Mukana ovat Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEAN:iin kuuluvat Brunei, Filippiinit, Indonesia, Kambodža, Laos, Malesia, Myanmar, Singapore, Thaimaa ja Vietnam, sekä Kiina, Etelä-Korea ja Japani. Länteen kuuluvista maista mukana ovat Australia ja Uusi-Seelanti.
Sopimuksen piirissä on yli kahden miljardin ihmisen väestö ja se tulee kattamaan kolmekymmentä prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta. Olemme todistamassa maailman suurimman vapaakauppa-alueen syntyä.
Lännen mediassa tapahtuneesta on uutisoitu suhteellisen maltilliseen sävyyn, mutta kyseessä on merkittävä askel kohti uutta, lännen ylivallan jälkeistä maailmanjärjestystä. Kuten talouden ja politiikan asiantuntijat ovat jo vuosia ennustaneet, tulevaisuus on aasialainen.
Sopimuksen
myötä jäsenmaat voivat viedä myyntituotteitaan toisiin jäsenmaihin ilman eri
säädöksiä. Asiantuntijat ovat jo arvelleet, että vapaakauppasopimus tulee entisestään vahvistamaan Kiinan taloudellista ja geopoliittista asemaa Aasiassa.
Intiakin oli alun alkaen mukana, mutta pääministeri Modin hallinto vetäytyi neuvotteluista. On väitetty, että Intiassa on pelätty kiinalaistuotteiden vyöryä maan markkinoille, mutta luultavasti väistymiseen ovat vaikuttaneet myös New Delhin ja Pekingin väliset jännitteet sekä Yhdysvaltojen painostus. Intia voi kuitenkin liittyä kauppasopimuksen piiriin myöhemmin.
Yhdysvaltojen "Aasian pivot" ei ole sujunut Washingtonin toiveiden mukaisesti. Jo Obaman kaudella aloitettu projekti ei ole parantanut Yhdysvaltojen roolia esimerkiksi Aasian kaupassa. Luultavasti Washingtonin vaihtoehdoksi jää kiusanteko epäsymmetrisen sodankäynnin avulla.
Kiinassa on jo todettu, että RCEP-sopimus merkitsee loppua Yhdysvaltojen ja lännen hegemonialle Tyynenmeren alueella. Samalla se on Aasian maiden viesti lännen eliitille, etteivät maat ole halukkaita liittymään Yhdysvaltojen Kiinan-vastaiseen rintamaan.
Kiinassa katsotaan, että on hyvin epätodennäköistä, että Yhdysvallat muuttaisi kurssiaan, oli maata luotsaamassa sitten Trumpin tai Bidenin hallinto. Pekingille ei tulisi yllätyksenä, mikäli Yhdysvallat käyttäisi tulevalla presidenttikaudella nyt solmittua vapaakauppasopimusta esimerkkinä Kiinan muodostamasta uhasta, johon sen on vastattava.
