maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kultaranta-keskustelut

Presidentti Sauli Niinistö on isännöinyt kuudetta kertaa Kultaranta-keskustelut-nimeä kantavaa, kaksipäiväistä ulko- ja turvallisuuspoliittista tilaisuutta Naantalin Kultarannassa 17.–18. kesäkuuta. Keskustelun anti oli sitä samaa, mistä EU:lle uskolliset poliitikot yleensäkin puhuvat. Ajattelin ensin olla kirjoittamatta tapahtumasta ollenkaan, koska kriittistä tarkastelua liberaalidemokraattista "arvopohjaa" tai EU-federalismia kohtaan oli keskusteluilta turha odottaa. Mutta kommentoidaan nyt jotain.

Tilaisuuden henkeen sopien, vanhan järjestyksen arkkiedustaja, globalistien kätyri ja "rauhannobelisti" Martti Ahtisaarikin oli paikalla sunnuntaina toistamassa mantraa globaaleista arvoista: "ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltioperiaate kuuluvat kaikille". Ahtisaaren edustamien arvojen olisi oltava "kaikkien hallituksien ja ihmisten kunnioittamia".

Maanantaina sama sapluuna jatkui. Miten käy "sääntöpohjaiselle maailmalle", sen murenevalle "arvopohjalle" ja EU:n "suurvalta-asemalle"? Trumpin Amerikka, Venäjä ja Kiina huolestuttivat jälleen. Jyrki Kataiselle ongelmaksi muodostuivat odotetusti myös Puola, Unkari, Tšekki ja Itävalta.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen mainitsi, että jakautuminen EU:n puolustajiin ja sen vastustajiin myötäilee pitkälti jakautumista laajemmin globalisaation puolustajiin ja vastustajiin. Myös "liberaali demokratia" mainittiin taas useampaan otteeseen, aivan kuin taikasanana. Ilmeisen natokiimainen valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka puolestaan uteli panelisteilta, voisiko EU kokonaisuudessaan liittyä Natoon (että Suomikin pääsisi!).

Veteraanikansanedustaja Pertti Salolaisen tehtäväksi oli annettu nostaa esiin pakolaiskysymys. Salolaisen mukaan turvapaikkakysymykset ovat nyt suurin EU:n sisäinen ongelma, joka "repii unionin jäsenvaltioita erilleen". "Pakolaisongelma on melkein joka maassa ratkaisematon. Se on monen muun ongelman taustasyy EU:ssa", Salolainen sanoi. Myöhemmässä kommentissaan vaikutti siltä, että Salolaisen mielestä pakolaiskysymys on ratkaistava ennen kaikkea siksi, ettei "radikaalioikeisto", ts. nykyistä järjestystä uhmaavat väärinajattelijat pääsisi valtaan. Sipilän mukaan Suomi auttaa ihmisiä kriisialueilla sekä ottaa tulijoita pakolaisleireiltä "tilanteen mukaisen määrän". Eli käytännössä alati kasvavan "taakan jakaminen" tulee jatkumaan.

YK:n pääsihteeri António Guterres halusi ilmeisesti kesälomailla Suomessa presidentin kestitsemänä, kun oli lupautunut tulemaan paikalle. Toki Niinistö halusi tällä myös viestiä, että Suomen johto on uskollinen YK:n agendalle. Guterres on aiemmin ilmaissut huolensa nativistisen populismin noususta Euroopassa. Hän on myös vaatinut Euroopan huippupoliitikkoja avaamaan rajat massamaahanmuutolle äänestäjien mielipiteistä välittämättä. Nyt Guterres keskittyi puhumaan ilmastonmuutoksesta, merien muovijätteistä ja maailman eri konflikteista.

Keskusteluissa ei tietenkään huomioitu erästä ilmiselvää näkökulmaa. Euroopan unioni olisi varmasti yhtenäisempi ja vähemmän eripurainen, ellei siitä yritettäisi väkisin rakentaa jotain liberaalidemokratialla kehystettyä Neuvostoliittoa. Mutta identitäärinen ja moniulotteinen "kansojen Eurooppa" ei sovi eurokraateille. Jos nyt ensi alkuun kalergilaiset Euroopan väestönvaihtoon tähtäävät toimet ja laiton maahanmuutto saataisiin kuriin, sekin olisi valtava muutos tähänastiseen. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, ellei esimerkiksi Saksa pääse Merkelistä eroon ja muuta radikaalisti linjaansa. Realistisiin toimiin ei Euroopan komissiossa olla valmiita, vaan jatketaan vain kohti integroitunutta unelmaa. Kultarannan älymystölle tämä tietenkin sopii.