Konferenssi on järjestetty Münchenissä jo vuodesta 1963 lähtien. Paikalle kerääntyi taas edustajia niin Euroopasta ja Yhdysvalloista, kuin myös Venäjältä ja Kiinasta. Tänä vuonna Müncheniin saapui johtajia myös Afrikan maista.
Kokouksen virallisia osuuksia seurasi noin tuhatpäinen toimittajalauma, mutta konferenssi tarjosi eri maiden poliittiselle johdolle tilaisuuden tavata toisiaan myös suljettujen ovien takana, pienemmässä piirissä. Kokouksen ilmapiiriä kuvannee sekin, että siellä jaettiin edesmenneen amerikkalaisen sotahaukan, senaattori John McCainin, nimeä kantava väitöskirjapalkinto!
Tämän vuoden aiheita olivat Euroopan unionin rooli maailmassa sekä transatlanttinen yhteistyö Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Myös suurvaltojen välille uudelleen kehittyvästä kilpailusta ja asevarustelusta puhuttiin. Vaikka Yhdysvaltojen presidentti Trump suhtautuu eurooppalaisiin vasalleihinsa avoimen nyrpeästi, paikalla oli silti enemmän Amerikan edustajia kuin aiempina vuosina.
Turvallisuuskonferenssin puheenjohtaja, Saksan entinen Washingtonin suurlähettiläs, Wolfgang Ischinger, yrittikin lohdutella osanottajia sillä, että Trumpin tultua presidentiksi, Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo Nato-maissa on itse asiassa vain lisääntynyt. Euroopassa on tänä päivänä enemmän amerikkalaisia sotilaita ja sotakalustoa kuin aikaisemmin, joten Trumpin twiiteillä ja möläytyksillä ei ole väliä; niillä ei johdeta pysyvän valtiokoneiston ja sotateollisen kompleksin sanelemaa ulkopolitiikkaa.
Tästä huolimatta presidenttimme Sauli Niinistö ilmaisi taas huolensa "transatlanttisen yhteistyön" tilasta, sekä erityisesti siitä, että "kansainvälisen sopimusjärjestelmän" romuttaminen vie meidät taaksepäin, "pahasti historiaan". Niinistö osallistui konferenssissa asevalvontaa ja aserajoitussopimuksia koskevaan paneelikeskusteluun. Millaisia suljettujen ovien takaisia tapaamisia hänellä oli, siitä ei ole mediassa hiiskuttu.
Joku saattaa vieläkin kuvitella, että presidentti Niinistö on isänmaallinen rauhan mies, kun hän surkutteli diplomatian tilaa voimapolitiikan maailmassa. Münchenissa hän kuitenkin intoutui vaatimaan, että "Euroopan unionin pitäisi kyetä puhumaan yhteisellä äänellä, jotta sen viesti kuultaisiin". "Toisekseen maailma kunnioittaa yhä enemmän kovaa voimaa, jota Euroopalta puuttuu", Niinistö lisäsi. Mitään Yhdysvalloista riippumatonta, itsenäistä valtaa ei Niinistö toki Euroopasta haluaisi kehittyvän, joten Euroopan "yhteisen äänen" pitäisi olla tietysti vain kaiku Washingtonin äänestä.
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, Niinistö on tehnyt jo pitkään ja systemaattisesti työtä Yhdysvaltojen intressien eteen. Sotilasliitto Nato on saatu peräpohjolaan, aivan Venäjän rajoille saakka. Naton isäntämaasopimuksen ja Yhdysvaltojen kanssa solmitun puolustusyhteistyösopimuksen jälkeen onkin jo harjoiteltu sotaa Naton täysjäsenien kanssa, ja lisää projekteja on luvassa. On kummallista, ettei tällainen myyräntyö Suomen "amerikkalaistamiseksi" tunnu haittaavan edes kansallismielisinä itseään pitäviä ihmisiä. "Venäjän uhkaan" uskovia ei mikään vasta-argumentti horjuta.
Niinistö itse on mukamas huolissaan INF-sopimuksesta, vaikka sitä rikottiin jo vuosikymmen takaperin, kun Eurooppaan ryhdyttiin luomaan George W. Bushin aloitteella ohjuspuolustusjärjestelmää "Iranin ohjusuhkaa vastaan" (tuolloinkin todellisessa tähtäimessä oli itänaapurimme). Suomi jäi myös Nato-yhteensopivasti pois YK:n laatimasta ydinaseet kieltävästä sopimuksesta. Sen jälkeen kaikenlaista Nato-kalustoa onkin tuotu Suomeen, eikä olisi ihme jos Suomessa säilytettäisiin jo kaikessa hiljaisuudessa jenkkien ydinaseitakin. Suomi on joka tapauksessa määrätietoisesti viety samalle tielle Baltian maiden, Viron, Liettuan ja Latvian, kanssa.
Jos Euroopan unioni joskus päätyisikin peruuttamattomaan ristiriitaan Yhdysvaltojen kanssa, Suomen poliittinen johto vannoisi uskollisuuttaan mieluummin Yhdysvalloille, Suomen kansasta ja Euroopasta viis. Trumpista huolimatta sotahaukkojen agenda Yhdysvalloissa pätee edelleen, ja sen myötä myös liberaalin järjestyksen pohjoinen maksumies, Kokoomus-Suomi, on saatu lännen viimeiseksi sillanpääasemaksi Venäjää vastaan.
(An English version of this blog post is now available on Fort Russ News.)
