Kansalliskonservatismia ja sateenkaarilippuja – Idän ja lännen kulttuurierot repivät Euroopan unionia

Pääministerit Orbán ja Morawiecki

Jonathan Saxty kommentoi Telegraph-lehdessä sitä, kuinka Euroopan sisäiset kulttuuriset eroavaisuudet idässä ja lännessä uhkaavat hajottaa EU:n kahtia. 

Länsi-Euroopan liberaalit, kuten Alankomaiden pääministeri Mark Rutte, ovat jo uskaltaneet pohtia, voisiko Euroopan unionin perustaa uudelleen ilman Unkarin ja Puolan kaltaisia konservatiivisia änkyrämaita.

Onkin totta, että entisen Varsovan liiton maat puolustavat hanakasti itsemääräämisoikeuttaan ja kulttuuriaan ja illiberaaleina ne ovat kivulias piikki Brysselin kalergisen eliitin lihassa.

Kulttuurinen railo ratkesi äskettäin taas lisää, kun EU:n sekä Budapestin ja Varsovan välillä käytiin uuteen taistoon - tällä kertaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. EU:n mielestä "eurooppalaisiin arvoihin" kuuluu homoseksuaalisen propagandan levittäminen alaikäisille, Unkari ja Puola taas vastustavat tätä.

Vaikka EU:lla ei ole mekanismia jäsenvaltioiden erottamiseksi, EU:n perustamissopimuksen seitsemäs artikla mahdollistaa äänioikeuden poistamisen. Sekä Unkari että Puola ovat seitsemännen artiklan mukaisten tutkimusten kohteena. Rikkomuksen toteaminen edellyttää yksimielisyyttä (mikä osoittautuu mahdottomaksi), mutta seuraamukset edellyttävät vain määräenemmistöä. 

Usein ajatellaan, että Brysselin on vain kiristettävä otetta ja Keski- ja Itä-Euroopan (KIE) jäsenvaltiot antavat ennen pitkää periksi taloudellisten syiden vuoksi, elleivät muuten. Toimittaja Saxty epäilee, onko tämä enää totta.

Taloudelliset seuraamukset todennäköisesti vain vähentävät EU:n houkuttelevuutta kapinamaiden silmissä. Vaarana on, että jos KIE-maita painostetaan liikaa, niillä ei ehkä ole enää kannustinta pysyä ryhmässä lainkaan. Toisin kuin nk. Club Med -maat, KIE-maat ovat säilyttäneet suurelta osin omat valuuttansa. Näin ollen EU:sta irtautuminen olisi niille helpompaa. 

Unioni on nyt pulassa. Jos asiat hoituisivat vain KIE-maita rankaisemalla, miksi euroeliitti ei jo ole noudattanut tätä strategiaa ja katsonut kenen pokka pitää? Jos Keski- ja Itä-Euroopan maat tietävät, että Bryssel ei tee näin, ne voivat sen sijaan jatkaa Brysselin uhmaamista ja pattitilanteen säilyttämistä. 

Saxtyn mukaan yhä useammin herää kysymys, mitä Länsi-Euroopan jäsenvaltiot saavat tästä järjestelystä: ne väittävät, että KIE-maat imevät ne kuiviin, mutta lisäksi KIE-maat ovat esteenä eurokraattien federalistisille pyrkimyksille ja mantereen täydelle liberalisoinnille, yhtenäisestä maahanmuuttopolitiikasta puhumattakaan.

Bryssel saattaa tietysti myös pelätä, että Unkarin ja Puolan kaltaiset maat liittoutuvat vielä Kremlin kanssa. Vaikka tämä kuulostaa etenkin Puolan kohdalla kaukaa haetulta, Saxtyn mukaan ei pitäisi luottaa siihen, että Keski- ja Itä-Eurooppa jatkavat vihamielisyyttään Venäjää kohtaan loputtomiin.

Kun kylmän sodan jälkeinen sukupolvi nousee kunnolla esiin ja pääsee päättäviin elimiin, ei ole lainkaan varmaa, että nykyinen vihamielisyys Moskovaa kohtaan säilyy. Keskiverto puolalaisella on kulttuurisesti enemmän yhteistä keskivertovenäläisen kuin keskivertosaksalaisen kanssa, Saxty arvioi.

Unkarin ja Puolan tavoin Venäjä on yhä enemmän muuttunut kristilliskonservatiiviseksi valtioksi, joka rakentuu "kodin, uskonnon ja isänmaan" aatteelliselle kolminaisuudelle. 

"Transatlantistista kumppanuutta" korostavilta voisi kysyä, mitä tarjottavaa Bidenin Amerikalla on itä- ja keskieurooppalaisille, paitsi kallista sotilaskalustoa ja sateenkaarilippuun verhottua identiteettipolitiikkaa? Jos vanhat kaunat unohdetaan, Venäjä olisi loppujen lopuksi luontevampi liittolainen Euroopan konservatiiveille.

Kaksi näkemystä Euroopasta on nyt ristiriidassa keskenään ja EU:n johdon on vaikea sopeutua siihen. Jos itseään vastaan jakautunut talo ei voi pysyä pystyssä, kuinka kauan Bryssel voi vielä hyväksyä vastahakoiset, itäiset konservatiiviset kansakunnat ja kuinka kauan keski- ja itäeurooppalaiset jäsenvaltiot sietävät länsieurooppalaisten "edistysmielisten" kritiikkiä ja vaatimuksia?

Vain aika näyttää, mutta kumpikaan osapuoli ei näytä olevan valmis perääntymään. Jos Unkari ja Puola tietävät, että EU ei loppupelissä toteuta uhkauksiaan, niillä ei ole juurikaan syytä muuttua. Jos halutut muutokset yritetään runnoa läpi väkisin, sekin voi koitua kohtalokkaaksi eurofederalisteille.

Keski- ja Itä-Euroopan jäsenvaltiot eivät ole koskaan olleet vähemmän riippuvaisia EU:sta kuin nyt, väittää Saxty. Kylmän sodan jälkeisen sukupolven tullessa täysi-ikäiseksi, itäiset, pääasiassa slaavilaiset kansakunnat, saattavat päättää, että ne ovat viime kädessä vahvempia yhtenäisinä, ilman EU-direktiivejä.