perjantai 16. lokakuuta 2020

Alain de Benoist toivoo Trumpin voittavan

Ranskalainen filosofi ja kirjailija, Nouvelle droite -liikkeen ideologina tunnetuksi tullut Alain de Benoist on kommentoinut Yhdysvaltojen tulevia presidentinvaaleja Boulevard Voltaire-verkkolehden haastattelussa.

Benoistilta kysyttiin, haluaisiko hän Donald Trumpin tulevan valituksi jatkokaudelle, "vaikka vain sen takia, että voisit nähdä tyrmistyneen ilmeen hänen amerikkalaisten ja eurooppalaisten vastustajiensa kasvoilla".

Ranskalaisfilosofi vastasi, että hän toivoo Trumpin uudelleenvalintaa, koska parempiakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Trump henkilönä ei Benoistia juuri miellytä, mutta se, mistä häntä yleensä kritisoidaan - hänen tyylinsä, yliampuva vulgaariutensa - ei järkytä Benoistia.

Päinvastoin, Benoist arvelee, että juuri Trumpin olemus ja suorasukainen käytös yllättävine möläytyksineen on tuonut hänelle arvostusta tavallisten amerikkalaisten keskuudessa. Tämä on Benoistin mukaan "itsepäisesti väärinymmärretty" Atlantin tällä puolen.

Trumpin politiikka vaikuttaa Benoistista kuitenkin "sumealta", eikä diilimies vaikuta erityisen sopivalta ohjaamaan Yhdysvaltoja, joka on yhä (ainakin väliaikaisesti) johtava suurvalta. Mutta asia ei ole eurooppalaisten päätettävissä. Ehkä Trump on sattumapresidentti, valittu "kaaosagentti", tai tähän aikaan muuten sopiva amerikkalaisen hegemonian alasajaja.

Benoist katsoo, että "pohjimmiltaan maailmassa on nykyään kolme todellista valtionpäämiestä". He ovat "Venäjän imperiumin perillinen Vladimir Putin, muinaisen Kiinan keisarikunnan perillinen Xi Jinping sekä Turkin Recep Tayyip Erdoğan, joka pyrkii uudelleen luomaan entisen Ottomaanien valtakunnan". Trumpilla on epäilemättä ominaisuutensa, mutta hänessä ei ole Benoistin mielestä "valtiomiesmäisyyttä".

Miksi Benoist sitten haluaa äkkiväärän Trumpin jatkavan presidenttinä? "Koska Joe Biden on sata kertaa huonompi. Ei hänen mitäänsanomattoman ja väsyneen persoonallisuutensa vuoksi, vaan kaiken sen takia, mitä hän edustaa", Benoist vastaa. 
 
Joe Biden on establismentin, "syvän valtion", ehdokas, joka edustaa täysin "vallitsevaa ideologiaa, maahanmuuttoajattelua, progressiivisuutta, pidäkkeetöntä kapitalismia, poliittista korrektiutta ja Black Lives Matteria". Ei siis ihme, että hänen väitetään valtavirran median asenteellisissa gallupeissa olevan Trumpin edellä.
 
Lyhyesti sanottuna, Biden ilmentää sitä hirvittävää "uutta luokkaa", joka neljä vuotta sitten henkilöityi "noita-Hillary Clintonissa". Bidenin ja hänen varapresidenttiehdokkaansa Kamala Harrisin (jolla on hyvät mahdollisuudet syrjäyttää seniili Biden neljän vuoden presidenttikauden aikana) valtaannousun estämiseksi Benoist olisi "valmis äänestämään vaikka Mikki Hiirtä".