tiistai 14. tammikuuta 2020

Satiiria sodasta, terrorismista ja kapitalismista

"Vuosi 2020 on hädin tuskin ehtinyt alkaa, kun olemme jo käyneet kolmannen maailmansodan. Tämä sota ei ollutkaan niin apokalyptinen kuin alkuun odotettiin. Alustavan raportin mukaan globaali kapitalisti-imperiumi on selviytynyt verilöylystä lähes vahingoittumattomana", kirjoittaa poliittinen satiirikko C.J. Hopkins.

Sotiminen alkoi Lähi-idässä, jossa Yhdysvallat teki laittoman ilmaiskun Irakin kansainvälisellä lentokentällä, surmaten lennokilla joukon "terroristeiksi" mieltämiään iranilaisia ja irakilaisia sotilaita. Irakin hallitus tuomitsi iskun, mutta varmasti hekin ovat jonkin sortin Amerikka-vastaisia "terroristeja", joten heidän sanansa ei sivistyneessä Lännessä™ paljoa paina.

Yhdysvallat jatkaa "terrorismin vastaista sotaansa" Irakin miehittämisen ohella, joten pulinat pois. Tällä kertaa Iranin islamilainen tasavalta joutuu esittämään "terroristin" roolia, vaikka iranilaiset ovat aktiivisesti taistelleet Syyrian presidentti Assadin (siinä taas yksi "terroristi", jos Washingtonilta kysytään) puolella Yhdysvaltojen ja Israelin rahoittamia ja kouluttamia "Isis- ja al-Qaida-terroristeja" vastaan. Mukana on häärinyt myös Putinin Venäjä, tuo "euraasialaisen terrorismin" suurvalta.

Iran (joka on ollut virallisesti "terroristiregiimi" tammikuusta 1979, jolloin iranilaiset syöksivät vallasta CIA:n ja MI6:n asettaman länsimielisen nukkehallitsijan) reagoi terroristikenraalinsa ennaltaehkäisevään murhaan kuten terroristit ainakin. He tekivät terroristisia ilmaiskuja amerikkalaistukikohtiin Irakissa, jossa nämä Yhdysvaltojen ja Naton "vastaterroristit", suomalaiset "rauhanterroristit" apunaan, ovat jo ties monettako vuotta suorittamassa "terrorismin vastaista operaatiotaan" läntisten angloamerikkalaissionistien perustamaa Isis-terroristijärjestöä vastaan.

Kuulostaako sekavalta ja omituiselta? Terroristeja siellä ja täällä, terrorismia kaikkialla. Joka tapauksessa miljoonat iranilaiset, jotka amerikkalaispropagandan mukaan vihasivat terroristikomentaja Suleimania, riensivät Irakin salamurhasta kuultuaan Iranin kaduille suremaan hänen kuolemaansa, polttaen Amerikan tähtilippuja ja huutaen "kuolema Amerikalle" ja muita tuttuja "Lähi-idän terroristien" iskulauseita.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa valta(vale)media lietsoi massahysteriaa. Jopa ihmiset, jotka eivät olleet koskaan edes kuulleet terroristikenraali Suleimanista tai osanneet näyttää Irania kartalta, tiesivät nyt, että Suleimani oli "paha ihminen", "maailman ykkösterroristi", joka joutikin tulla tapetuksi. Heidän mielestään Yhdysvaltojen pitäisi pommittaa koko Iran välittömästi maan tasalle. Myös Israelin pääministeri Bibi Netanjahu oli samaa mieltä, omaa korruptio-oikeudenkäyntiään odotellessaan.

Perifeerisen Suomen tasavallan Amerikka-mielinen presidentti Sauli Niinistö ja pääprinsessa Sanna Marin tuomitsivat myös Iranin inhottavan terrorismin. Nyt ei eletäkään enää synkkää neuvostoliittolaista YYA-aikaa, vaan ollaan ihanasti lännettyneitä. Suomalaislehdistö osasi myös noudattaa lännen hybridisodankäynnin asiantuntijoiden laatimaa käsikirjoitusta ja koko islamilaisen tasavallan hirveys paljastettiin suomalaisille. Tolkun oikeistokonservatiivit, liberaalit ja vihervasemmistolaiset olivat liikuttavan yksimielisiä: meidän täytyy olla Amerikan puolella, Irania vastaan!

