaan. Koronavirus ei pidä korkeista lämpötiloista ja se kuolee kuudessakymmenessä asteessa, näin asiantuntijat ovat minulle sanoneet", presidentti väittää ja lisää, että saunomisen jälkeen kannattaa ottaa "ryyppy vodkaa" käsien pesemisen lisäksi. "En itse juo, enkä suosittele sitä, mutta hyväksyn sen muilta, ainakin voitonpäivään saakka", Lukašenko veistelee.

Toukokuun 9. päivä Valko-Venäjällä on vuosittain järjestetty voitonpäivän paraati, jolla juhlistetaan toisen maailmansodan päättymistä ja Natsi-Saksan kukistamista. Useita tuhansia ihmisiä vetävä tapahtuma uhkaa jäädä nyt ainakin ilman muiden maiden kutsuvieraita, vaikka Euraasian johtajien videokonferenssissa Lukašenko kutsui kaikki Minskiin juhlapäivän viettoon. Venäjälläkin voitonpäivän juhlintaa on siirretty.

Lukašenko on ihmetellyt muun maailman suhtautumista koronavirukseen. "Tällä psykoosilla on pysäytetty käytännössä koko maailmantalous. Jopa Venäjä, joka on kaltaisemme maa, on alkanut jarruttaa elinkeinoelämäänsä", Lukašenko on kommentoinut nuivasti. Virkaveljensä Donald Trumpin lähestymistapaa Lukašenko pitää puolestaan ihanteellisena. Trump on sanonut avaavansa Yhdysvallat "niin pian kuin mahdollista", jotta taloudelliset tappiot saataisiin minimoitua.

Luonnonlääkintää Turkmenistanissa

Myös Keski-Aasiassa sijaitsevassa Turkmenistanissa ollaan muusta maailmasta poikkeavalla linjalla koronaviruksen suhteen. Tässä lännen mediassa Pohjois-Korean kaltaiseksi "erakkovaltioksi" kutsutussa maassa ei myöskään ole määrätty ulkonaliikkumisrajoituksia. Turkmenistania johtava presidentti Gurbanguly Berdimuhamedow, joka on luonut itselleen vahvan henkilökultin, on suositellut luonnonlääkintää hoitokeinoksi eri vaivoihin, myös mahdollisiin virusinfektioihin.

Berdimuhamedow puhui maaliskuisessa hallituksen kokoontumisessa Turkmenistanin lääkekasveista, mainiten erityisesti harmiikkien sukuun kuuluvan aavikkokasvin, pilviharmikin. "Poltettaessa tätä kasvia voidaan käyttää kodin savuttamiseen ja siten estää kaikenlaisten tartuntatautien leviäminen", presidentti evästi hallitustaan. Näiden suositusten ajoitus osoittaa, että Berdimuhamedowilla oli luultavasti koronavirus mielessään.

Muiden maailman johtajien yrittäessä hallita koronakriisin vaikutuksia, Berdimuhamedow omistautuu intohimoilleen: ratsastamiselle ja kirjoittamiselle. Turkmenistanin valtion uutistoimisto kertoi aiemmin, kuinka presidentti vietti päivän Akhal-Teken hevosurheilukeskuksessa, jossa hän ratsastamisen lisäksi aloitti uuden kirjan kirjoittamisen. Berdimuhamedow on kirjoittanut useita kansanparannusta ja luonnonlääkintää käsitteleviä kirjoja, joiden on väitetty olevan pakollista luettavaa maan virkamiehille.

Tärkein syy Valko-Venäjän ja Turkmenistanin linjaan viruskriisin hoidossa liittyy eittämättä presidenttien persooniin. Pitkään vallassa olleet voimakastahtoiset valtiomiehet uskovat olevansa oikeassa ja muiden väärässä. Jos vaihtoehtona on talouden romahtaminen, Ruotsiin verrattavissa oleva löyhä linja on toisaalta ymmärrettävä. Vaikka Lukašenko vähättelee koronavirusta, muualla sen vakavuutta on saatettu myös liioitella. Paljon riippuu nyt siitä, miten koronavirustilanne kehittyy jatkossa.