torstai 25. huhtikuuta 2019

Kim Jong-unin ja Putinin huippukokous

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un saapui keskiviikkona panssaroidulla junallaan Venäjän Vladivostokiin. Tänään torstaina odottikin jo varsinainen huippukokous presidentti Vladimir Putinin kanssa.

Kim ja Putin keskustelivat Pohjois-Korean ydinohjelmasta sekä kaupankäynnistä. Kim oli myös pyytänyt Putinia kertomaan Yhdysvalloille tapaamisen tuloksista. Pohjois-Korean osalta huippukokous oli myös näpäytys Trumpin hallinnolle siitä, että Pohjois-Korea ei tarvitse Yhdysvaltojen tukea, vaan kumppaneita löytyy lähempääkin.

Vaikka Kim tapasi Putinin kolmen ja puolen tunnin pituisessa kokouksessa, myös maiden väliset ministeritason delegaatiot kävivät neuvotteluja. Pohjois-Korean johtajan on kerrottu viipyvän Vladivostokissa perjantaihin saakka. Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan Kim Jong-unin ohjelmaan kuuluu erilaisia vierailuja Venäjän Tyynenmeren-laivaston päämajasta elintarvikeyrityksiin ja paikalliseen akvaarioon.

Venäjän-matka on Kimin seitsemäs ulkomaanmatka ja neljäs, jonka hän on tehnyt omalla erikoisvarustetulla junallaan, seuraten näin isänsä Kim Jong-ilin ja isoisänsä Kim Il-Sungin perinteitä. Vuonna 2002 Kim Jong-unin isä, Kim Jong-il, tapasi myös presidentti Putinin Vladivostokissa. Putinin kerrotaan jo pitkään halunneen tutustua Kim Jong-ilin vallanperijään. Nyt hän on tavannut jo kaksi sukupolvea Pohjois-Korean johtajia.

Putin sai sen kuvan, että Kim Jong-un on valmis luopumaan ydinaseista, mutta Pohjois-Korea tarvitsee takuut siitä, ettei sen turvallisuus ja suvereenius vaarannu. Koska "kansainvälistä lakia" ei Trumpin hallinnon taholta ainakaan noudateta, mitään radikaalia muutosta asioiden nykytilaan on tuskin lähiaikoina tulossa. Putinin olisi kannattanut neuvoa Kimiä pitämään kiinni ydinohjelmastaan, sillä Yhdysvaltojen lupauksiin ei voi luottaa.

Pjongjang lienee jo ymmärtänyt, ettei Trumpin hallinto ole kiinnostunut dialogista, vaan monologista, jossa toista osapuolta taivutellaan Washingtonin vaatimuksiin. Lännen asettamat talouspakotteet ovat koetelleet Pohjois-Koreaa, ja tämä on varmasti yksi syy, miksi Kim Jong-un vieraili myös Venäjällä. Jos Pjongjangin ja Moskovan välit lähentyvät entisestään, Putinin kannattaisi ehkä houkutella Pohjois-Korea mukaan Euraasian talousunioniin.

Tapaaminen Putinin kanssa vaikutti sujuneen hyvin verrattuna Kim Jong-unin edelliseen tapaamiseen Trumpin kanssa. Tuo toinen kokous Trumpin kanssa pari kuukautta sitten päättyi ilman sopimusta. Sen jälkeen Pohjois-Korea on ilmoittanut, ettei se halua neuvottelupöytään enää ulkoministeri Mike Pompeota, joka on "kommunikoinnissaan huolimaton ja epäkypsä". Trumpin hallinnon harrastama ylimielinen sanelupolitiikka ei näytä tuottavan tuloksia. Putinin kanssa käymäänsä kahdenvälistä keskustelua Kim taas luonnehti "erittäin mielekkääksi".

Kim Jong-unin ja Putinin tapaamisen jälkeen Pohjois-Korean ja Venäjän delegaatiot jatkoivat neuvotteluja. Tässä vaiheessa ei ole tietoa siitä, millaisia konkreettisia päätöksiä keskustelut tuottivat. Putin että Kim kehuivat kuitenkin huippukokouksen ilmapiiriä hyväksi. Kim toivoi dialogin Pohjois-Korean ja Venäjän välillä jatkuvan.