Sana demokratia on peräisin antiikin kreikkalaisesta δημοκρατία-sanasta, jolla tarkoitetaan nykyaikana "kansanvaltaa", vaikka kansalla ei juuri koskaan kovin suurta valtaa ole ollutkaan. Valta on jaettu erilaisten hierarkioiden kesken ja tavallinen kansalainen on yleensä ollut siellä hierarkioiden alimmalla portaalla.
Meille tutuimmaksi on muodostunut länsimainen edustuksellinen demokratia, jota Suomessa toteutetaan parlamentarismin puitteissa. Demokratiaa on kutsuttu myös "viimeiseksi valtiomuodoksi", mutta tämä luulo on länsimaista perua ja yhtä ylimielinen ja virheellinen kuin politiikan tutkija Francis Fukuyaman ajatus "historian lopusta": siitä, että kylmän sodan päätyttyä ideologioiden välinen kamppailu olisi ohi ja voittajaksi olisi noussut pysyvästi länsimainen liberaalidemokratia.
Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset vasallit, jotka kaikki tukevat talouseliitin kansoille tuhoisaa markkinaliberalismia, ovat jo pitkään käyttäneet "demokratiaa", "vapautta", "ihmisoikeuksia" ja muita käsitteitä hyväkseen silloin, kun ne ovat halunneet jatkaa imperialistisia pyrintöjään, mutta tehden sen sivistyksen naamion suojissa, vedoten yksilönvapauteen ja muuhun tuttuun läntiseen jargoniin. Tällä sanamagialla on yritetty pitää pystyssä amerikkalaista järjestystä, mutta väittäisin, että yhä useampi alkaa jo nähdä tämän irvokkaan fasadin lävitse.
Aasiassa ei ole yhtä suurta tilausta euroamerikkalaiselle tuontidemokratialle. Esimerkiksi Kiinassa yksilö sosiaalistetaan pienestä pitäen yhteisön jäseneksi, ei yksilöpyksilöksi. Yksipuoluejärjestelmä ei ole sen epärehellisempi tai alistavampi kuin lännen monipuoluejärjestelmän taustalla vaikuttava pehmeä totalitarismi, jossa kansalainen ei voi kritisoida tiettyjä asioita ilman seurauksia, ja jossa demokratian nimissä pommitetaan ja kaadetaan kilpailevien valtioiden hallituksia. Korulauseiden ja humanitaarisen huolen taustalla ovat kuitenkin vain kyyniset geopoliittiset ja taloudelliset intressit.
Vanhat lännen instituutiot ovat jo alkaneet säröillä, ja Yhdysvallatkin avoimemmin toteaa, että "olet joko puolellamme tai meitä vastaan". Transatlanttiset vasallit Euroopan unionissa yrittävät toki vielä puhua pehmoisia "demokraattisista voimista". Vaikka ei-liberaalin valtion toteuttaminen Euroopassa näyttää aika vaikealta, on vain ajan kysymys, milloin multipolaarinen maailma nousee. Se ei tietenkään nouse Euroopasta, vaan idästä, Euraasiasta. Toivon mukaan Euroopan populistit vielä ymmärtävät, mistä tuuli puhaltaa, ja lopettavat Yhdysvaltojen rakoilevan unilateralismin tukemisen.
Summa summarum: "demokratia" on vain lännen eliitin Troijan hevonen. Sotajuoni, jota käytetään sen kilpailijoita vastaan, kun nämä ovat tarpeeksi hölmöjä pelaamaan tätä peukaloitujen sääntöjen kieroa peliä. Autokraattien täytyisi avoimemmin kyseenalaistaa ja hylätä koko länsimainen edustuksellinen demokratia (mikä ei tietenkään edes ole mitään "kansan valtaa", vaan ainoastaan ylikansallisen talouseliitin valtaa).
Lännen vastaisten valtioiden on syytää lopettaa pelaaminen atlantistien säännöillä. Silloin maan johtoa on vaikeampi syrjäyttää ulkoa päin, saati asettaa uutta "demokraattista" nukkehallitsijaa tilalle. Kiinalle ei tällaisia ehdotuksia voi edes tehdä, joten jos länsiliittouma haluaa sinne vallanvaihtoa, se täytyisi yrittää saada aikaan asevoimien kera. Itse toivoisin, että multipolaarinen maailmanjärjestys johtaisi ainakin demokratiailveilyn ja poliittisen korrektiuden, eikä historian, päättymiseen.
