keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Yhtenäinen vai jakautunut Eurooppa?

Vielä hieman europarlamenttivaalien jälkipuintia, amerikkalaisen politiikan analysoija Tom Luongon mielikuvien kautta, brittejäkään unohtamatta.

Vaalien tulokset osoittivat, että keskustapuolueet edustavat yhä pienempää joukkoa kansalaisia, toteaa myös Luongo. Sekä keskustaoikeisto että -vasemmisto menettivät asemiaan halki Euroopan. Suomessa vaalitappion kärsinyt keskusta tosin pääsi hallitukseen yhdessä Rinteen sosiaalidemokraattien kanssa.

Englannissa euroeroa haluavat äänestivät Nigel Faragen Brexit-puoluetta. Työväenpuolueen päättämättömyyteen kyllästyneet taas antoivat äänensä vihreille ja liberaalidemokraateille, Luongo kertaa. Työväenpuolueen penkit europarlamentissa päätyivät Guy Verhofstadtin Alde-ryhmän liberaaleille. Saksassa Merkelin koalitiokumppanit hävisivät ja sosiaalidemokraattien suosio romahti, tuoden ääniä vihreille ja oikeistopopulisteille.

Nähtävästi yritys johtaa Euroopan unionia näennäisen maltillisten keskustapuolueiden kautta, ei enää toimikaan. Viimeistään nyt kaikille pitäisi olla myös selvää, että keskustaoikeisto ja -vasemmisto haluavat lisää yhdentymistä ja liittovaltiokehitystä. Brysselin luottomiehet Donald Tuskin johdolla pelottelevat ihmisiä Brexitin hankaluuksilla, jotta vältyttäisiin muiden maiden irtiotoilta rahaliitosta ja koko unionista.

Yhdysvaltojen presidentti Trump on myös tuottanut ärtymystä sanomalla, että Britannian kannattaa erota EU:sta ilman sopimusta. Trump haluaa brittien mieluummin solmivan kahdenvälisiä diilejä Yhdysvaltojen kanssa; onhan Englanti sentään "erityiskumppani", joka on marinoitunut monissa yhteisissä sodissa ja vallanvaihto-operaatioissa. Mutta kuka nousee Britannian uudeksi pääministeriksi? Oppositio on jo vaatinut ennenaikaisia parlamenttivaaleja.

Luongo epäilee, että Bryssel ja Westminster pyrkivät yhä juonimaan tien ulos euroerosta. Theresa Mayn jälkeen Downing Street 10:ssä tuskin nähdään isäntänä Nigel Faragea, joka ylistäisi Iso-Britannian suvereeniutta Brexitin jälkeisessä ajassa. Jeremy Corbynia puolestaan yritetään savustaa ulos työväenpuolueesta, viimeisimpänä keksintönä syytökset antisemitismistä. Lontoon eliitti haluaa työväenpuolueen takaisin blairilaiselle, lännen pääomapiirien globaaleja intressejä ajavalle uralle.

Euroopan parlamenttivaalit eivät kuitenkaan tuoneet eurokriittisille oikeistopopulisteille murskavoittoa, vaikka puolueet lisäsivätkin edustustaan. Brysselin eurokraatit ottavat tämän Pyrrhoksen voiton kansalaisten luottamuksen osoituksena ja jatkavat määrätietoisesti kohti liittovaltiota, sanoivatpa eurovaalien menestyjä, Italian Lega-puolueen Salvini, Puolan hallitus tai Unkarin Orbán, sitten mitä tahansa tästä kalergilaisesta suunnitelmasta.

Amerikkalaisen Luongon mielestä eurovaalit ja kaikki hämminki on jälleen oiva esimerkki siitä, että Euroopan unioni ei ole toimiva järjestelmä, eikä sen poliittista integraatiota olisi koskaan pitänyt viedä näin pitkälle. Jos se olisi säilynyt Euraasian talousunionin kaltaisena vapaakauppa-alueena, se olisi menestynyt paljon paremmin, Luongo väittää. Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. On kuvaavaa, ettei EU:ssa ole edes minkäänlaista eromekanismia.

Mutta agenda Euroopan unionin taustalla on alusta saakka ollut toisenlainen. Euroopasta halutaan luoda ylikansallinen ja keskusjohtoinen suurvalta, Euroopan yhdysvallat, riippumatta siitä, mitä kansalaiset eri maissa asiasta ajattelevat. EU:n alkuaikoina ihmisille valehdeltiin siitä, mikä unionin todellinen tarkoitus on, ja mihin sillä pyritään. Nyt totuuden pitäisi olla jo kaikkien tiedossa. Hyvin kauas on tultu 50-luvulla perustetusta Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä