Yhdysvaltalaisen
Washington Postin mukaan tavatessaan Ranskan presidentti Emmanuel
Macronin Valkoisessa talossa huhtikuussa, Trump ehdotti hänelle, että
Ranska jättäisi EU:n ja solmisi kahdenväliset, ehdoiltaan paremmat
kauppasuhteet Yhdysvaltojen kanssa.
Trumpin
väitetään sanoneen Macronille myös, että Euroopan unioni on "pahempi
kuin Kiina". Valkoinen talo kieltäytyi kommentoimasta Washington Postin
raporttia, mutta ei suoraan kiistänytkään sitä. Jos Trump todellakin on
puhunut Macronille tähän sävyyn (mikä ei olisi yllätys kun muistetaan
riitaisissa merkeissä päättyneen G7-kokouksen tapahtumat ja muutkin
Trumpin lausunnot), on selvää, että "transatlanttinen yhteistyö" EU:n,
Naton ja Yhdysvaltojen välillä on pahassa kriisissä. Johtaako
Yhdysvaltoja mies, joka uskoo, että maailman asioita voidaan
hoitaa samalla tavoin kuin joitain hämäriä kiinteistökauppoja kahden
rikollisen liikekumppanin välillä?
Trumpin lausunnot
saattavat heijastaa jossakin määrin hänen taustavoimiensa näkemyksiä.
Globalistien piireissä saattaa olla erimielisyyksiä eri ryhmittymien
välillä. Kuten aiemmin olen jo kirjoittanut, nykyinen globaali talousjärjestelmä ei enää toimi, ja se on tarkoitus resetoida tavalla tai toisella.
Dollari saa ehkä mennä, ja tilalle otetaan jokin muu valuutta.
Kiinalaisesta vuosisadasta on ollut puhetta. Globaali talouseliitti voi
olla asiasta eri mieltä, sekään ei ole mikään alati yksimielinen
monoliitti kuten eksentrisimmät salaliittoteoreetikot väittävät. Toki
omatkin mietteeni ovat pelkkää spekulointia.
Toisille
on tärkeää ylläpitää liberaalidemokratian simulaatiota ja kuvitelmaa,
että elämme yhä maailmassa, jossa suuret geopoliittiset tapahtumat
määräytyvät suvereenien kansojen ja heidän johtajiensa kautta.
Todellisuudessa asioita vievät useimmiten eteenpäin globaalisti toimivat
yritykset ja ne omistava, ylikansallinen eliitti eri ryhmittymineen ja
lakeijoineen. He ovat ensisijaisesti uskollisia vain globaalille
kapitalismille, eivätkä millekään valtiolle, ja vielä vähemmän
tavallisille ihmisille. Tässä simulaatiossa parlamentaarisesti
valituilla kansanedustajillakin on oma roolinsa. He näyttelevät ja
esiintyvät oman roolinsa mukaisesti äänestäjille, kansalaisille,
kuluttajille, ihmismassoille.
Kuten poliittinen satiirikko C.J. Hopkins provosoivasti
kirjoittaa, globaalikapitalistit tarvitsevat yhä "länsimaita", jotta
ihmiset uskoisivat, että he asuvat Amerikan Yhdysvalloissa,
Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa, Ranskassa, ja niin edelleen,
eivätkä olisi vain vaihdettavia osia maailmanlaajuisten markkinoiden
koneistossa. Suomestakin on tullut "läntiseen arvoyhteisöön" liityttyään
alati köyhtyvä, perifeerinen provinssi, joka on osa yhä globaalimpaa
markkinapaikkaa ja yhtä suurta globaalia rahoitusjärjestelmää, jossa
toisistaan riippuvaiset, mutta ajoittain keskenään kinastelevat
kilpakumppanit, pelaavat pelejään.
Maailmanlaajuinen kapitalistinen imperiumi on jaettu "kansallisiin"
markkina-alueisiin, jotka toimivat hallinnollisesti
eri tavoin imperiumin sisällä. On myös alueita, jotka eivät ole vielä luopuneet
itsemääräämisoikeudestaan, eikä niitä ole täysin sisällytetty tähän
keskuspankki-imperiumiin. Näitä alueita on enää vähän, ja nekin pyritään sopeuttamaan
järjestelmään joko hyvällä tai pahalla, kuten olemme esimerkiksi Syyrian tapauksessa nähneet.
Meidät on ehdollistettu havaitsemaan vielä
erilliset (kansallis)valtiot, mutta ne ovat jo hyvin pitkälti mennyttä
aikaa. Spengleriläinen talvimaisema on edessämme, oli luonnollinen vuodenaika mikä
hyvänsä. Kulttuuriset erityispiirteet ovat vielä olemassa, vaikka
globalismin sivutuotteena nekin ovat jo alkaneet murentua. Kuten
aiemminkin, sivilisaatioilla on oma elinaikansa, ja uudet järjestykset
korvaavat historiaan siirtyneet. Millainen tulee olemaan liberalismin
jälkeinen aika? Siirrymmekö viimein todellisuuteen vaiko vain uuteen
simulaatioon?