tiistai 7. tammikuuta 2020

Putinin hetki?

Paul Craig Robertsin mielestä Vladimir Putin on tällä hetkellä "merkittävin johtaja maailmanpolitiikassa".

Putin selviytyi ja nousi "Yhdysvaltojen ja Israelin korruptoimalla Venäjällä" Jeltsinin aikana ja nosti Venäjän takaisin suurvallaksi.

Roberts kertaa, kuinka Putin hoiti menestyksellä "amerikkalais-israelilaiset aggressiot Etelä-Ossetiaan liittyen" sekä liitti Krimin niemimaan kansanäänestyksen myötä takaisin Venäjään.

Putin on sietänyt lännen "jatkuvaa loukkausten ja provokaatioiden virtaa" ilman suurempia vastatoimia. Robertsin mielestä Putin on sovinnollinen ja rauhaa rakentava, mutta vahva johtaja.

Putin tietää, että amerikkalainen imperiumi perustuu ylimielisyyteen ja valheeseen. Yhdysvallat onkin pitkään ollut laskusuunnassa taloudellisesti, sosiaalisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti. Putin ymmärtää, ettei sodankäynti palvelisi venäläisiä intressejä.

Iranin sotilasjohtaja Qassem Suleimanin poliittinen salamurha on Robertsin mukaan "himmentänyt Trumpin johtajuutta ja asettanut Putinin valokeilaan". Roberts uskoo, että "aika on kypsä Putinille ja Venäjälle omaksua maailman johtajuus". Tässä Roberts mielestäni liioittelee, kuten hänellä on usein tapana provosoivissa kolumneissaan.

Suleimanin murha oli rikollinen teko, joka voisi olla alku kolmannelle maailmansodalle, aivan kuten Itävalta-Unkarin arkkiherttuan Frans Ferdinandin murha sai liikkeelle ensimmäiseen maailmansotaan johtavan tapahtumaketjun. Vain Venäjä yhdessä Kiinan kanssa voi estää sodan, jonka Washington on pannut alulle, väittää Roberts.

Putin ymmärtää, että Syyrian epävakautusyritys oli suunnattu myös Venäjää vastaan. Venäjä puuttui peliin, voitti Washingtonin rahoittamat ja aseistamat joukot ja palautti vakauden Syyriaan. Nyt Washington kumppaneineen on päättänyt hyökätä nousevaa Euraasiaa vastaan Iranin kautta. Iranin epävakauttaminen palvelisi sekä Yhdysvaltojen että Israelin etuja, Roberts arvioi.

Israelille Iranin häviö lopettaisi tuen libanonilaiselle Hizbollah-järjestölle, joka on jo kahdesti päihittänyt Israelin asevoimat ja estänyt sionisteja miehittämästä Etelä-Libanonia. Washingtonille Iranin tuho auttaisi CIA:n tukemia jihadisteja, jotka voisivat levittää epävakautta myös Venäjän federaatioon. Iran on geopoliittisesti tärkeä solmukohta.

Ellei Putin alistu angloamerikkalaissionistien tahtoon, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin estää hyökkäys Iraniin. Robertsin mielestä Putinin tulisi ilmoittaa, että Iran on Venäjän suojeluksessa. Tämä olisi Robertsin mukaan Putinille vaikeaa, koska "epäpätevät historioitsijat" ovat saaneet Venäjän johtajan uskomaan, että tällaiset allianssit ovat sotien syy.

Roberts taas on vakuuttunut, että allianssi kuitenkin estäisi uuden sodan. Eivät edes "mielipuoli rikollinen Netanjahu" ja "Amerikan hullut neokonservatiivit" uskaltaisi käydä sotaan Irania vastaan, jos Venäjä ja Kiina, ehkä yhdessä Intian ja Turkin kanssa, olisivat liittoutuneet vastustamaan sotaa.

Jos Putin ei ole valmis menemään näin pitkälle, hän voi myös yrittää rauhoittaa tilannetta antamalla Iranille parhaimman venäläisen ilmatorjuntajärjestelmän venäläisine kouluttajineen, Roberts ehdottaa. Tämä toimisi varoituksena Yhdysvalloille ja Israelille. Tämän jälkeen Putin voisi vaatia osapuolia neuvonpitoon; diplomaatin rooli sopisi Venäjälle hyvin Lähi-idän asioissa.

Putinin ei niinkään tarvitse pelastaa Irania, vaan saada Trump luopumaan sodasta, joka tuhoaisi tämän presidenttiyden. Putin voisi Robertsin mielestä asettaa hinnaksi vaikkapa strategisia aseita koskevan Start-sopimuksen uusimisen tai sotilasliitto Naton vetäytymisen Venäjän rajoilta.

"Iranin nykyiset ohjukset kykenevät upottamaan amerikkalaisalukset Iranin aluevesiltä. Kiinalaiset ohjukset voivat upottaa amerikkalaisalukset Kiinan läheltä. Venäläiset ohjukset kykenevät upottamaan amerikkalaisalukset missä maailmankolkassa tahansa", Roberts julistaa. Washington ei enää hallitse Lähi-itää. Amerikkalaiset joutuvat ennen pitkää luovuttamaan ja lähtemään alueelta.

Robertsin "putinistinen" hehkutus ottaa kuitenkin huomioon, että Washington on sen verran "tyhmä ja ylimielinen", että Putinin, Kiinan ja Iranin on pidettävä mielessä Trumpin hallinnon arvaamattomuus. Ajattelematon hallitus kykenee vetämään tuhoon itsensä lisäksi myös muut osapuolet.

Lähi-idän konflikti sisältää riskejä myös Venäjälle. Israel yrittää Robertsin mukaan varmasti saada Washingtonin tekemään likaisen työn ja iskemään Iraniin jonkun tekosyyn varjolla. Tällöin Venäjä ja Kiina joutuvat väkisinkin jotenkin mukaan kamppailuun. Roberts katsoo, että Putinin olisi parempi ottaa aloite omiin käsiinsä ennen tätä. Se olisi parempi myös muulle maailmalle.