lauantai 4. tammikuuta 2020

Roistovaltio Yhdysvallat vuonna 2020

Yhdysvallat on nyt sodassa Iranin kanssa, vaikka konflikti oltaisiin voitu helposti välttää. Tämä ei tule päättymään hyvin, kirjoittaa Philip Giraldi, CIA:n entinen vastaterrorismin asiantuntija.

Mitään varsinaista sodanjulistusta ei ole odotettavissa kummaltakaan puolelta, mutta Iranin erikoisjoukkojen komentaja Qassem Suleimanin sekä Irakin kansan mobilisointijoukkojen Abu Mehdi Muhandisin tappaminen lennokki-iskulla tulee kiihdyttämään konfliktia entisestään.

Iran ei voi antaa tärkeän kenraalin tappamisen jäädä ilman vastareaktiota. Vaarana on, että koko Persianlahden alue vajoaa kaaokseen. Iskut amerikkalaiskohteisiin ovat todennäköisiä. Iranilla on suuri määrä diasporassa asuvia kansalaisia eri puolilla Lähi-itää ja se on valmistautunut varjoissa käytävään sotaan jo pidemmän aikaa. Yhdysvallat on jo evakuoinut suurlähetystönsä työntekijöitä ja kehottanut muitakin amerikkalaisia poistumaan esimerkiksi Irakista.

Giraldin mielestä Trump on osoittautunut valehtelijaksi. Hän ratsasti vaalivoittoon lupaamalla päättää Lähi-idän "loppumattomat sodat", mutta veti ensi töikseen Yhdysvallat pois Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta ja asetti maalle lisää pakotteita. Trumpin suhtautumista Iraniin värittää Giraldin mukaan hänen "sisäsiittoinen suhteensa amerikanjuutalaisten yhteisöön", Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun vaikutuksesta puhumattakaan.

Trumpin hallinto on täydessä vastuussa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Amerikkalaiset sotahaukat ja Israelin sionistit ovat tietysti hyvillään. Entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton toivoo Suleimanin surman olevan "ensiaskel vallanvaihdolle Iranissa". Vaikka Irakin pääministeri kielsi tekemästä salamurhaa Irakin maaperällä (kansainvälisellä lentokentällä kaiken lisäksi), Washington ei välittänyt vastalauseista.

Trump sanoo, ettei Yhdysvallat halua sotaa, eikä pyri vallanvaihtoon Iranissa. Samaan aikaan Lähi-itään lähetetään kuitenkin 3000 uutta amerikkalaissotilasta. Toinen sarjavalehtelija, ulkoministeri Mike Pompeo, väittää Yhdysvaltojen sitoutuvan "lieventämään" tilannetta Iranin kanssa. Kuka enää uskoo amerikkalaisviranomaisten lausuntoja? Uskolliset vasallit, Saksa ja Britannia, ovat tosin yrittäneet väittää Iranin "provosoineen Yhdysvallat toimimaan". Ranskan mukaan iskulla on "vakavat seuraukset".

Kuin jatkona Suleimanin ja Muhandisin murhille, myöhään perjantaina Irakissa tehtiin uusi ilmaisku. Nyt kohteena oli Irakin kansan mobilisointijoukkojen komentaja. Irakin armeijan mukaan uudessa ilmaiskussa on kuollut ainakin kuusi ihmistä ja kolme on haavoittunut vakavasti. Tällä kertaa Yhdysvallat on kieltänyt olleensa iskun takana. Washington ei ole hyvissä väleissä irakilaisjohdon kanssa, joten iskujen taustasyynä lienee Irakin hallinnon pakottaminen ajamaan amerikkalaisia intressejä oman valtioedun kustannuksella. 

Entä mitä tekevät Iranin kanssa juuri yhteiset merisotaharjoitukset pitäneet Venäjä ja Kiina? Nämä maat tuskin tekevät hätäisiä siirtoja tai asettuvat sotilaallisesti suoraan Yhdysvaltoja vastaan, mutta epäsymmetrisiä toimia saattaa seurata. Hyökkäykset Irania vastaan on suunnattu myös Euraasian epävakauttamiseen sekä Venäjän ja Kiinan toiminnan vaikeuttamiseen Lähi-idän alueella. Tilanne vaikuttaa synkältä, vaikka Giraldi uskoo, että nykyiset vaikeudet ovat alkusoittoa Amerikan hegemonisten pyrintöjen päättymiselle.

Trumpin hallinnon alulle panema hävitys on asetettava laajempaan asiayhteyteen. Yhdysvallat on käynyt laittomia sotia ja toteuttanut likaisia operaatioitaan Lähi-idässä jo vuosikymmenten ajan britit, eurovasallit, Israel ja Saudi-Arabia apuvoiminaan. Amerikan sotilaallinen läsnäolo Irakissa ja Syyriassa on rikollista toimintaa, Iraniin kohdistuvista aggressioista puhumattakaan. Washington kääntää kaikki laillisuusperiaatteet päälaelleen ja peittelee tuhoisia toimiaan absurdilla hyvesignaloinnilla.

Alkava vuosi näyttää maailmalle entistä selvemmin, miten turmeltunut ja tuhoisa valtio Yhdysvallat on. Washington kasvattaa sodan uhkaa kaikkialla. Se pommittaa maita Keski-Aasiasta Afrikkaan ja ylpeilee avoimesti vallanvaihto-operaatioillaan Latinalaisessa Amerikassa. Jopa eurooppalaisia liittolaisia uhkaillaan talouspakotteilla, elleivät nämä kiltisti edistä Washingtonin intressejä. Vuonna 2020 Yhdysvallat näyttäytyy entistä avoimemmin muuta maailmaa uhkaavana roistovaltiona.