maanantai 8. heinäkuuta 2019

EU:n epäyhtenäisyys ja heikko johtajuus

Ursual von der Leyen ja Jean-Claude Juncker
"Euroopan unionista ei ole tullut vahvempaa europarlamenttivaalien jälkeen, arvioi Venäjän strategisen tutkimuksen instituutin RISS:n asiantuntija Oksana Petrovskaja.

Mitä tulee EU:n korkeimpaan johtoon valittujen henkilöiden nimityskiistaan, valinnat olivat pettymys esimerkiksi Euroopan sosiaalidemokraateille ja vihreille. Demokratialla ei ole EU:ssa sijaa, vaan valtaa käyttävät julkisten marionettien taustavoimat.

Vaalien tulos heijastaa Petrovskajan mielestä "syvää kriisiä unionin sisällä". Myös Euroopan komission puheenjohtajan valinta osoittautui vaikeaksi. Puheenjohtajaksi valittiin lopulta ohi ennakkosuosikkien Saksan puolustusministerinä toiminut Ursula von der Leyen. Hänen valintansa toteutui vain, koska EU:n jäsenmaat eivät päässeet yksimielisyyteen Jean-Claude Junckerin seuraajasta.

Financial Timesin mukaan Ursula von der Leyen on oikea "powerfrau". Von der Leyen omaa läheiset suhteet sotilasliitto Natoon. Hän on tyypillinen eurofederalisti, joka kannattaa EU:n syvempää integraatiota. Hän suhtautuu tiukasti myös Venäjään, mikä varmasti painoi vaa'assa euroatlantistien keskuudessa. Saksassa von der Leyeniä on kuitenkin haukuttu huonosta johtamisesta ja huonosta rahankäytöstä, ja hänen poliittista uraansa ovat sävyttäneet skandaalit, kertoo Euractiv-sivusto.

Sekä Ursula von der Leyen ja Christine Lagarde, joka valittiin alustavasti Euroopan keskuspankin johtoon, tarvitsevat vielä parlamentin hyväksynnän uusiin tehtäviinsä. Christine Lagardea syytetään talousopintojen puutteesta ja siitä, ettei hän ole koskaan työskennellyt pankkiirina, vaikka hänen aiempi pestinsä olikin kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n johtajana. "Vaikuttaako kokemuksen puute siihen, miten tehokkaasti Lagarde kykenee hallinnoimaan EU:n pankkijärjestelmää", aprikoi asiantuntija Petrovskaja.

Eurovaalit ja komission puheenjohtajan valinnan vaikeudet osoittivat vain, että ristiriidat euromaiden välillä ovat pahenemaan päin. Nyt myös Italian Matteo Salvinin kokoamalta Identiteetti ja demokratia-ryhmältä ollaan viemässä EU-valiokuntien puheenjohtajapaikat: ne tullaan jakamaan EPP:n, sosiaalidemokraattien, liberaalien ja vihreiden kesken, ja näin ID-ryhmä, perussuomalaiset mukaan lukien, pyritään eristämään jo heti alkuunsa päätöksenteosta.

Jotain kuvannee myös se, että uuden europarlamentin ensimmäisessä kokouksessa, paikallisten nuorten soittaessa EU-hymniksi valitun "Oodin ilolle", Britannian Brexit-puolueen mepit nousivat ylös ja käänsivät eurohymnin soittajille selkänsä; myös osa ID-ryhmän mepeistä vain istui paikoillaan oodin aikana. Näillä näkymin brittien EU-eron odotetaan toteutuvan lokakuun viimeisenä päivänä, sopimuksen kanssa tai ilman. Itse epäilen edelleen eron toteutumista.