Presidentti Trump, joka on demokraattien mukaan "venäläisten agentti", näytteli jälleen täyttä idioottia, kuten vain kokenut venäläinen agentti osaa. Kun Iranissa yhä surtiin Suleimanin salamurhaa, Trump alkoi pilkata Suleimania ja Iranin johtoa ja uhkasi pommittaa Iranin kulttuurikohteet rauniokasoiksi. Trumpin strategia oli vakuuttaa iranilaiset (ja koko muu maailma) siitä, että hän on mitä vaarallisin imbesilli, joka kykenee murhauttamaan vieraan valtion virkamiehiä, jos ulkoministeri Mike Pompeo, Bibi Netanjahu (tai Vladimir Putin?) niin käskee. Kaikki maailman maathan ovat nihilistisen Trumpin mielestä (Yhdysvaltoja ja Israelia lukuun ottamatta?) "persläpimaita", joilla ei ole merkitystä.

Joka tapauksessa iranilaiset kostivat. He tekivät sadistisen kylmäverisesti terrori-iskuja kahteen Irakissa sijaitsevaan amerikkalaistukikohtaan, vahingoittaen hieman kiinteistöjä ja sotilaskalustoa. Kumma kyllä, iranilaisterroristit eivät tappaneet tai vahingoittaneet iskuissa amerikkalaisia, eivät edes suomalaisia. Maksimoidakseen terroritekonsa hirveyden, iranilaiset vieläpä ilmoittivat tulossa olevista iskuista etukäteen, jotta Trumpin ja länsiliittouman omat terroristit ehtivät mennä suojaan. Saimme todistaa valtavaa teatterispektaakkelia, viihteellistettyä terrorismia.

Iranin ilmaiskujen jälkeen Trump astui jälleen kameroiden eteen ruskettuneena ja vakuutti, ettei Iranin sallita kehitellä ydinaseita "niin kauan kuin hän on presidenttinä". Ydinaseita Iran haluaa oikeasti vain amerikkalaisten sotahaukkojen fantasioissa, jossa islamilainen tasavalta tekee lisäksi kansallisen itsemurhan yrittämällä pyyhkiä Israelin pois maailmankartalta. Jälleen kerran Trump onnistui oratorisilla taidoillaan vakuuttamaan typertyneet äänestäjänsä toimenpiteidensä oikeellisuudesta.

Trumpin puheen jälkeen kaikille kävi varmasti selväksi, että täysimittainen ydinsota islamilaisen "pahan akselin" kanssa oli onnistuneesti vältetty. Jälleen Lännen™ hyvät, demokraattiset vapauden voimat olivat niskan päällä ja julman aavikkouskonnon ajatollahien juonet oli tehty tyhjiksi. Koko maailma ja Israel saisivat kiittää Valkoisen talon kultahiuksista supermiestä tämän rohkeudesta taistelussa terroristeja vastaan. Trumpin taustavoimat myhäilivät tyytyväisinä: kiristetään vielä talouspakotteita ja kohta jälleen yksi vallanvaihto-operaatio on onnistuneesti suoritettu, "Iranin kansan" nimissä tietenkin.

Jopa Hopkins vakavoituu hetkeksi hengästyttävän sotasatiirin jälkeen. Hän on sitä mieltä, että kolmatta maailmansotaa ei tule, koska se on jo käyty. "Globaali kapitalisti-imperiumi" on tuon sodan jo voittanut. Todisteeksi Hopkins kehottaa lukijoita katsomaan karttoja, joissa näkyvät sotilasliitto Naton lukuisat tukikohdat eri puolilla maailmaa. Voimme tarkastella myös karttoja sijainneista, joissa Yhdysvaltojen armeija "taistelee terrorismia vastaan". Myös muita karttoja riittää ja niissä kaikissa on nähtävissä sama näkymä: ei "Amerikan imperiumi", vaan globaalin kapitalisti-imperiumin joka ilmansuuntaan yltävä reviiri.

