Silmäyksiä Suomeen

Rajapyykkejä Suomen ja Venäjän raja-alueella Imatralla.

Joku kysyi, miksi en kirjoita enemmän suomalaisesta politiikasta. Olen toki kirjoittanut Suomen tilanteesta monta kirjoitusta. Meikäläinen politiikka on vain niin masentavaa seurattavaa, ja siitä kirjoitetaan muualla niin paljon, joten olen kommentoinut enemmän maailmanpolitiikkaa ja sellaisia asioita, jotka minua itseäni enemmän kiinnostavat.

Ja mitä meillä Suomessa tapahtuu, jota huvittaisi kommentoida? Naton sotaharjoitusten yhteydessä on vaahdottu Venäjän gps-häirinnästä, joka on paljastunut noloksi infosotaoperaatioksi vailla totuuden häivääkään. Airiston helmi oli myös turhaa pelottelua tiedustelulakien läpi ajamiseksi. Suomen poliittinen johto haluaa kerta kaikkiaan tehdä selväksi, että merentakainen Amerikka on sen herra, joten eiköhän tämä vasallisuhde ole nyt Venäjälläkin tiedossa. Turha enää kenenkään peräänkuuluttaa Suomen liittoutumattomuutta ja puolueettomuutta; Paasikiven linja on historiallinen reliikki, jolle nämä lännen ystävät lähinnä nauravat.

Perussuomalaiset nuoret puolestaan pääsivät otsikoihin aina Venäjää myöten, kun syyskokouksessaan esittivät, että Suomen pitäisi vaatia Karjalaa ja muita Venäjälle luovutettuja alueita palautettavaksi Suomelle. "Mikäli Venäjä ei nyt suostu alueita palauttamaan, Suomen on odotettava oikeaa hetkeä. Venäjä on epävakaa valtio ja maailmanpoliittisen tilanteen muuttuessa aukeaa aina uusia ikkunoita", aloitteessa sanotaan. Tämä lienee taas yksi esimerkki siitä, että puheenjohtaja Halla-ahon Venäjä-vastaisuus ja Nato-myönteisyys on iskostunut myös nuorempaan polveen perussuomalaisia. Miten ne puolueen sloganit kuuluivatkaan: "saat mitä tilaat" ja "jotain rajaa"?

Virallinen Suomi ei tietenkään vaadi mitään aluepalautuksia. Itse asiassa rajakiistat olisivat myös este Nato-jäsenyydelle, joten perussuomalaiset nuoret eivät ehkä ole ajatelleet aivan loppuun asti vaatimustensa vaikutuksia, jos niistä tulisi Suomen virallinen kanta. Iltasanomien "erikoistoimittaja" Arja Paananen sai kuitenkin tästä päähänsä, että perusnuorten aloite saattaakin palvella Putinin etua. Eli perussuomalaiset ovatkin jotenkin kierosti putinisteja, jotka pyrkivät sabotoimaan Suomen liittoutumislinjaa?

Sosiaalidemokraatit mitä luultavimmin voittavat tulevat vaalit. Perussuomalaisia odottaa ehkä jälleen oppositio. Kokoomuslainen EU- ja atlantismilinja tulee kuitenkin jatkumaan, joten eliitti meillä ja muualla voi myhäillä tyytyväisenä. Vaikka Euroopassa kuohuu, populismi voimistuu ja ihmiset vaativat muutosta, Suomea tämä kaikki ei juurikaan hetkauta.

Entä mitä tapahtuu, kun YK:n GCM-siirtolaisuussopimus allekirjoitetaan? Saammeko lisää uussuomalaisia? Monet muut maat eivät aio sopimusta allekirjoittaa, mutta meillä on kuulemma tilaa, joten tokihan tämäkin hämäräperäinen sopimus saa suomalaisen huippupoliitikon siunauksen (oliko se nykyinen sisäministeri Kai Mykkänen, joka on valittu tehtävään ulkoministeri Timo Soinin asemasta?).

Ei siis hirveästi mitään positiivista kerrottavaa Suomesta. Koska kotimaan politiikassa jatkuu sama linja (Euro/Amerikka-alisteisuus), oli vallassa näennäisvasemmisto tai liberaalioikeisto, ainoa toivo lienee siinä, että siirtymä liberalismin jälkeiseen multipolaariseen aikaan saa alkunsa jostakin muualta. Suomi tulee sitten kiltisti perässä ja moni takki kääntyy sutjakasti. Kiinalaisilla on oma unelmansa suuruudesta, mutta hautautuuko suomalainen unelma Nato-sotaan vaiko Eurafrikan syntyyn, se on vielä epäselvää.