perjantai 29. kesäkuuta 2018

Sivilisaatio vai simulaatio?

Yhdysvaltalaisen Washington Postin mukaan tavatessaan Ranskan presidentti Emmanuel Macronin Valkoisessa talossa huhtikuussa, Trump ehdotti hänelle, että Ranska jättäisi EU:n ja solmisi kahdenväliset, ehdoiltaan paremmat kauppasuhteet Yhdysvaltojen kanssa.

Trumpin väitetään sanoneen Macronille myös, että Euroopan unioni on "pahempi kuin Kiina". Valkoinen talo kieltäytyi kommentoimasta Washington Postin raporttia, mutta ei suoraan kiistänytkään sitä. Jos Trump todellakin on puhunut Macronille tähän sävyyn (mikä ei olisi yllätys kun muistetaan riitaisissa merkeissä päättyneen G7-kokouksen tapahtumat ja muutkin Trumpin lausunnot), on selvää, että "transatlanttinen yhteistyö" EU:n, Naton ja Yhdysvaltojen välillä on pahassa kriisissä. Johtaako Yhdysvaltoja mies, joka uskoo, että maailman asioita voidaan hoitaa samalla tavoin kuin joitain hämäriä kiinteistökauppoja kahden rikollisen liikekumppanin välillä?

Trumpin lausunnot saattavat heijastaa jossakin määrin hänen taustavoimiensa näkemyksiä. Globalistien piireissä saattaa olla erimielisyyksiä eri ryhmittymien välillä. Kuten aiemmin olen jo kirjoittanut, nykyinen globaali talousjärjestelmä ei enää toimi, ja se on tarkoitus resetoida tavalla tai toisella. Dollari saa ehkä mennä, ja tilalle otetaan jokin muu valuutta. Kiinalaisesta vuosisadasta on ollut puhetta. Globaali talouseliitti voi olla asiasta eri mieltä, sekään ei ole mikään alati yksimielinen monoliitti kuten eksentrisimmät salaliittoteoreetikot väittävät. Toki omatkin mietteeni ovat pelkkää spekulointia.

Toisille on tärkeää ylläpitää liberaalidemokratian simulaatiota ja kuvitelmaa, että elämme yhä maailmassa, jossa suuret geopoliittiset tapahtumat määräytyvät suvereenien kansojen ja heidän johtajiensa kautta. Todellisuudessa asioita vievät useimmiten eteenpäin globaalisti toimivat yritykset ja ne omistava, ylikansallinen eliitti eri ryhmittymineen ja lakeijoineen. He ovat ensisijaisesti uskollisia vain globaalille kapitalismille, eivätkä millekään valtiolle, ja vielä vähemmän tavallisille ihmisille. Tässä simulaatiossa parlamentaarisesti valituilla kansanedustajillakin on oma roolinsa. He näyttelevät ja esiintyvät oman roolinsa mukaisesti äänestäjille, kansalaisille, kuluttajille, ihmismassoille.

Kuten poliittinen satiirikko C.J. Hopkins provosoivasti kirjoittaa, globaalikapitalistit tarvitsevat yhä "länsimaita", jotta ihmiset uskoisivat, että he asuvat Amerikan Yhdysvalloissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa, Ranskassa, ja niin edelleen, eivätkä olisi vain vaihdettavia osia maailmanlaajuisten markkinoiden koneistossa. Suomestakin on tullut "läntiseen arvoyhteisöön" liityttyään alati köyhtyvä, perifeerinen provinssi, joka on osa yhä globaalimpaa markkinapaikkaa ja yhtä suurta globaalia rahoitusjärjestelmää, jossa toisistaan riippuvaiset, mutta ajoittain keskenään kinastelevat kilpakumppanit, pelaavat pelejään.

Maailmanlaajuinen kapitalistinen imperiumi on jaettu "kansallisiin" markkina-alueisiin, jotka toimivat hallinnollisesti eri tavoin imperiumin sisällä. On myös alueita, jotka eivät ole vielä luopuneet itsemääräämisoikeudestaan, eikä niitä ole täysin sisällytetty tähän keskuspankki-imperiumiin. Näitä alueita on enää vähän, ja nekin pyritään sopeuttamaan järjestelmään joko hyvällä tai pahalla, kuten olemme esimerkiksi Syyrian tapauksessa nähneet.

Meidät on ehdollistettu havaitsemaan vielä erilliset (kansallis)valtiot, mutta ne ovat jo hyvin pitkälti mennyttä aikaa. Spengleriläinen talvimaisema on edessämme, oli luonnollinen vuodenaika mikä hyvänsä. Kulttuuriset erityispiirteet ovat vielä olemassa, vaikka globalismin sivutuotteena nekin ovat jo alkaneet murentua. Kuten aiemminkin, sivilisaatioilla on oma elinaikansa, ja uudet järjestykset korvaavat historiaan siirtyneet. Millainen tulee olemaan liberalismin jälkeinen aika? Siirrymmekö viimein todellisuuteen vaiko vain uuteen simulaatioon?