Yhdysvallat ja sen Nato-liittolaiset ovat varoittaneet Turkkia siitä, että venäläisten järjestelmä ei ole "Nato-yhteensopiva", ja että kauppa on uhka amerikkalaisille F-35-hävittäjille. Vastatoimena Turkin omapäisyydelle, Yhdysvallat on myös lopettanut F-35-hävittäjän osien toimittamisen Turkille.
Yhdysvaltojen varapresidentti Mike Pence välitti Turkille amerikkalaisen ultimaatumin: "Turkin täytyy valita, haluaako se pysyä tärkeänä kumppanina kaikkien aikojen menestyneimmässä sotilasliitossa, vai haluaako se riskeerata kumppanuuden tekemällä vastuuttoman päätöksen." Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu kommentoi asiaa tuoreeltaan sanoen, että "S-400-kauppa [Venäjän kanssa] on jo tehty, emmekä vetäydy siitä".
Turkin ulkoministeri Çavuşoğlu väitti myös, ettei kahden asejärjestelmän käyttö tuota uhkaa F-35:lle tai muille Naton järjestelmille. Yhdysvalloissa taas ollaan sitä mieltä, että jos Turkki ostaa sekä amerikkalaista että venäläistä teknologiaa, pelkona on, että Venäjä pääsee käsiksi F-35 -hävittäjien teknologiaan ja löytää sitä kautta uusia tapoja, kuinka puolustautua näitä hävittäjiä vastaan. Luulisi, että nuo tavat ovat jo Kremlin tiedossa.
Vaikka kaikessa on takana raha, ja Trumpin hallinnon halu edistää erityisesti oman aseteollisuutensa vientiä, on Turkin tottelemattomuus myös osoitus siitä, että muutoksia maailmanpolitiikassa on luvassa. Turkki saa ensimmäisen tilaamansa S-400-järjestelmän Venäjältä heinäkuussa. Nyt erilaiset asiantuntijat ja kommentoijat spekuloivat jo, voidaanko sotilasliitto Naton jäsenmaa erottaa ja pitäisikö niin tehdä Turkille. Käsittääkseni jäsenmaan erottamiseen ei ole valmista mekanismia, ellei maa sitten itse suostu lähtemään.
Turkin kiistassa Yhdysvaltojen kanssa muhii aikamoinen geopoliittinen pommi. Jos Turkki uskaltaa vihdoin hylätä lännen, se on jälleen yksi askel kohti uutta järjestystä. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan on itsekin ollut Yhdysvaltojen vallanvaihtoyritysten kohteena, joten Ankaran luottamus Washingtoniin ei ole kovin korkealla. Turkkia ei myöskään miellytä se, että Yhdysvallat tukee Syyriassa kurditaisteilijoita, jotka Turkki kokee vihollisikseen.
Mahdetaanko Washingtonissa ymmärtää, mihin tämä kaikki hiljalleen johtaa? Väittäisin, että seuraavan kymmenen vuoden sisällä Yhdysvaltojen nykyinen hegemonia-asema maailmassa on mennyttä. Tämänhetkinen sanelupolitiikka vain nopeuttaa siirtymäprosessia uuteen, multipolaariseen järjestykseen. Jos Turkki tekee tätä päämäärää varten oman osansa, se on vain posiitivista kehitystä.
