 |
| Antonio Gramsci-graffiti Roomassa |
Gramscin näkökulmat ja johtopäätökset ovat kiinnostaneet paitsi vasemmistoa, myös uutta oikeistoa, sekä kaikenlaista yliopistoväkeä valtiotieteilijöistä kasvatustieteilijöihin. Hänen ajatustensa keskiössä on hegemonian käsite, jolla tarkoitetaan johtoasemaa. Sana on peräisin antiikin Kreikasta, jossa hegemoni tarkoitti opasta, tiennäyttäjää. Marxilaista teoriaa tarkastellessaan Gramsci kysyi, kuinka saada yhteen ne osatekijät, joiden turvin saavutetaan yhteiskunnallinen valta-asema.
On tullut aika omia Antonio Gramsci, sanoo italialainen nativistipopulistien taustaideologi ja filosofi, Diego Fusaro. Fusaron mukaan Gramsci pitää vapauttaa liberaalivasemmiston otteesta, sillä he edustavat kaikkea sitä, mitä Gramsci vastusti. Tämän päivän vasemmisto edesauttaa kapitalistisia voimia ja tarjoaa näille, Gramscia lainaten, yhteiskunnan kulttuurisen superstruktuurin. Tähän liittyy myös trendivähemmistöjen ja toiseuden palvonta, olipa kyse sitten homoseksuaalisuuden politisoitumisesta tai maahanmuuttajista, jotka nähdään vain autettavina, assimiloitavina uhreina, ja eurooppalaisen alkuperäisväestön eksoottisina korvaajina.
Globalisaatio, eurooppalaisuus, atlantismi ja markkinaliberalismi ovat osa nykyvasemmiston orientaatiota ja arvopohjaa, väittää Fusaro, eikä ole aivan väärässä. Pääoman vastaisesta taistelusta vasemmisto on siirtynyt pääoman puolustajaksi, imperialismin vastustamisesta amerikkalaisen imperialismin hyväksyjäksi; läntisen hegemonian vastustamisesta tuon hegemonian puolestapuhujaksi. Gramscin termein, nykyvasemmisto käy "kansallis-kansanomaisen kollektiivisen tahdon" omaavia globalisaation natiiveja häviäjiä vastaan. Vasemmistosta itsestään on tullut "taantumuksellinen", mikä oli sen aiemmin käyttämä haukkumasana kansallismielisistä.
Toisaalta tänä päivänä ihmiset tuntevat, mutta eivät aina ymmärrä tai tiedä. Sivistyneistö, intellektuellit, taas tietävät, mutta eivät aina ymmärrä tai tunne, sanoo Fusaro. On saatava yhteys tunteen, tiedon ja ymmärryksen välille, ja välttää älymystön elitistinen erillisyys kansasta, joka on redusoitu passiiviseksi, tietämättömäksi massaksi. Tämän takia tarvitaan kansanomaista uutta kirjallisuutta sekä uudenlainen älymystö, joka tuntee orgaanista yhteenkuuluvuutta kansaan, jonka tuntoja sen tulee edustaa ylikansallisten arvojen ja tahojen sijaan.
Jotta voitaisiin vastustaa vanhoja puolueita ja intellektuelleja, jotka tukevat "turbokapitalismin herrojen hegemoniaa", on tarpeen luoda uusi liike, joka aidosti edustaa "alistettuja ja puutteenalaisia", ja antaa äänen tämän kansallisen "alhaison" omalle, orgaaniselle näkemykselle maailmasta. On hylättävä hegemonisen kapitalistiblokin intellektuellien ja ekonomien pappiskasti ja luotava uusi älymystö, jolla on tunnepohjainen, atavistinen yhteys kansaan, ja joka omaa selkeän kutsumuksen. Tuolloin löytyy myös marxilaisen teorian vallankumouksellinen, "subjektiivinen tekijä", kulttuurinen ja poliittinen omatunto ja tietoisuus, joka tuo yhteen puolueen ja kansan, hallitsijan ja hallittavat.
Tässä valossa Fusarolle avautuu Gramscin kirjoittamissa Vankilavihkoissa painotettu uuden kulttuurin luominen sekä radikaalien muustosliikkeiden merkitys vanhan vallan kyseenalaistajina. On tiedettävä, kuinka hegemonisoida keskustelu, saada kansalaiset ajattelemaan ja toimimaan, sekä omaksumaan uusi, vapauttava visio. Gramscin sanoin, uuden kulttuurin luominen on välttämätöntä; on kyse eloonjäämisestä maailmassa, jossa globalistieliitti pyrkii tuhomaan kansakunnat ja luomaan kalergilaisen, juurettoman ihmismassan.
Antonio Gramscin korostama kulttuurinen kamppailu saa uudet mittasuhteet ja merkityksen niissä oloissa, joissa eurooppalaiset joutuvat nykyään elämään. Diego Fusaron mielestä tämä tekee Gramscista nyt nosteessa olevan nativismipopulismin filosofin, kulttuurivasemmiston edustaessa globalistista talouseliittiä.
