lauantai 25. tammikuuta 2020

Duterten Filippiinit kääntyy Venäjän ja Kiinan puoleen

Rodrigo Duterte
Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte ei pidä Yhdysvaltojen asenteesta maataan kohtaan.

Filippiinien tasavalta on Washingtonille vain "vasallivaltio", joten Duterte onkin valmis kääntymään Moskovan ja Pekingin puoleen.

"Amerikka ei ole Filippiinit eikä Filippiinit ole Amerikka. Asiat ovat muuttuneet enkä minä aio mukautua amerikkalaiseen ulkopolitiikkaan", Duterte sanoo venäläisen uutistoimisto RT:n haastattelussa.

Filippiinit on Duterten vuoden 2016 valtaannoususta lähtien hakenut maalleen itsenäisempää asemaa. Washington on Duterten mielestä jo tarpeeksi kauan käyttänyt Filippiinejä hyväkseen ja tähän presidentti haluaa muutosta. Duterte on hylännyt jopa presidentti Trumpin hänelle lähettämän vierailukutsun.

Kyseessä on geopoliittinen irtiotto Yhdysvalloista, jonka alaisuudessa Filippiinit on ollut viisi vuosikymmentä. Amerikkalaiseen arroganssiin turhautuneena Duterte tähyää kohti Kiinaa ja Venäjää, jotka hänen mukaansa "kunnioittavat Filippiinien itsemääräämisoikeutta". Yhdysvalloilta kunnioitusta ei ole herunut.

Viime vuoden lokakuussa Duterte piipahti Moskovassa solmimassa kauppasuhteita. Moskova onkin valmis investoimaan Filippiinien energiasektoriin, liikenteeseen ja maatalouteen. Myös Kiinan kanssa ollaan nykyään sovinnollisempia esimerkiksi Etelä-Kiinan meren aluekiistojen suhteen.

Filippiinit on nojannut amerikkalaiseen aseteollisuuteen ja teknologiaan jo vuosikymmenten ajan, mutta nyt neuvotteluja on käyty venäläishelikoptereiden, sukellusveneiden ja tuliaseiden hankinnasta. Vaikka maan armeija ehkä haluaa laajentaa asearsenaaliaan, taloudellinen tilanne on hidastanut varustautumista. Tällaiset hankinnat syövät rahaa ja Filippiineiltä sitä puuttuu, minkä Duterte avoimesti myöntääkin.

Duterte antoi haastattelunsa samaan aikaan kun Filippiinien ja Yhdysvaltojen väliset suhteet ovat uudessa aallonpohjassa. Äskettäin amerikkalaissenaattorit uhkasivat ottaa käyttöön pakotteet Duterten hallintoa vastaan entisen oikeusministeri Leila de Liman pidätyksen johdosta. De Lima on ollut Duterten huumeiden vastaisen sodan äänekäs kriitikko.

Yhdysvaltojen painostuksesta huolimatta, Duterte ei aio tehdä täyskäännöstä huumeiden vastaisessa sodassaan. Filippiinien vastaisilla amerikkalaispakotteilla ei myöskään ole vielä lain voimaa. Duterte puolestaan on uhannut rajoittaa viisumien myöntämistä amerikkalaisille, jotka tällä hetkellä "tulevat ja menevät aivan kuin omistaisivat koko paikan".

Duterten amerikkalaisvastaiset kommentit kuulostavat yllättävän kovilta. Kaakkois-Aasiassa onkin käynnissä geopoliittinen muutos. Duterten hallinto ymmärtää aivan oikein, että on järkevämpää rakentaa hyviä suhteita naapurimaihin, eikä hakea vastakkainasettelua läheisen suurvallan eli Kiinan kanssa, kaukaisemman ja epäluotettavan Amerikan intressejä ajaen.