Euraasian geopoliittinen peli tulee kiihtymään, sillä Yhdysvaltojen ja länsimaiden taustalla vaikuttava valtaeliitti on huolissaan Kiinan taloudellisesta noususta sekä Venäjän sotilaallisesta varustautumisesta.
Hybridisodankäynti, joka sisältää Kiinan, Venäjän ja Iranin ympärivuorokautisen demonisoinnin, tulee voimistumaan, tavoitteenaan taltuttaa Kiinan "uhka", "Venäjän "aggressio" ja Iranin "valtioterrorismi".
Kapitalismin "vapaiden markkinoiden" myytti tulee murenemaan lisää sitä mukaa, kun Yhdysvallat asettaa kilpailijoilleen uusia talouspakotteita, joita eufemistisesti määritellään kaupankäynnin "uusiksi säännöiksi".
Informaatio- ja kauppasota ei kuitenkaan riitä Venäjän ja Kiinan strategisen kumppanuuden estämiseksi. Peking kuvailee tätä kumppanuutta matkaksi kohti "uutta aikakautta". Avainpäivämääräksi mainitaan vuosi 2049, uuden Kiinan satavuotispäivä.
Vuoteen 2040 mennessä Peking odottaa saavansa uuden, suvereenien valtioiden ja kumppanien muodostaman multipolaarisen paradigman toimintaan kautta koko Euraasian ja muun maailman; tämä kaikki nivoutuu yhteen Vyö ja tie-hankkeen talous- ja infrastruktuurirakennelman kautta.
Vähemmälle huomiolle jäänyt venäläinen "Suur-Euraasian" projekti heijastelee omalla tavallaan kiinalaista silkkitiehanketta. Näin Euraasian talousunioni, Shanghain yhteistyöjärjestö ja Maailmanpankin kilpailija, Aasian infrastruktuuri-investointipankki, kääntyvät kaikki samaan suuntaan, Escobar arvioi.
Kiinalaisten mainitsema "uusi aikakausi" pohjautuu voimakkaasti Kiinan ja Venäjän yhteistyöhön joka sektorilla. Kiinan teknologiajohtajuuteen tähtäävä "Tehty Kiinassa 2025"-suunnitelma tarjoaa koko joukon teknologisia ja tieteellisiä läpimurtoja. Samaan aikaan Venäjä on kehittynyt aseteknologisesti ylittämättömäksi.
Viimeisimmässä BRICS-maiden kokoontumisessa Brasiliassa, presidentti Xi Jinping kertoi Vladimir Putinille, että "nykyinen kansainvälisesti epävakaa ja epävarma tilanne vaatii Kiinalta ja Venäjältä läheistä strategista koordinointia". Putinin vastaus tähän oli, että maiden välistä "strategista kommunikointia tulee jatkaa".
Venäjä näyttää Kiinalle, kuinka länsi kunnioittaa vain reaalipoliittista voimaa ja Pekingissä on alettu ymmärtää tätä näkökulmaa. Lännen viisi vuosisataa kestäneen ylivaltakauden jälkeen, Euraasian sydänmaa palaa takaisin politiikan ja vallan keskiöön. Edessä on valtavia haasteita, mutta euraasialaisen maailmanjärjestyksen aika on käsillä.
Pehmeän vallankäytön termein, venäläinen diplomatia tulee entisestään korostumaan. Venäjä pyrkii rakentavaan dialogiin kaikkien kiistakumppanien kanssa, olipa kyse sitten Intiasta ja Pakistanista, Pohjois- ja Etelä-Koreasta, tai Iranista ja Saudi-Arabiasta. Escobarin mielestä Peking ei vielä vastaavanlaista diplomatian taitoa hallitse ja tämä rooli lankeaa Venäjälle.
Suleimanin assasinaatio, huolimatta sen pitkäaikaisista vaikutuksista, on Escobarin mielestä vain yksi siirto Länsi-Aasian sakkilaudalla. Makrotason geotaloudellinen palkkio siintää jo kilpailijoiden silmissä: maasilta Persianlahdelta itäiselle Välimerelle.
Viime kesänä Iran, Irak ja Syyria kävivät neuvotteluja aktivoidakseen ennen Syyrian sotaa laaditun suunnitelman osallistua silkkitiehankkeeseen. Koko Euraasian kattava talousalue ja infrastruktuuriyhteenliittymä tarvitsee Länsi-Aasian maita mukaan onnistuakseen.
Tässä paljastuu myös todellinen syy lännen sotatoimiin Syyriassa sekä siihen, miksi Yhdysvallat ei suostu vetäytymään Irakista vaikka maan hallinto onkin sitä vaatinut: Washington pyrkii estämään Pekingin uuden silkkitien syntymisen hinnalla millä hyvänsä.
Escobar katsoo, että Iranin kohtalo on Kiinalle jo kansalliseen turvallisuuteen kytkeytyvä asia. Kiina on sijoittanut myös paljon Iranin energiateollisuuteen. Kahdenvälistä kauppaa ei käydä enää dollareilla, vaan muilla valuutoilla. Kiina toimii Iranissa Yhdysvaltojen pakotepolitiikasta huolimatta.
Yhdysvaltojen sotahaukat unelmoivat yhä vallanvaihdosta Iraniin ja Yhdysvaltojen hallitsemasta Kaspianmerestä, joka toimisi ponnahduslautana Keski-Aasiaan ja lopulta Kiinan epävakauttamiseen. Tällä omalla vastasuunnitelmallaan, Yhdysvallat pyrkii sotkemaan Kiinan valoisat tulevaisuuden visiot.
Vyö ja tie-hanke luo uutta globaalia paradigmaa, mutta lännessä tätä ei suvaita. Naton viime kuun kokoontuminen Lontoossa osoitti jälleen Pohjois-Atlantin liiton Amerikka-keskeiset prioriteetit: entistä aggressiivisemman linjan Venäjän suhteen, Kiinan laajenemispyrkimysten estämisen ja avaruuden militarisoinnin, joka on suoraa jatkoa vuonna 2002 lanseeratulle "täyden spektrin dominanssin" doktriinille.
Nato tulee siis vedetyksi mukaan "indopasifisen" alueen strategiaan, jolla pyritään saartamaan Kiina. Koska EU-maat ovat melkein kaikki Nato-maita, Yhdysvallat tulee Naton avulla määräämään Euroopan kaupankäynnistä Kiinan kanssa. Saksa, Ranska ja Iso-Britannia alistuivat jo Trumpin hallinnon Iran-politiikkaan.
Moskova, Peking ja Teheran ovat tietoisia asioiden tilasta. Diplomaatit ja analyytikot tekevät työtään yhteisen päämäärän eteen, lännen hybridisodankäyntiin vastaten. Yhdysvalloille kyseessä on eksistentiaalinen taistelu Euraasian integraatioprosessia, Uutta silkkitietä, Venäjän ja Kiinan strategista kumppanuutta, sekä dollarin miltei väistämätöntä kaatumista vastaan.
Kaaoksen imperiumi ei tule antautumaan taistelutta, joten tulevat vuodet ovat kriittisiä. Erilaiset salaoperaatiot ja epäsymmetrinen sodankäynti tulevat lisääntymään. Onpa Yhdysvaltojen ulkoministeri Pompeo sanonut Iranin kenraali Suleimanin tappamisen olevan "osa uutta Yhdysvaltojen vihollisiin suunnattua strategiaa, joka pätee myös Venäjään ja Kiinaan".
