keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Amerikkalainen romukasa imperiumien hautausmaalla

Yhdysvallat on vetäytynyt Afganistanista lähes kahden vuosikymmenen sotimisen jälkeen. 

Bagramin tukikohdan amerikkalaisjoukot olivat sammuttaneet sähköt ja livahtaneet pois yön pimeydessä, ilmoittamatta asiasta edes tukikohdan uudelle afganistanilaiselle komentajalle.

"Me kuulimme huhuja siitä, että amerikkalaiset olisivat lähteneet Bagramista. Lopulta seitsemältä aamulla saimme vahvistuksen asiasta", kenraali Mir Asadullah Kohistani, Bagramin uusi komentaja kommentoi. Amerikkalaisjoukot olivat häipyneet yöllä kello kolmen aikaan.

"Tänne ei ole jätetty mitään tärkeää tai arvokasta, vain kasoittain romua", afganistanilainen romukauppias Gul Mohammad puolestaan toteaa. Myös Afganistanin hallituksen joukot ovat arvostelleet tapaa, jolla amerikkalaiset vetäytyivät raunioittamastaan maasta.

Bagramiin sijoitettujen sotilaiden kerrotaan hajottaneen kaiken arvokkaan ennen evakuointia. Romua oli kasattu kuin roskaa tukikohdan ulkopuolelle. Romukauppias Gul kuvailee amerikkalaisten hätäistä vetäytymistä "nöyryyttäväksi tappioksi" ja siltä se varmasti näyttää muidenkin mielestä.

"Romu", josta kauppias Gul puhuu, koostuu amerikkalaissotilaiden romuttamista ajoneuvoista, generaattoreista, univormuista, saappaista ja muista armeijan tarvikkeista aina valmisaterioihin ja energiajuomiin.

Bagramin romukauppias on tietoinen siitä, ettei Yhdysvallat ja sen johtama liittouma saavuttanut tavoitettaan sen jälkeen, kun he olivat hyökänneet maahan lokakuussa vuonna 2001 ja miehittäneet Afganistania ainakin osittain vuosikymmenien ajan.

Kabulista pohjoiseen sijaitseva Bagramin tukikohta lentokenttineen oli kahdenkymmenen vuoden ajan Yhdysvaltojen sotilaskeskus, jossa oli yli 40 000 sotilasta, ennen kuin se luovutettiin Afganistanin hallituksen joukoille.

Tukikohdan lähellä tiedustelupalvelu CIA pyöritti myös salaista "Suolakuilu"-vankilaa, jossa kidutettiin ja pidettiin vangittuina korkean profiilin taistelijoita ja epäiltyjä, mukaan lukien Taliban-liikkeen komentajia.

Nyt Talibanin militantit ovat julistautuneet voittajiksi, lännen sotilasvallan koettua karvaan tappion. Heidän mukaansa Taliban on ajanut amerikkalaisjoukot pois Afganistanista, ja tätä mieltä ovat myös monet muut, jotka nyt hämmästelevät sotilaiden jälkeensä jättämää sotkua.

Afganistanin entisen presidentin Hamid Karzain mielestä Yhdysvaltojen perinnöksi alueella jää vain sodan pahoin runtelema maa. Kyseessä on "täydellinen häpeä ja katastrofi". Myös turvallisuustyhjiö huolettaa asiantuntijoita.

Afganistania on hyvästä syystä kutsuttu "imperiumien hautausmaaksi". Afgaanien roolina näyttää edelleen olevan toimia imperialististen valtojen unelmien hautaajina.