perjantai 23. marraskuuta 2018

Yhdysvallat, normaali maa?

Kun Yhdysvallat asetti Iranille uusia ankaria pakotteita, ulkoministeri Mike Pompeo uhkasi Irania sanoen, että jos tämä ei ryhdy käyttäytymään kuin "normaali maa", sen koko talous tulee romahtamaan.

Pompeon viesti tarkoitti tietenkin, että Yhdysvallat haluaa Iranin tavalla tai toisella luovuttavan suvereniteettinsa ja menettävän vaikutusvaltansa.  Tämä on ollut Yhdysvaltojen ja Israelin suunnitelmissa jo pitkään. Tietenkään Iranin ei kannata tällaiseen suostua; varoittavia esimerkkejä maailmalla riittää.

Mutta millainen sitten on "normaali maa"? Koska ohje tuli Washingtonista, voidaan kysyä, onko Yhdysvallat itse "normaali" maa? Poliitikot demokraateista republikaaneihin ovat usein määritelleet Amerikkaa pikemminkin "poikkeukselliseksi" maaksi. He elävät yhä unipolaarisen hetken tuottaman harhan vallassa, kuvitellen Yhdysvalloilla olevan messiaaninen valtuutus johtaa koko maailmaa, ja sanella muille maille, mitä heidän tulee tehdä, kenen kanssa käydä kauppaa ja kenen kanssa ei.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin tätä aihetta sivuava mielipidekirjoitus julkaistiin New York Timesissa syyskuussa vuonna 2013. Teksti käsitteli Yhdysvaltojen toimia Syyriassa, mutta sisälsi myös kritiikkiä, joka kohdistui Yhdysvaltojen luuloon omasta "poikkeuksellisuudestaan". Tämä arrogantti konsepti ei tunnu enää oikein sopivan 2000-luvun maailmaan, aivan kuten ei englantilaisten tai ranskalaisten kolonialismikaan. Putinin mielestä amerikkalainen ajattelu oli vaarallista (ja tämä siis tapahtui Obaman presidenttikaudella).

Tästä huolimatta "amerikkalainen poikkeuksellisuus" on uskomus, joka läpäisee yhä amerikkalaisen yhteiskunnan. Kuka tahansa amerikkalainen, joka ei tätä käsitystä jaa, on "epäamerikkalainen", jopa epäisänmaallinen. Mutta kuten Washingtonin yliopiston Peter Kuznick on todennut, me emme elä enää 90-lukua, vaan multipolaarisen maailman alkuaikaa. Pompeolle kumppaneineen tämä ei ole vielä mennyt perille, eikä kaikille Amerikan eurooppalaisille vasalleillekaan.

Yhdysvaltojen poikkeuksellisuus heijastuu myös ulkopolitiikkaan. Yhdysvalloilla on itse itselleen antamat valtuudet pommittaa, hyökätä ja sponsoroida vallanvaihto-operaatioita ympäri maailmaa. Olipa kyseessä Ukraina, Syyria, Iran, Afrikan tai Latinalaisen Amerikan maat, on varma, että spontaaneissa kumouksissa ja terrori-iskuissa ei ole mitään spontaania, vaan taustalla on Washingtonin juonittelu ja geopoliittiset intressit. Yhdysvaltojen hallituksesta on myös normaalia käyttää 650 miljardia dollaria sotilaallisiin kustannuksiin joka vuosi.

Tämä kaikki on Yhdysvalloille normaalia käytöstä ja ulkoministeri Mike Pompeo kannattaa täysin tätä ideologiaa. Se mikä on toisille imperialistista militarismia on amerikkalaiselle eliitille vain normaalia käytöstä, johon sillä on "oikeus". Mutta entä jos Iran, tai joku muu maa, ryhtyisi toimimaan samoin, hyökkäilisi naapurimaihin ja järjestäisi vallanvaihtoja siellä sun täällä? Sehän ei tietenkään olisi hyväksyttävää.

On toki hyvä, etteivät kaikki maat käyttäydy kuten Yhdysvallat. Koko planeetta olisi jo raunioina, jos näin olisi. Valitettavasti Yhdysvaltojen johto on liian ylimielistä ja älyllisesti vajavaista ymmärtääkseen, että esimerkiksi Iranin historia ja kulttuuri on vuosituhansia vanha. Pompeo uhkailee ja syyttelee maata, joka on hienostuneempi, oppineempi ja rauhanomaisempi kuin Yhdysvallat on koskaan ollut sen lyhyen ja väkivaltaisen historian aikana.

Yhdysvaltojen vaikutusvalta, samoin kuin sen oletettu poikkeuksellisuus, hiipuvat kyllä hiljalleen pois. Toivottavaa olisi, että hegemonian murentuessa siitä tulisi "normaali maa", joka ei ryntäilisi valtameren yli aseineen. Korjattavaa löytyisi kotimaastakin, terveydenhuollosta koulutukseen ja infrastruktuurin kunnossapitoon. Yhdysvallat pyrkii yhä olemaan globaali toimija, joten aseellisen konfliktin uhat eivät ole poissuljettuja.

Kun multipolaarisesta maailmasta tulee toden teolla uusi normaaliuden lipunkantaja, Iranin, Kiinan, Venäjän ja monen muun maan ei tarvitse enää yrittää mahtua vanhan, amerikkavetoisen järjestelmän ahtaisiin raameihin. Toki Amerikka tulee olemaan yhä olemassa, mutta kuinka kauan se enää jatkaa esimerkiksi maailman talousmahtina, onkin jo toisen kirjoituksen aihe.