"Kiina on kasvavassa määrin yhdenvertainen kilpailija, joka haastaa Yhdysvaltoja taloudellisesti, sotilaallisesti ja teknologisesti ja pyrkii muuttamaan globaaleja normeja", sanotaan Yhdysvaltojen tiedusteluvirastojen laatimassa uhka-arvioraportissa.
Kiinalaisarvion mukaan raportin johtopäätös heijastaa sitä, että Yhdysvallat uskoo olevansa yksin oikeutettu johtavaan asemaan maailmassa. Kiinaa ei pidetä uhkana siksi, että se (Amerikan tavoin) tunkeutuisi muihin maihin ja miehittäisi niitä, eikä siksi, että Peking kieltäytyisi yhteistyöstä monenkeskisten järjestöjen, kuten YK:n tai Maailman kauppajärjestön, kanssa. Kiina nähdään uhkana, koska maan kehitys horjuttaa amerikkalaista ylivoimaisuuden tunnetta ja oikeutta pitää koko maailmaa omana takapihanaan.
Siinä missä Venäjää, Korean demokraattista kansantasavaltaa ja Irania syytetään raportissa "provokatiivisista teoista", Kiinaa syytetään "pyrkimyksestä saavuttaa globaali valta-asema". Kiinan rikos on, että se yrittää "luoda uusia kansainvälisiä normeja", jotka suosisivat kiinalaista järjestelmää. Raportti haukkuu Kiinaa myös "menestyksensä mainostamisesta koronapandemian hoidossa".
Lopuksi Kiinaa syytetään yrityksestä "turvata alueelliset vaateensa" ja "tehdä kansainvälistä yhteistyötä Washingtonin kustannuksella". Raportin sävy kuulostaa satiirilta, mutta on täyttä totta, eikä tietenkään sisällä lainkaan itseironiaa.
Uhka-arviossa todetaan, että Kiina haastaa Yhdysvaltojen johtajuuden myös kehittyvissä teknologioissa. Arvio ennustaa, että "uutta teknologista kehitystä tulee yhä useammasta maasta ja lyhyemmällä varoitusajalla". Raportissa huomataan myös, että Peking "pyrkii vastaamaan tai ylittämään Yhdysvaltojen avaruusvalmiudet, saavuttaakseen sotilaalliset, taloudelliset ja arvovaltaan liittyvät edut, jotka Washington on saanut avaruusjohtajuudestaan".
Kiinalaisesta perspektiivistä tarkasteltuna mikään näistä toimista ei vaikuttaisi uhkaavalta, ellei Yhdysvallat tuntisi oikeudekseen hallita kaikkea. Amerikassa suhtaudutaan edelleen halveksivasti Kiinaan ja kiinalaisiin. Kun Kiina laskeutui äskettäin kuuhun, monet amerikkalaiset pilkkasivat, että Yhdysvallat oli tehnyt niin jo yli viisi vuosikymmentä sitten. Ivallinen hymy tulee pian hyytymään, sillä tekoälyteknologian ja digitalisaation lisäksi Kiina vain kasvattaa avaruustoimintaansa.
Jossakin määrin uhka-arvio heijastelee lännen valtaeliitin pelonsekaisia tuntoja. He alkavat hämärästi tiedostaa, että Amerikan lyhyt hallintokausi maailman ainoana supervaltana on päättymässä. Kuten Washington D.C.:n hallintorakennusten arkkitehtuuri osoittaa, amerikkalaiset ovat aina kuvitelleet olevansa Rooman valtakunnan perillisiä, joiden on määrä panna Pax Americana täytäntöön kaikkialla maailmassa vuosisatojen ajaksi.
Yhdysvaltojen globaali asema on perustunut taloudelliseen ja sotilaalliseen painostukseen ennemmin kuin moraaliseen ylivertaisuuteen. Kun se nyt on sortumassa omaan rappioonsa, amerikkalainen valtakausi muistuttaa roomalaisia enemmän muinaisia kreikkalaisia, jotka muistetaan lyhyeksi jääneestä kukoistuskaudestaan.
Kiinassakin tiedetään, että amerikkalainen järjestelmä on rikki. Yhdysvaltojen hallitus palvelee vain eliitin intressejä, eikä tavallisia kansalaisia. Washington on lisäksi aina hyväksikäyttänyt ja pettänyt liittolaisiaan; nyt se on menettänyt auktoriteettiasemansa. Jos uhka-arvio olisi laadittu rehellisemmin, Yhdysvallat olisi listattu omaksi pahimmaksi vihollisekseen Kiinan asemasta.
Yhdysvallat on erehtynyt siinä, että toisesta maailmansodasta selviytyminen, maan koko ja luonnonvarojen runsaus olisivat olleet merkki siitä, että Washingtonilla on myös muuhun maailmaan nähden ylivoimainen järjestelmä, jonka vaikutusvaltaa ja "arvopohjaa" se voi levittää kaikkialle. Itse asiassa onnekas historiallisten olosuhteiden summa johti Yhdysvallat lyhyeen kulta-aikaansa ja nyt nuo olosuhteet ovat päättyneet.
Kiinassa arvioidaan, että Amerikalla voisi olla vielä valoisa tulevaisuus edessään, jos se keskittyisi ihanteidensa saavuttamiseen amerikkalaisväestöä varten ja ryhtyisi korjaamaan omaa taloaan, yrittämättä maanisesti hallita ja muuttaa muita.
Jos Yhdysvallat ei luovu historiallisesta fantasiastaan "amerikkalaisesta poikkeuksellisuudesta", paranoidi amerikkalaismieli näkee vastedeskin uhkakuvia kaikkialla. Tällä välin kansojen yhteistyö kehittyy kiinalaisen yhteisvoiton periaatteen pohjalta, Amerikan jäädessä sivuun omasta syystään.
