 |
| Ernst Niekisch |
Niekisch tuli tunnetuksi Saksan johtavana "kansallisbolševismin" ideologina. Niekisch itse asiassa keksi käsitteen nationalbolschewismus kuvaamaan omaa poliittista ajatteluaan, joka oli yhdistelmä saksalaista nationalismia ja neuvostokommunismia.
Niekisch oli ammatiltaan luokanopettaja. Kiinnostus politiikkaan sai hänet liittymään Saksan sosiaalidemokraattiseen SPD-puolueeseen vuonna 1917. Hän otti osaa Baijerin neuvostotasavallan luomiseen vuonna 1919, mutta tämä Münchenin kommunistinen hallinto jäi lyhytikäiseksi, ja se kukistettiin verisesti toukokuussa 1919.
Jo varhain 20-luvulla Niekisch hylkäsi marxilaisen internationalismin. Hän ryhtyi painottamaan nationalismin tärkeyttä ja yritti saada muitakin sosiaalidemokraatteja kääntymään samaan suuntaan (tuolloin Niekisch oli yhä SPD-puolueen jäsen). Niekisch vastusti johdonmukaisesti Dawesin suunnitelmaa, Locarnon sopimuksia ja yleistä pasifismia, joka oli vallalla sosiaalidemokraattien keskuudessa. Tämän lisäksi hänet leimattiin "antisemiitiksi" ja erotettiin SPD:stä vuonna 1926.
Niekisch kehitteli omaa kansallismielistä sosialismiaan ja pian hänet tunnettiin poliittisissa piireissä radikaalina ajattelijana, joka halusi tuhota länsimaisen sivilisaation; uusi sivilisaatio tulisi nousemaan idästä. Hän perusti lehden nimeltä Widerstand ("Vastarinta") ja kasasi ryhmän, joka ryhtyi kutsumaan itseään kansallisbolševikeiksi. Ryhmän tarkoituksena oli yhdistää saksalaiset poliittiset ja kulttuuriset erityispiirteet Venäjän vallankumouksen periaatteisiin. Niekisch kirjoitti aiheesta myös kirjoja.
Niekischin kansallisbolševikit katsoivat Neuvostoliiton edustavan sekä venäläisen nationalismin että vanhan Preussin valtion jatkumoa. Tämän vuoksi Niekischin liike otti keskeiseksi sloganikseen "Sparta-Potsdam-Moskova". Sparta edusti eräänlaista primitiivistä, "kantapreussilaista" sosialismia, Potsdam taas todellista Preussin sosialismia, ja Moskova edusti sitä, mitä monet ajattelijat 1920- ja 1930-luvuilla pitivät maailman väistämättömänä tulevaisuutena.
Niekisch liittyi myös Arplaniin, Saksassa toimivaan venäläisen suunnitelmatalouden tutkimusseuraan, yhdessä Ernst Jüngerin, Georg Lukasin ja muiden Saksan "konservatiivisen vallankumouksen" nimimiesten kanssa. Seuran edustajana Niekisch vieraili Neuvostoliitossa vuonna 1932. Samana vuonna Ernst Jünger julkaisi kirjansa Der Arbeiter ("Työläinen"), joka yhdisteli Marxin, Nietzschen ja Heideggerin ajattelua, ja ylisti Neuvostoliittoa. Niekisch kehui Jüngerin kirjan olevan kuin "toimintasuunnitelma kansallisbolševistista Saksaa varten".
Vaikka Niekisch kannatti totalitaristista valtiota ja hänet oli leimattu juutalaisvastaiseksi, hän kuitenkin vieroksui kansallissosialistisen työväenpuolueen johtoon noussutta Adolf Hitleriä, koska tämä ei ollut "oikea sosialisti", vaan "suurpääoman kätyri". Niekisch katsoi johtajuuden mallia mieluummin Josif Stalinista sekä koko Saksalle mallia Neuvostoliiton teollisesta kehityksestä. Saksalainen keskiluokka kuitenkin kammoksui kommunismia, joten Niekischin radikaalit ajatukset jäivät poliittiseen marginaaliin; Hitlerin kansallissosialismi sen sijaan ei.
Hitlerin valtaantulon jälkeen, Niekisch ja hänen Widerstand-lehtensä vetivät puoleensa natsien vastaisia kansallismielisiä oppositiovoimia. Niekisch itse toivoi Saksan liittoutuvan Neuvosto-Venäjän kanssa. Vuonna 1935 Niekisch vieraili myös Roomassa, jossa hän tapasi Benito Mussolinin. Niekischin tavoin Mussolini piti Hitlerin Neuvostoliiton vastaisia sotasuunnitelmia typerinä.
Kansallissosialistisessa Saksassa Niekisch oli jo merkitty mies. Jonkin aikaa vaikutusvaltaiset ystävät kykenivät suojelemaan Hitleriä kirjoituksissaan rankasti kritisoivaa Niekischiä, mutta vuonna 1937 Gestapo määräsi hänet pidätettäväksi. Vuonna 1939 Niekisch tuomittiin elinkautiseen vankeuteen "maanpetoksellisesta kirjoittelusta". Niekisch virui vankilassa yhdeksän vuotta, aina sodan loppuun, vuoteen 1945 saakka. Vapautuessaan hän oli halvaantunut ja lähes sokea.
Niekisch oli yhä sitä mieltä, että Saksan tulisi liittoutua Moskovan kanssa Washingtonia vastaan. Sodan jälkeen hän päätti elää Neuvostoliiton vyöhykkeen sisällä, myöhemmin muodollisen suvereniteetin saaneessa Itä-Saksassa eli Saksan demokraattisessa tasavallassa. Hän jopa luennoi Humboldtin yliopistossa sosiologiasta. Vuonna 1953, Niekisch kuitenkin jätti DDR:n, Itä-Berliinissä puhjenneen työläisten kansannousun tukahduttamisesta pettyneenä. Hän kuoli unohdettuna Länsi-Berliinissä vuonna 1967. Hänelle ei annettu tunnustusta vastarintaliikkeen edustajana tai kansallissosialismin uhrina, koska hän oli ollut eläessään poliittisesti epäkorrekti, "vasemmistolainen oikeistolainen".
Niekischin läntistä demokratiaa ja kapitalismia kritisoivat ajatukset levisivät 70-luvun jälkeen eurooppalaisten oikeistoradikaalien piireissä. Kuriositeettina mainittakoon, että Venäjällä toimi 90-luvun alusta 2000-luvulle eksentrinen kansallisbolševistinen puolue. Saksaksi Niekischistä on julkaistu myös elämäkertoja ja muuta kirjallisuutta; hänet mainitaan myös lukuisissa akateemisissa teksteissä, joissa käsitellään Saksan poliittista historiaa. Niekischin kirjoitusten käännöksiä on julkaistu englanniksi Niekisch Translation Project-blogissa. Facebookista löytyy myös humoristinen sivu, Tea with Ernst Neakisch.
Tavalla tai toisella Niekischin ajattelu on siis jäänyt elämään, ehkä odottaen uutta "konservatiivista vallankumousta", jossa autenttinen sosialismi ja kansallismielisyys taas yhdistyisivät Euroopassa. Sellainen tulevaisuus tosin vaatisi kansallismielisiä hylkäämään nykyisin vallalla olevan talousliberalismin ja kääntymään määrätietoisemmin suurpääomapiirejä vastaan.