Amerikka on simulaatio, väittää Hopkins. Se on globaalin kapitalisti-imperiumin nykyinen naamio, joka kätkee alleen sen tosiasian, ettei mitään "Yhdysvaltoja" tai muitakaan valtioita ole enää olemassa: on vain koko maailman kattava kapitalistinen järjestelmä alueineen. Hopkinsin mukaan koko ajatus "kolmannesta maailmansodasta", jossa voimakkaat valtiot taistelisivat toisiaan vastaan, on "puhdasta nostalgiaa". "Amerikka" ei halua valloittaa Irania. Kapitalisti-imperiumi haluaa ennemminkin "uudelleenjärjestää" Iranin ja imaista sen osaksi imperiumia. Tämän takia Pompeo ja Trump sanovat, että Iranin pitäisi alkaa käyttäytymään kuin "normaali maa". Lännen toksista liberalismia ja talouden yksityistämistä kehiin, niin kyllä se siitä.

Kapitalisti-imperiumi ei näet välitä tuon taivaallista "demokratiasta", "ihmisoikeuksista", tai siitä, saavatko Iranin naiset käyttää minihameita, väittää Hopkins. Jos se välittäisi, se olisi jo uudelleen järjestänyt Saudi-Arabian ja suunnannut "maksimaalisen painostuksensa" Israelia vastaan. Näin ei kuitenkaan ole tehty, koska kaikki on pelkkää silmänlumetta: "demokratia" on lännen Troijan hevonen. "Yhdysvallat" on osa globalistien imperiumin asearsenaalia, joka eliminoi sisäistä vastarintaa ja uudelleen järjestelee aggressiivisesti alueita, jotka eivät ensi alkuun suostu alistumaan globaalin kapitalismin ylivaltaan.

Hopkins tylyttää vielä lisää. Voi olla ilahduttavaa heiluttaa kotimaan lippua, tai polttaa se, poliittisesta vakaumuksesta riippuen. Jossakin vaiheessa meidän kaikkien (eurooppalaisten, amerikkalaisten, brittien, jne) on kuitenkin tunnustettava tosiasia: me elämme jo globaalissa imperiumissa, joka aktiivisesti edistää vain omia intressejään, eikä suinkaan "suvereenien kansallisvaltioiden" intressejä. Nationalismin ja populismin nousu Euroopassa ei tarkoita sitä, että 1930-luku tulee takaisin Hitlereineen, vaan sitä, että kansallisvaltio on henkitoreissaan ja kansallinen suvereniteetti on kuin "kuolevan tähden supernova". Tällä välin suomalaiset nuoret miehet voivat toki jatkaa larppaustaan Lapuan liikkeen hengessä.

Kolmas maailmansota oli ideologinen taistelu kahden kilpailevan hegemonisen järjestelmän välillä. Nyt se on ohi, väittää satiirikko Hopkins. Elämme globaalin kapitalismin maailmassa, jossa kansainvälinen valuuttajärjestelmä määrää elämän kokonaisuudesta tällä planeetalla. Ei ole enää kansoja ja valtioita. Tämä järjestelmien järjestelmä, ylikansallinen rahavallan hegemonia, pitää meitä jokaista otteessaan lumedemokratian, talouselämän ja yhteiskunnallisen kielipelin avulla.

Imperiumin edusmiehet eivät ole tyytyväisiä ennen kuin koko maailma on muutettu yhdeksi suureksi, arvovapaaksi, uusfeodaaliseksi, yksityisomisteiseksi markkinapaikaksi. Ehkä meidän kannattaa unohtaa kolmas maailmansota, ja keskittyä neljänteen maailmansotaan, jossa "normaaleista", liberaalidemokraattisista ja lännetetyistä alueista koostuva kapitalisti-imperiumi taistelee vihoviimeisiä "terroristeja" vastaan.