keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Hajaannus?

Toimittaja Terhi Nevalainen kirjoittaa sanomalehti Karjalaisen kolumnissa otsikolla Kenen intresseissä on aiheuttaa hajaannusta Suomessa?.

Hän mainitsee heti alkuun haastatelleensa juuri Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtajaa, Matti Saarelaista, joka on puolestaan todennut, että "olennaisin tämänhetkinen hybridivaikuttamisen keino on mielipidevaikuttaminen tahallisilla väärillä tiedoilla". Näin saadaan kuulemma rapautettua myös "viranomaisia kohtaan tunnettua luottamusta".

Nevalainen siteeraa Saarelaisen näkemyksiä siitä, kuinka "valemedioissa ja sosiaalisen median kanavissa jaetaan tarkoituksella valheellista tietoa, jonka tavoitteena on hämärtää kansalaisten ja päättäjien käsitystä todellisuudesta". Itse hän lisää listaan myös "valtamediaa moittivat puheet", sekä "tärkeän keppihevosen", eli maahanmuuton. Näitä "tahallisia valeuutisia" levittävät ne kuuluisat "trollit", ja Nevalaisen mukaan "myös suomalaiset", joiden toimintaa "voi luonnehtia maanpetokselliseksi". "Härskeintä on, että osa näistä tahoista haluaa esiintyä leimallisen isänmaallisina", Nevalainen valittaa.

Kolumnistin mielestä nyt "olisi herättävä", eikä jättäytyä tällaisten "hämmentäjien" armoille. Siihen kolumni äkisti päättyykin. Yhtään esimerkkiä "valeuutisista" ei tietenkään mainita: halutaan luoda vain epämääräinen kuva siitä, että suomalaisten "turvallisuudentunnetta" pyrittäisiin jotenkin salakähmäisesti ja ilkeästi heikentämään nettikirjoittelulla, ehkä "vieraiden tahojen etuja" ajaen,  tai sitten "tarkoituksena voi olla esimerkiksi oman poliittisen agendan edistäminen".

Kolumnisti Nevalaisen propagandistinen närkästys tuntuu turhanpäiväiseltä lehden täytteeltä, mutta reaktio on yleinen journalistien keskuudessa. Suomalaisten somekeskustelut tai valtamedian rahoittajista vapaat verkkojulkaisut tuskin ovat Suomea "hajaannuttamassa". Olettaisin, että toisenlaisessa asiayhteydessä valtamedian toimittajat - ja ehkä myös Nevalainen muiden muassa - olisivat ensimmäisenä väittämässä, ettei mitään "suomalaista yhtenäiskulttuuria" ole edes olemassa, on vain "yksilöitä". Joten onko tässä atomisoituneessa yhteiskunnassamme enää edes mitään "hajaannutettavaa"? Suomalaiset eivät ole radikalisoitumassa barrikadeille, vaikka syytä ehkä olisi.

Tosiasiassa valtamedian edustajia vain ärsyttää, kun internetin myötä heidän monopoliasemansa on murtunut. Toki tähän ollaan jo maailman mittakaavassa puuttumassa esimerkiksi sosiaalisen median mielivaltaisen sensuroinnin myötä (Atlantic Councilin infosoturien avustuksella), mutta vastamedioita yritetään tukahduttaa heti alkuunsa sääntö-Suomen hengessä. Professionaali lehdistö, joka tukee eliitin väittämiä alkaen maahanmuuton rikkaudesta aina kokoomuslaisiin sosiaali- , työllisyys- ja talouspoliittisiin linjauksiin, ei pidä ajatuksesta, että "ulkopuoliset" amatöörit voisivat arvostella heitä ja nostaa esiin todellisia epäkohtia.

Jos jonkinlaista "hajaannusta" tai epävakauttamista yritetään saada aikaan, se tapahtuu poliittisen ja talouseliitin voimin. Sitä aiheuttaa myös istuva painajaishallitus ja ylipäänsä kaikki eduskuntapuolueet EU-globalisteille ja suurpääomapiireille uskollisella, suomalaisten etujen vastaisella politiikalla, valtion omaisuuden yksityistämisellä, sekä luovuttamalla maamme Naton sotaharjoitusten tantereeksi enemmistön vastustuksesta huolimatta.

Mukana juonessa on myös puolueellinen (ulko)valtamedia, edellä mainittu hybridikeskus "osaajineen", suomalaiset "ajankohtaisohjelmat" samanmielisine keskustelijoineen sekä lännen painotuksin varustetut valikoidut uutiset. Samaa myyräntyötä tekevät kaikenlaiset "asiantuntijat" ja virallista narratiivia toistavat kolumnistit, joille "oikea arvopohja" ja "isänmaallisuus" on niinistöläisten "tolkun ihmisten" kritiikitöntä tukea EU:n, Yhdysvaltojen (ennen Trumpin aikaa tietenkin!) ja "lännen" kyseenalaisille agendoille.

Muitakin painavia syitä toki löytyy, mutta en nyt ryhdy listaamaan aivan kaikkea yhteen kirjoitukseen. Ai niin, toimittaja Nevalaisen yksi lausahdus on sentään hyvä: "Joku tästä kaikesta hyötyy." Olen samaa mieltä, mutta se hyötyjä - ja suomalaisten pahin uhka - ei välttämättä tule nyt idästä.