Tämäkin saattaa tosin olla vain välivaihe, koska kansallisvaltioiden rooli on voimistumassa ja vanhanaikainen geopolitiikka tekee paluuta uuteen maailmanlaajuiseen toimintaympäristöön. Myös Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän muodostamasta kolminapaisesta järjestyksestä on spekuloitu. Meillä poliitikot presidenttiä myöten puolustavat vielä hämmentyneenä "sääntöpohjaista" läntistä järjestystä, vaikka tuon järjestyksen keskus, Washington, on olosuhteiden pakosta (tai talouseliitin tahdon mukaisesti) aloittanut jo vanhan järjestyksen alasajon.
Voidaan oikeastaan puhua "deglobalisaation" alusta tai täysin erilaisesta globalisaatiosta. Maailman kauppajärjestö (engl. World Trade Organization, WTO), on umpikujassa; maailma on jakautumassa erillisiin poliittisiin ja taloudellisiin ryhmittymiin, jotka tulevat kilpailemaan toistensa kanssa yhä voimakkaammin paitsi määrittelemällä kauppasääntöjä, myös asettamalla kiintiöitä sekä muita standardeja. Huomionarvoista on, että deglobalisaatiota johtaa länsi, joka on huomannut, että se on menettänyt pelin pelaamalla itse luomillaan säännöillä.
Trumpin hallinnon kauppapolitiikka keskittyy talousnationalismiin, teollisuuden palauttamiseen suojatullien avulla ja kauppataseen alijäämien poistamiseen. Monenkeskisten kauppasopimusten ja globaaliin järjestelmään sitoutumisen sijaan Yhdysvallat haluaakin nyt neuvotella kahdenvälisiä sopimuksia. National Foreign Trade Council (NFTC)-ajatushautomoa johtavan Rufus Yerxan mukaan tämä on oikeastaan loogista seurausta Trumpin omista näkemyksistä: Trump on kritisoinut nykyisenlaista vapaakauppaa ja Maailman kauppajärjestöä jo 80-luvulta lähtien.
Yhdysvallat eristäytyy osittain, sillä se haluaa säilyttää edes jonkinlaisen valtapiirin uuden järjestelmän muotoutuessa. Nato-yhteistyö saattaa ennen pitkää hiipua, koska Euroopan maat eivät ole valmiita lisäämään puolustuskustannuksia Trumpin vaatimusten tasolle. EU onkin vaikeimmassa asemassa tällä hetkellä. Trump on toimillaan vahvistamassa jo alkanutta deglobalisaatiota: tuotantoa palautetaan kotimaihin, ja nationalistinen ajattelu lisääntyy niin lännessä kuin idässäkin.
Talousnationalismi tarkoittaa talousajattelua, jossa valtio kontrolloi taloutta, työvoimaa sekä pääoman muodostumista. Kuten tutkija Glen Diesen selittää, kaikki suuret taloudet ovat nousseet suuruuteen valtion interventiolla; myös talousliberalismi on ollut pelkkää peiteltyä talousnationalismia. Venäjällä Putinin hallinto omaksui jo varhain talousnationalistisen ajattelun keinona nostaa Venäjä jaloilleen Jeltsinin ajan ahdingosta. Kiina on tehnyt samoin, ja nyt Yhdysvallat seuraa perässä, kun se on ensin vuosia valittanut Kiinan ajattelevan itsekkään "kansallismielisesti" kauppa-asioissa.
Vielä viime vuonna Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi, ettei talousnationalismi "voi missään skenaariossa olla sopusoinnussa Eurooppa-aatteen kanssa". Ehkäpä tätä "aatetta" olisi syytä ripeästi päivittää? Diesenin mukaan talousnationalismista on turhaan tullut kirosana. Talousnationalismia olisi hänen mukaansa tarkasteltava kehitysstrategiana, jossa muodostetaan lopulta toimiva symmetria taloudellisissa keskinäisriippuvuussuhteissa. Venäjä ja Euraasia voisivat luoda taloussymmetriaa Euroopan kanssa.
Ellemme sitten siirry EU:n hajoamisen jälkeen takaisin kansallisvaltioiden Eurooppaan, Euroopan unionin ja Euraasian talousunionin kannattaisi muodostaa allianssi, kuten Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on jo vuosia sitten ehdottanut. Tietenkin ideaalitilanteessa EU:n nykyjohto menisi sitä ennen vaihtoon ja muutenkin EU:n tulisi uudistua liberalismin jälkeiseen aikaan sopivaksi myös ideologisella tasolla. Kuulostaako utopistiselta? Olemme eläneet amerikkalaisessa Euroopassa vuosikymmeniä, joten miksi emme kokeilisi millainen euraasialaisesta Euroopasta voisi tulla?
