Lopputulokset saattavat olla vähemmän osuvia, sillä amerikkalaistaustainen poliittinen kartta painottuu "oikeistolaiseksi" jos olet talousasioissa samaa mieltä kuin talousliberaalit ja pidät markkinataloutta ja kapitalismia hyvinä ja kannatettavina asioina. Jos taas tuet julkista terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvajärjestelmää sekä vastustat yli-innokasta yksityistämispolitiikkaa, testi määrittelisi sinut "vasemmistolaiseksi". Oma lukunsa ovat kulttuuri- ja arvokysymykset, joiden myötä selviää, oletko "vapaamielinen" vai "vanhoillinen".
Ne meistä, jotka kokevat olevansa tällaisten oikeisto-vasemmisto-määritelmien tuolla puolen, eivät löydä poliittista kotia mistään. Tämä on karu tosiasia. Jos olet euroskeptinen, Nato-vastainen, suhtaudut negatiivisesti angloamerikkalaiseen kulttuurihegemoniaan, poliittiseen sionismiin, finanssieliitin kapitalismiin, ja olet vielä maahanmuuttokriittinenkin, ei suomalainen puoluevalikoima tarjoa sinulle juurikaan vaihtoehtoja. Poliittiset broilerit ehdottaisivat tietenkin "kompromissien" tekemistä ja "realismia" näkemysten ja odotusten suhteen. Niinpä onkin omalle verenpaineelle ja vakaumukselle parempi olla äänestämättä ja tukematta mitään nykyistä puoluetta.
Ehkä tämän takia huomioni keskittyykin yleensä enemmän maailmanpolitiikkaan ja sen kommentointiin. Muutos tulee usein ulkopuolelta, ja Suomi seuraa muita maita perässä monessa asiassa ja viiveellä (tämä ei ole välttämättä aina huono asia). Jaan kylläkin monien tunteman antipatian nykyistä hallitusta kohtaan (totuuden nimissä sama pätee moniin aikaisempiinkin hallituskokoonpanoihin). Sote- ja maakuntamalliasioissa, samoin kuin työttömien aktiivimallin, metsähallituksen yhtiöittämisen, kaivoslain, ja monen muun asian suhteen vastustan (passiivisesti, mutta kuitenkin) Sipilän ja hänen hengenheimolaistensa kaavailuja.
Saatan olla "vasemmalla" talousasioissa ja "sosiaalisesti konservatiivinen" mitä tulee arvokysymyksiin ja uskonnollisuuteen. Koska olen kirjoittanut verkkolehti Sarastukseen, minut saatetaan kategorisoida "uusoikeistolaiseksi" tai "valkonationalistiksi". En koe olevani kumpaakaan, vaikka maahanmuuttokriittinen olenkin. Eurasianismista kiinnostuneena minun on myös hankala olla umpirasisti. Putinistiksi minua on haukuttu myös, vaikka suhtautumiseni Venäjään elää ja riippuu täysin sen politiikasta ja toimista.
Mielestäni Yhdysvaltojen epäterve ylivalta-asema maailmassa olisi saatava murtumaan, ja siksi Venäjällä, Kiinalla, Intialla, Iranilla ja muilla mailla olisi tässä maailman moninapaistamisessa oma roolinsa. Ylipäänsä jätän arvostamatta puolueita ja niiden kellokkaita, jotka ovat tavalla tai toisella ylikansallisten yhtiöiden, EU:n, tai amerikkalaisen uusliberalismin/neokonservatismin juoksupoikia. Niinpä Halla-ahon johtamat perussuomalaiset jättävät minut yhtä kylmäksi kuin Orpon Kokoomuskin. Vasemmisto taas on unohtanut natiivisuomalaiset ja luonnonsuojelusta piittaamattomien cityvihreiden ohella tuntuvat tukevan mieluummin trendivähemmistöjä, sateenkaarikansaa ja maahanmuuttoa muslimienemmistöisistä maista.
Poliittisissa testeissä ei puututa juurikaan tämänkaltaisiin kiusallisiin tai kompleksisiin kysymyksiin, sillä niiden laatijat ovat yleensä itse talousliberaaleja, joille Sipilän tai varsinkin Orpon maailmankuvat ovat yhteensovitettavissa. Vanha syytös siitä, ettei puolueissa ole enää mitään eroa, tuntuukin pitävän paikkansa, ainakin siinä vaiheessa kun päästään päättämään "yhteisistä asioista".
