Vielä nykyäänkin Mackinderin kiehtova teoria herättää vastakaikua, kun Venäjä ja Kiina, kaksi johtavaa maata Shanghain yhteistyöjärjestön takana, siirtävät tätä teoriaa käytäntöön, uudeksi monenkeskiseksi järjestelmäksi.
Ajatus ei tietenkään ole erityisen uusi. Kyseessä on yksinkertaisesti muinaisen kaupankäyntiin perustuvan talousalueen uusi tuleminen Euraasian sydämessä.
Miksi tämä ikivanha silkkitie herää henkiin nykyajassa? Miksi Euraasian geopoliittinen paradigma on nousemassa ja angloamerikkalainen järjestys väistymässä, vaikka länsinostalgikot muuta kuvittelevatkin? Alasdair Macleodin mukaan tämä ei johdu sotilaallisesta ylivoimasta, vaan perustuu talouden lainalaisuuksiin.
Yhdysvaltojen talous kärsii koronarajoitusten jälkeisestä inflaatiosta ja dollari on keskellä eksistentiaalista kriisiä. Kiinan talous taas kasvaa kotimaisen kulutuksen lisääntymisestä ja viennin kasvusta, Macleod selittää. Kiina on niitä harvoja maita, jotka selvisivät koronakriisistä kasvavan talouden maana.
Talouden lisäksi yli puolet maailman väestöstä ei pidä angloamerikkalaista liberaalidemokratiaa itselleen sopivana poliittisena järjestelmänä. Euroopan siirtomaavalta alkoi purkautua 1900-luvun puolivälissä ja nyt on vuorossa amerikkalaisen ylivallan ja uusliberaalin vaiheen päättyminen.
Historiallisilla kaunoilla on myös erityinen osansa. Washingtonissa (ja jossain määrin myös Euroopassa) on ryhmittymä, joka tuntee patologista emotionaalista halua käydä sotaan Venäjän kanssa, mikä johtuu pääosin siitä vakaumuksesta, että tsaarit (ja myöhemmin Stalin) olivat "antisemitistisiä".
Nämä "trotskilaiset globalistit" ovat omalta osaltaan vastuussa Venäjän ja Kiinan yhdistymisestä. Yhdessä Amerikan harjoittaman pakotepolitiikan kanssa, kärjistynyt tilanne on tarjonnut Kiinalle ja Venäjälle mahdollisuuden Mackinderin hengessä. Zbigniew Brzezinskin varoitus on käymässä toteen.
Oli aika, jolloin brittiläinen ja sen jälkeen amerikkalainen hegemonia ylittivät Euraasian merkityksen, mutta enää tämä ei pidä paikkaansa. Yhdysvallat ja anglofoninen maailma kohtaavat nyt suurimman haasteen taloudelliselle ja teknologiselle valta-asemalleen.
Kiinan ja Venäjän aloittamalla "globaalilla vastarintataloudella" on paralleelinsa myös geopoliittisessa viitekehyksessä. Juuri tähän aspektiin Kiinan ulkoministeri Wang viittasi sanoessaan, että Iranin ja Kiinan strateginen yhteistyösopimus "tulee mullistamaan Yhdysvaltojen pitkään hallitseman Länsi-Aasian alueen geopoliittisen kartan".
Wang vihjasi, että Kiinan aloite tulee vapauttamaan koko Länsi-Aasian (angloamerikkalaisittain kutsutun "Lähi-idän") amerikkalaisesta hegemoniasta ja pystyttämään "lännen ikeestä" vapaan "suverenistisen" ja "multilateralistisen" järjestyksen. Kiinalaisministeri ei rajoittanut poliittista viestiään vain Iranille, vaan sanoi samaa Saudi-Arabiassa, missä vastaanotto oli myös suopea. Kiina on jo aiemmin saanut mukaan Pakistanin ja Turkin.
Euroopan unioni on kahden tulen välissä. Toisin kuin Yhdysvallat, unioni ei voi vain painaa lisää rahaa, jolla elvyttää korona-ajasta kärsivää talouttaan. EU tarvitsee kipeästi kaupankäyntiä ja investointeja. Peking, sen suurin kauppakumppani, on juuri käskenyt Brysseliä (ja Washingtonia) luopumaan moralisoivasta keskustelutyylistään. Samaan aikaan Euroopan "transatlanttinen turvallisuuskumppani" Biden on puolestaan vaatinut eurovasalleja tuekseen taistelussa euraasialaisia kilpailijoitaan vastaan.
Yhdysvallat ei luultavasti oppinut mitään palaveristaan Kiinan kanssa Alaskan Anchoragessa. Se painaa päälle ja ryhtyy ennemmin vaikka kahden rintaman sotaan, elleivät syvän valtion sotahaukkoja viisaammat ajattelijat saa ääntään kuuluville palavereissa. Bidenin hallinto ärsyttää Kiinaa jo Etelä-Kiinan merellä ja Taiwanissa. Samoin se valmistelee eskalaatiota Ukrainassa Venäjää varten.
Jotta Venäjän ja Kiinan euraasialainen kumppanuus onnistuisi, Mackinderin sydänmaa-teorian on käytävä toteen. Sitä varten tarvitaan talouskriisi - dollarin romahdus ja eurokriisi - joka onkin jo näköpiirissä. Koko aiempi historia ja taloustieteen logiikka vahvistavat tämän tapahtuvan, väittää kulta-analyytikko Macleod.
Shanghain yhteistyöjärjestön suunnitelmana on tehdä "maailmansaaresta" itsenäinen kokonaisuus, joka ei ole riippuvainen "reunamaan" laitavaltioista, eli "viiden silmän" anglovalloista. Myös länsimaisista taloustavoista on luovuttava. Venäjällä ja Kiinalla on riittävästi valtio-omisteista kultaa (luultavasti enemmän kuin maat ovat julkisesti valmiita myöntämään) takaamaan juanin ja ruplan sopimusvaluuttoina.
Kun näille kahdelle valuutalle annetaan vapaa vaihdettavuus kultaan, ne hyväksytään kaikkialla, Macleod uskoo. Myös euraasialaisten valtojen kylmän sodan ajan viholliset voivat vaurastua kaupankäynnillä. Yhdysvalloilla on tarpeeksi kultaa, jotta dollarihegemoniasta voidaan palata kultastandardiin. Näin saavutettaisiin kiinalaisen ajatuksen mukainen yhteisvoitto, angloamerikkalaiseen makuun epätyypillinen win-win situation.
Tämä skenaario voi onnistua, mikäli Atlantin takainen hegemoni leikkaa radikaalisti menojaan, saa budjettinsa tasapainoon ja luopuu megalomaanisista poliittisista tavoitteistaan. Jos hyvin käy, nyt meneillään oleva uusi kylmä sota päättyy ja siirrymme euraasialaiseen järjestykseen, emmekä kolmanteen maailmansotaan.
