maanantai 29. heinäkuuta 2019

Uutisseurantaa, hajamietteitä

Boris Johnson
Boris Johnsonista tuli sitten Englannin uusi pääministeri. Nummisuutarin Eskoa habitukseltaan muistuttava eliittikoulujen kasvatti aikoo nyt aloittaa Britannian suurimman mainoskampanjan sitten toisen maailmansodan. Kampanjalla valmistellaan saarivaltion kansalaisia kovaan Brexitiin, sopimuksettomaan eroon Euroopan unionin jäsenyydestä. Seuraavan kolmen kuukauden aikana projektin mainontaan on tarkoitus käyttää 100 miljoonaa puntaa.

Eilen, sunnuntaina, jo toinen brittiläinen sotalaiva, hävittäjä HMS Duncan, matkasi Persianlahdelle. BBC on kertonut, että HMS Duncan tulee yhdessä HMS Montrosen kanssa turvaamaan öljykuljetuksia alueella. Persianlahden kautta kulkee päivittäin 15–30 Britanniaan rekisteröityä säiliöalusta. HMS Duncanin on tarkoitus olla Persianlahdella ainakin vuoteen 2022 saakka. Laivat ovat myös korkeassa hälytystilassa Iranin vuoksi, joten saa nähdä, mitä tapahtuu.

Hongkongissa brittien ja amerikkalaisten tukemat mielenosoitukset ovat jatkuneet, ja länsimieliset hongkongilaiset on värvätty väkivaltaisen sekasorron ja epävakauden levittämiseen. Britannian alaisuudessa aiemmin ollut Hongkong on nyt koekenttä, jolla testataan ja ärsytetään Kiinaa. Värivallankumouksista ja muista epävakauttamisoperaatioista tuttuja elementtejä tässäkin hankkeessa riittää. Jos vastaavaa olisi tapahtunut jossakin länsimaassa, armeija olisi jo kadulla.

Venäjällä on myös rähinöity Moskovassa. Jälleen menossa mukana on ollut väkimäärältään vähäinen, lännen tukema "oppositio". Mielenosoitusten kerrotaan johtuvan siitä, että opposition edustajilta on evätty lupa olla ehdolla Moskovan tulevissa paikallisvaaleissa syyskuussa. Mielenosoituksiin ihmisiä yllyttänyt "oppositiojohtaja" Aleksei Navalnyi on puolestaan vangittu ja tuomittu 30 päivän vankeusrangaistukseen. Meillä aiheesta uutisoidaan tuttuun tapaan Putinin hallintoa kritisoiden.

Turkin presidentti Erdoğan on illiberaalina populistina sanonut, että kaikki tahot, jotka tukevat Israelia, ovat vastedes Turkin vihollisia. Natomaa, joka on auttanut Yhdysvaltojen ja Israelin tukemia terroristeja Syyriassa, ei ole kuitenkaan järin uskottava, ellei retoriikkaa jatketa tekojen tasolle. Turkki on etääntynyt Yhdysvalloista ostettuaan ohjustorjuntajärjestelmän Venäjältä, mutta jää nähtäväksi, liittyykö Erdoğanin Turkki oikeasti Euraasian rintamaan.

Suomessa Sdp:n kohukansanedustaja Hussein al-Taee on palannut julkisuuteen. Al-Taee osallistui sunnuntaina Karjaalla paneelikeskusteluun. Al-Taee yritti esiintyä tarpeeksi nöyränä ja poliittisesti korrektina, jotta median ajojahti päättyisi, ja Israelia sosiaalisessa mediassa kritisoinut irakilainen saisi vihdoin käynnistellä poliittista uraansa Arkadianmäellä. Ilta-Sanomien infosoturi Arja Paananen ehti jo omituisesti yhdistää al-Taeen Venäjään, mutta al-Taee väitti haastattelussa suuresti arvostavansa ja kunnioittavansa kyseistä "spekuloivaa" toimittajaa.

Facebookissa on miltei päivittäin jaossa linkkejä ja suomalaisia kommentteja liittyen Trumpin hallintoon ja QAnon-teoriaan, jonka mukaan armeijan kenraaleista ja muista "patriooteista" koostuva ryhmä taistelee presidentti Trumpin johdolla "syvää valtiota", eli Yhdysvaltojen pysyvää valtiokoneistoa, vastaan. Odotettavissa on Q-uskovien mukaan Clintonien ja muiden "syvää valtiota" edustavien tahojen massapidätyksiä, jotka tapahtuvat aivan pian. Teoria on käynnistynyt vuonna 2017; itse arvioin, että kyseessä on huijaus tai psykologinen operaatio.

Trumpia fanittaviin Q-kultisteihin ei vaikuta Kiinan vastainen kauppasota, ei Trumpin hallinnon Iranin vastaisuus, Eurooppa-vastaisuus, eikä "Israel ensin"-politiikka, sillä vulgaari diilimies edustaa heille jollakin kummallisella ajatuskuviolla hyvän voimia taistelussa pahuutta vastaan. Todellisuudessa Trumpin hallinto hakee toimillaan jatkoaikaa Yhdysvaltojen unilateraalille hegemonialle ja länsikeskeiselle maailmanjärjestykselle. Toivon mukaan sitä ei ole luvassa.