Ehkä se on perua jo eurooppalaisesta valistuksen ajasta, ja sotien jälkeen tämä henkinen ja eksistentiaalinen kriisi on vain entisestään kasvanut. Kuten virastaan eronnut katolisen kirkon paavi Benedictus XVI, Joseph Ratzinger, jo sanoi: "henkinen, sisäinen aavikoituminen ja kasvava epätoivo" uhkaavat eurooppalaisia.
Alastair Crooken mielestä elämme kahden suuren projektin häviämisen aikaa: uskonto on menettänyt merkityksensä länsimaissa, mutta myös sekulaarin yhteiskunnan arvot ja asetelmat asetetaan yhä enemmän kyseenalaiseksi. Elämme maailmassa, joka on täynnä utopistisia, sekulaareja ismejä, jotka kieltävät perinteisten uskontojen välittämät totuudet, mutta jotka ovat itsekin maagisen ajattelun värittämiä.
Amerikkalainen, millennialistinen myytti, ilmeni syvään juurtuneena uskona Yhdysvaltojen kutsumuskohtaloon ("Manifest Destiny"). Se kesti aikansa, mutta loppujen lopuksi se oli vain yksi hybristinen esimerkki ihmisen yrityksestä pakottaa historiallinen muutos ja elävyys näennäisen pysyvyyden ja jatkuvuuden muottiin. "Amerikkalaisen unelman" olisi pitänyt kelvata koko maailmalle. Nyt se elää jo laina-ajalla.
Kristillisen myytin sekulaarit jälke(lä)iset, radikaali individualismi, liberalismi, tieteellistekniset projektit, (trans)humanismi, näkevät kollektiivisen ihmiskunnan pyrkivän kohti singulariteettia, tiivistymää, lopun aikaa (tai historian loppua). Jo Nietzsche sanoi, "ihminen on jotain, mikä täytyy ylittää". Globalistikapitalisteille tämä tarkoittaa sitä, että kehityksen pitäisi vain kehittyä, kasvun kasvaa. Rajat tulevat kuitenkin vastaan.
Jos uskonnot eivät enää riitä, eivät myöskään tieteellisen, biologisen ja humanistisen maailmankuvan lupaukset. Ne eivät täytä sisäistä tyhjiötä. Lineaariseen "edistyksen" ajatukseen liittyi optimismi ja varmuuden tunne. Nyt se on mennyttä, ja olemme päätyneet negatiiviseen, pessimistiseen epävarmuuteen ja hämmennykseen. Minkä vuoksi me elämme? Minne olemme menossa? Nämä ovat historian ja kohtalon kysymyksiä niin Euroopassa kuin muuallakin.
Globalismin nimeen vannovat eliitit julistavat kaiken "vaihtoehtoisen" olevan "populismia" tai "illiberalismia". Silti he eivät ymmärrä mitä tapahtuu, eivätkä näe muotoja, jotka ovat hahmottumassa. Tietyt arvot ovat nousemassa. Mitä ne ovat? Mistä ne tulevat? Ja miten ne tulevat muuttamaan maailman, jossa elämme? Eliitti on peloissaan, samoin keskiluokkaiset "tolkun ihmiset", joita eliitin omistama media pelottelee "äärioikeistolla", "vihapuheella", "Venäjällä", "Kiinalla", ja millä tahansa, jotta saisi pidettyä heidät kurissa.
Ilmeisin "arvo", mikä on jälleen syntymässä globalisaation runtelemaan maailmaan, on halu elää omassa maassaan, omassa kulttuurissa, itsenäisesti, suvereenisti. Perinteiset historian, uskonnon, veren, maan ja kielen siteet eivät ole täysin katkenneet. Maahanmuuttokysymys, joka tekee Euroopasta muista erottuvan, on ilmeinen esimerkki tästä. Esimerkiksi Saksassa, kansalaisten luottamus poliitikoihin, jotka avasivat rajat tulijoille, on lopussa. Italian vaalitulos osoitti saman.
Vaikka siitä yritettiin Hollywoodin ja angloamerikkalaisen populaarikulttuurin keinoin tehdä houkuttelevaa, ei kosmopoliittinen "sulatusuuni" arjen kokemusten myötä tunnukaan ihmisistä haluttavalta. Star Trekin monikulttuurinen egalitarismi ei toteutunutkaan. Sulatusuuni ei tuota suvereeniutta, eikä turvallista yhteisöllisyyttä, ainoastaan vieraantumista, eripuraa ja väkivaltaista tribalismia. Globalistinen käsitys "ihmiskunnasta" ei lähennäkään meitä, vaan vieraannuttaa. Korporaatiovalta ja likaiset metropolit ihmismassoineen eivät ole totta vain kyberpunk-kirjallisuudessa.
Vanhassa eurooppalaisessa perinteessä "ihmistä" universaalina, abstraktina yksilöolentona ei ollut olemassa. Oli vain kreikkalaisia, roomalaisia, syyrialaisia, barbaareja, ja niin edelleen. Tällaisen ajattelun elpyminen on esimerkiksi Venäjän ja Kiinan Euraasian ajatuksen takana. Euroopassa on myös sille tilausta, sillä keinotekoiset, luonnon vastaiset "arvot", "oikeudet" ja "ismit", eivät kestä kauan todellisuuden paineessa.
Uuskungfutselainen, kiinalainen johtaja ajattelee juuri näin. Ajatus alkuvoimista, jinista ja jangista, niiden vuorovaikutuksesta ja sopusoinnusta, on edelleen kiinalaisten käsitys siitä, miten myös politiikassa tulee toimia ja miten konfliktit tulee ratkaista. Samoin ajatellaan šiialaisen islamin filosofiassa ja venäläisessä eurasianismissa. Tämä oli myös perinteistä eurooppalaista ajattelua: Herakleitoksen ajattelussa kaikki polaariset vastakohdat ovat yhtä: ne sisältävät toinen toisensa, ja luovat harmoniaa ihmiselle näkymättömillä tavoilla.
Tämä "vaihtoehtoinen", "multipolaarinen" ja samalla maailmanlaajuisesti niin perinteinen näkökulma jää globaalia maailmanjärjestystä ajavilta ymmärtämättä. Pakkomielteisyys länsimaisesti ohjattua "yhtä maailmaa" kohtaan, unipolaarisen hegemonian tavoittelu, ei huomioi monimutkaisten identiteettien ja kansakuntien erilaisia kerroksia. Suomalaisetkin katoavat helposti Marine Le Penin mainitsemaan "globaaliin magmaan", ellemme pidä varaamme.
Alastair Crooken mukaan halu palata näihin "muinaisiin normeihin", vaikka vain huonosti ymmärrettynä ja jäsenneltynä, on tapahtumassa eri puolilla maailmaa. Syvyyspsykologiaa lainaten, kyse on myyteistä, arkkityypeistä, ja siitä, että ihmiset hakevat aitoa identiteettiään. Pelkkä markkinatalous ei riitä, ei raha, status, eikä kosmopoliittinen elämäntyyli. Keinotekoinen "maailmankansalaisuus", abstrakti "ihmisyys" on tyhjää. Herääkö usko suomalaisuuteenkin, vai riittääkö pohjan perällä populaarikulttuurista omaksuttu "amerikkalaisuus"?
Kuten C.G. Jung kirjoitti, "arkkityypit ovat kuin joenuomia, joista vesi on paennut mutta joihin se voi virrata takaisin vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua". Aikaa on kulunut hukkaan yrittäessämme olla jotain muuta kuin mitä olemme. Herakleitosia mukaillen, antaa kaiken taas virrata.
