Kiina, Venäjä ja säännöistä piittaamaton länsi

Yhdysvaltojen ja Kiinan kireäksi kuvailtu tapaaminen Alaskassa viime viikolla osoitti, ettei paluuta entiseen enää ole. 

Uutta lehteä maailmanpolitiikassa käänsi myös Venäjä, joka on todennut ulkoministerinsä suulla, ettei suhdetta Euroopan unioniin enää ole, vain yksittäisiin maihin Euroopassa.

Washington ja Bryssel ovat yrittäneet sekaantua Kiinan ja Venäjän sisäisiin asioihin. Tapaamiset Alaskassa ja Moskovassa eivät ole olleet tasavertaisten yhteistyökumppanien kunnioittavia kohtaamisia, vaan pakote- ja sanelupolitiikan sävyttämiä "teette näin tai muuten"-tilaisuuksia.

Länsi taas katsoo, että sen luoma "kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys" on "autoritaaristen valtojen" uhkaama. Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken on varoittanut, että vaihtoehto tälle länsikeskeiselle järjestykselle on uusi voimapolitiikan maailma, joka jakaantuu voittajiin ja häviäjiin.

Itse asiassa juuri länsijohtoinen aikakausi on ollut viimeisin raa'asta voimankäytöstä oikeutuksensa hakenut, sosiaalidarwinistinen vaihe maailmanhistoriassa. Liberaaliin arvopohjaan vedoten on hyökätty milloin minnekin ja raunioitettu kokonaisia kansakuntia. Lännen hajottamissodat Jugoslaviassa, Irakissa, Libyassa ja Syyriassa ovat kaikki esimerkkejä piittaamattomuudesta säännöistä ja kansainvälisestä oikeudesta.

Vaikka meille väitetään muuta, liberaali hegemonia arvopohjaisena kansainvälisenä järjestyksenä on syvässä ristiriidassa sääntöihin perustuvan järjestyksen käsitteen kanssa, arvioi professori Glenn Diesen. Mitä tämä oikein tarkoittaa?

 

Sääntöihin perustuva järjestelmä johtaisi kansainvälisen oikeuden johdonmukaiseen soveltamiseen, kun taas arvopohjainen järjestelmä on antanut liberaalille hegemonille etuoikeuden kansainvälisten lakien ja sääntöjen valikoivaan ja epäyhtenäiseen soveltamiseen.

Samat säännöt eivät koskea kaikkia ja länsi kääntää verbaaliakrobatialla faktat päälaelleen. Kun Yhdysvallat tunkeutui Syyriaan ilman YK:n valtuutusta ja Venäjä puuttui asiaan Damaskoksen pyynnöstä, lännessä katsottiin, että se olikin vain Moskova, joka rikkoi sääntöjä.

Kun puhutaan demokratiasta ja ihmisoikeuksista, niiden ajamiseen liittyy aina valtapyrintöjä, Diesen selventää. Niinpä venäläinen oppositiohahmo Aleksei Navalnyi on lännen silmissä Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen, mutta lännen tekemiä vääryyksiä paljastaneen Julian Assangen annetaan mädäntyä brittiläisessä vankityrmässä.

Washingtonin luopuminen neljä vuosikymmentä kestäneestä "yhden Kiinan politiikasta" Taiwanin suhteen, väitteet "kansanmurhasta" Xinjiangissa ja Hongkongin mellakoiden tukeminen johtuvat Diesenin mielestä puhtaasti geopoliittisesta ja taloudellisesta kilpailusta.

Sääntöpohjainen järjestys ei siis sisällä keskinäisiä rajoituksia, vaan peukaloidun järjestelmän, jossa "länsi poliittisena subjektina kohdistaa toimiaan poliittisiin objekteihin, Venäjään ja Kiinaan".

Nykyinen "kansainvälinen epäjärjestys" johtuu Diesenistä siitä, että me olemme tällä hetkellä jumissa yksinapaisen ja moninapaisen, unipolaarisen ja multipolaarisen, järjestyksen välisessä tilassa.

Kuten olen itsekin esittänyt, länsi yrittää kääntää kelloa takaisin "unipolaariseen hetkeen", pyrkien ikään kuin palaamaan 90-luvulle. Euraasialaiset valtiot Venäjä ja Kiina taas ovat viime vuodet rakentaneet perustaa moninapaiselle järjestelmälle. 

Vaikka paluuta entiseen ei enää ole, länsi ei ole vielä valmis siirtymään eteenpäin. Niinpä joudumme elämään välitilassa, jossa asioista joko kyetään ennen pitkää sopimaan, tai uuteen vaiheeseen päädytään konfliktien kautta. Toivoa sopii, ettemme koronakriisin lisäksi joutuisi kokemaan avointa sotaa osapuolten välillä.