maanantai 30. heinäkuuta 2018

Suomi sotaan Venäjää vastaan?

Moskova tietää, mitä sotilaallisia toimia Washington ja sen länsimaiset liittolaiset juonivat Venäjää vastaan, mutta maa on hyvin suojattu, sanoi ulkoministeri Sergei Lavrov puhuessaan Venäjän nuorisofoorumin osallistujille. Geopoliittisessa kielenkäytössä tämä on hyvin suoraan sanottu.

Yhdysvallat on aktiivisesti sijoittanut ilmatorjuntajärjestelmiään eri puolille maailmaa, myös Venäjän kynnykselle, Baltian maihin ja Japaniin. Lavrovin mukaan maan ei tarvitse huolestua "riippumatta siitä, mitä maailmalla tapahtuu", sillä sen turvallisuus on varmistettu.  Hän viittasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin mainintaan Venäjän armeijan "uudesta kehityksestä". Venäjä onkin systemaattisesti modernisoinut asevoimiaan.

Aiemmin puolustusministeri Sergei Šoigu puhui sotilasliitto Naton kasvavasta uhasta. Šoigu paheksui tuolloin myös Suomen ja Ruotsin lisääntynyttä Nato-yhteistyötä ja katsoi sen johtavan vastatoimiin. Suomessa puhetta on pidetty "informaatiovaikuttamisena" ja kiihkeimmät Naton puolestapuhujat ovat jo ehdottaneet, että tämän "uhkauksen" myötä Suomen kannattaakin pikimmiten hakea sotilasliiton täysjäsenyyttä. Sotaministeri Jussi Niinistölle tämä varmasti sopisi, mutta kun kansan enemmistö haraa yhä vastaan. No, pehmitys jatkuu median välityksellä.

New York Post puolestaan kertoi Putinin kuvalla varustetussa kirjoituksessa Suomen valmistautuvan sotaan. Lehti kirjoittaa Suomen olevan "poliittisesti neutraali maa, jossa asuvat maailman onnellisimmat ihmiset", mutta se on "aina valmis sotaan", koska naapurina on iso paha Venäjä. Suomi on kirjoituksen mukaan varautunut iskuun mm. Helsinkiin rakennetulla maanalaisella tunneliverkostolla. MTV:n kommentoidessa amerikkalaista kirjoitusta, eräs keskeinen linkki johtaa artikkeliin kriisitilanteiden varalle kerättävästä "kotivarasta".

Artikkeli tuntuu kuitenkin herättäneen ärtymystä lähinnä siksi, että siinä sanotaan Suomen olevan neutraali maa. Neutraalius ja puolueettomuus tuntuvat olevan kirosanoja nyky-Suomessa. Suomessa toimivan skotlantilaisen toimittajan, David Mac Dougallin, mukaan väite ei pidä paikkaansa, vaan Suomi on, kuten myös presidentti Sauli Niinistö on sanonut, selkeästi osa länttä. Tätä toistetaan aivan kuin mantran omaisesti, jotta se iskostuisi suomalaisten mieliin.

Kuten Vladimir Putin osuvasti totesi Suomen vierailullaan muutama vuosi sitten, Nato taistelisi mielellään Venäjää vastaan viimeiseen suomalaiseen asti. On jotenkin ällistyttävää, ettei kaikille tunnu ongelmalliselta, mikäli Suomesta tehtäisiin ulkovaltojen taistelutanner. Pääasia, että saisimme olla edes hetken "oikealla puolella", länsimaisia ja venäjävastaisia; se tuntuu olevan epätoivoinen ajatus tämän uhman takana.