Fusaro ja globalismin kotkansiivet

Diego Fusaro taustallaan Antonio Gramsci

Toistan itseäni, mutta totean jälleen, että jako poliittiseen oikeistoon ja vasemmistoon on auttamattomasti vanhentunut. Yhä vain yritetään ahtaa ihmisiä, erilaisia puolueita ja liikkeitä näihin rikkinäisiin raameihin.

Italialainen filosofi Diego Fusaro, josta olen kirjoittanut aiemminkin, pyrkii luomaan jotain uutta. Häntä on syytetty "fasistiksi" ja "kommunistiksi", mutta hän pitää itseään vain Marxin, Hegelin ja Gramscin oppipoikana; vasemmiston ja oikeiston tuolle puolen katselevana, kapitalismin ja atlantismin hegemoniaa vastustavana ajattelijana.

Fusaro käyttää erikoista kieltä ja symboliikkaa, koska hän haluaa poiketa angloamerikkalaisesta muotista myös kirjallisesti.  Hänen mielestään globaali kapitalismi on kuin kaksisiipinen kotka: ensimmäinen siipi on "rahan oikea siipi", joka tuhoaa valtioita, edistää maahanmuuttoa ja pyrkii kaiken eettisen ulottuvuuden hävittämiseen hegeliläisessä mielessä; toinen siipi, "arvojen vasen siipi", jonka pitäisi estää oikeiston taipumukset, itse asiassa legitimoi heidät - Gramscin termiä käyttäen - "superstruktuurien" avulla.

Fusaro selittää, että vasemmistosiiven mukaan valtio on tuhottava, koska se on "fasistinen", perinteinen perhemalli on tuhottava, koska se on "homofobinen", ja meidän tulisi päästää maahan aina vain lisää maahanmuuttajia. Yhteenvetona vasemmistosiipi kyseenalaisine arvoineen mahdollistaa rahavallan oikean siiven vaatimukset. Kumpikin siipi kannattelee, tietoisesti tai tiedostamattaan, kosmopoliittisen talouseliitin hegemonia-asemaa. Olipa estetiikka ja retoriikka näennäisen oikeistolaista tai vasemmistolaista, globalismi etenee niin kauan kuin puolueiden taustalla vaikuttaa angloamerikkalainen liberaali arvopohja ja talouspolitiikka.

Tähän olisi Fusaron mielestä reagoitava ja nopeasti. Hän ehdottaa synteesiä vasemmiston alkuperäisten ideoiden ja oikeiston perinteisten arvojen välillä kansallisen edun nimissä. Valitettavasti tällaista synteesiä ei ole kokeiltu kuin vasta Italian uudessa hallituksessa. Muualla, myös Suomessa, sahataan yhä omaa oksaa joko "keskusta-oikeistolaisuuden", "sosialidemokratian", tai "liberalismin" nimissä.

"Kansallismielisyyskin" näyttäytyy usein Nato-yhteensopivana, atlantismia kannattavana valheellisena vaihtoehtona. Myös pinkki vasemmisto on globalismin puolella, puolustaen trendivähemmistöjä ja maahanmuuttajia tylsien ja harmaiden natiivityöläisten sijasta. Anarkistit ja antifasistit puolestaan riehuvat eri maissa Soros-rahoitteisesti hyödyllisinä idiootteina. "Tolkun ihmisille" ei Fusaron dialektiikka sano mitään.

Fusarolle taas autenttisia vasemmistolaisia arvoja ovat työ, solidaarisuus, heikomman puolustaminen ja yhteisöllisyys. Hyviksi oikeistolaisiksi arvoiksi hän mieltää perheen, isänmaan, valtion ja kunniakäsitteen. Ne ovat arvoja, joita hänen edesmennyt opettajansa, marxilainen ja antiamerikkalainen filosofi Costanzo Preve puolusti Italiassa, ja joita filosofi ja kirjailija Alain de Benoist puolustaa Ranskassa.

Fusaron  mielestä olisi kärsivällisesti luotava uudenlainen vastakulttuuri. Kapitalismin vastainen taistelu onnistuu vain yhdistämällä ihmisiä, jotka tulevat hyvin erilaisista poliittisista ulottuvuuksista ja muodostavat yhdessä dynaamisen hegeliläisen synteesin. Italiassa Salvini ja Di Maio ovat onnistuneet tekemään jotain ainutlaatuista; muualla Euroopassa pitäisi toimia samassa hengessä, muuten globalismin kotkansiivet eivät katkea.