Kiinan
perustuslain muutos mahdollistaa nykyisen presidentin, Xi Jinpingin,
jatkamisen presidenttinä tarpeeksi kauan toteuttaakseen
"kansallisen nuorentamisen" ohjelman. Putinin uudelleenvalinta Venäjällä taas varmisti jatkuvuuden Venäjän ja Kiinan strategiselle
kumppanuudelle seuraavaan vuosikymmeneen. Escobarin mukaan Putinin ja Xi'n aikakausi tulee heikentämään lisää länsimaiden liberaalia järjestelmää. Kapitalistiset intressit ovat aina uskoneet omaan propagandistiseen narratiiviinsa, jonka mukaan kapitalistisen laajentumisen voi suoraan yhdistää demokratian väistämättömään voittokulkuun. Tämä länsimainen illuusio on viimein rikkoutumassa.
Kiinan järjestelmä, jossa puolue valvoo valtion kansallista etua ja koheesiota, ei tietenkään täytä liberaalidemokratian tunnusmerkkejä. Kuten kiinalainen toisinajattelija Minxin Pei sanoi jo vuosia sitten, Kiina ei ole "kiinnostunut liittymään [länsimaiden] klubiin. Kiinalaiset haluavat hyötyä lännen liberaalista järjestyksestä taloudellisesti, mutta hylkäävät sen poliittiset arvot ja pelkäävät sen turvallisuusliittoja. Nyt he ovat riittävän vahvoja ja yrittävät rakentaa oman klubitalonsa."
Venäjä puolestaan on hyvää vauhtia toipumassa 90-luvusta ja Boris Jeltsinin kaoottisesta ajasta, jolloin "Harvardin poikien" helpottamat "vapaat markkinajärjestelyt" antoivat oligarkkien joukon - Mihail Hodorkovskin, Boris Berezovskin ja Roman Abramovichin - ryöstää shokkiterapiasta kärsivää valtiontaloutta. Putin ymmärsi kansallisten resurssien hallinnan tärkeyden ja toimi kuten todellisen valtiomiehen pitääkin. Suomessa EU:lle ja lännelle kuuliaiset poliittiset lakeijat ovat puolestaan myymässä kaiken kansallisomaisuuden ulkomaille.
Länsimaissa media ja valtapuolueet itkevät populismin ja maahanmuuttokriittisen kansallismielisyyden kasvua ja liberaalien "länsimaisten arvojen" kyseenalaistamista. Eliitti ei kykene ymmärtämään, että vain todellisuudesta vieraantuneilla rikkailla on halua ja varaa olla isänmaattomia, juurettomia kosmopoliitteja, jotka ajattelevat vain omaa etuaan. He eivät välitä kansallisesta suvereenisuudesta tai natiivikulttuurin säilymisestä.
Ja juuri tästä syystä lännen henkisesti rappeutunut unipolaarinen järjestelmä on menettämässä otteensa. Tilalle on tulossa uusia tekijöitä, jotka ovat avoimen autoritäärisiä, mutta myös kansallista etuaan ajavia. Kiina, Iran ja Turkki saattavat kaikki olla mukana myös Venäjän käynnistämässä Euraasian talousunionissa.
EU ei tietenkään ole todellisuudessa yhtään demokraattisempi, mutta eurokraattien byrokraattinen ja kafkamainen järjestelmä yhdistettynä kalergilaiseen väestönvaihtoprojektiin, saattaa johtaa siihen, että Euroopassakin valta vaihtuu ja järjestelmä korjaa itsensä identiteettipolitiikan avulla. Jos näin ei pian käy, muslimeista koostuva maahanmuuttajien joukko joka tapauksessa muuttaa maanosan tulevaisuuden omalla tavallaan.
