torstai 6. toukokuuta 2021

Paperilohikäärme Kiina ja muita amerikkalaishoureita

George W. Bushin entinen puheenkirjoittaja ja politiikan kommentoija David Frum väittää Atlantic-lehdessä Kiinan olevan vain "paperilohikäärme", jonka voimaa on "suuresti liioiteltu".

Frum pohjaa argumenttinsa Michael Beckleyn vuonna 2018 julkaisemaan kirjaan, jossa uhotaan Yhdysvaltojen säilyttävän asemansa "maailman ainoana supervaltana".

Kiinassa on jo pantu merkille, kuinka amerikkalaisen poliittisen luokan lausunnot ovat usein kovin ristiriitaisia. Amerikkalainen tiedusteluyhteisö on luokitellut Kiinan "suurimmaksi uhaksi" Yhdysvaltojen hegemonialle. Teoriat Kiinan "tulevasta romahduksesta" ja "heikkoudesta" ovat usein myös samojen sotahaukkojen käsialaa. Objektiivinen Kiinan ymmärtäminen näyttää olevan amerikkalaiseliitille perin vaikeaa.

Frum esittää, että Kiinan armeija ei ole taistelukelpoinen ja Kiinan yliopistotkin ovat vain surkeita "diplomitehtaita". Kiinan oma tutkimus- ja kehitystyö on niin ikään rajallista ja maa on yhä "ulkomaisten teknologioiden varassa". Tällaiset kliseiset väittämät lähinnä huvittavat kiinalaisyleisöä, kirjoittaa toimittaja Ai Jun.

Amerikkalaiseliitit saattavat puolestaan pitää kuluneena Kiinan väitettä siitä, että sen sotilaspolitiikka on luonteeltaan puolustuksellista. Tämä on Ai Junin mukaan kuitenkin totuus, vaikka kiinalaisarmeijan taistelukyvyn vähättely lienee tietoista ärsyttämistä Frumilta. Kiinan asevoimat kyllä keskittyvät myös taisteluvalmiuteen, kun otetaan huomioon alueen yhä monimutkaisempi geopoliittinen tilanne.

Toisin kuin Yhdysvaltojen öljyvarkauksiin ja vallanvaihto-operaatioihin osallistuvat palkkasotilaat, Kiinan armeija on kansalaisarmeija; sen tehtävä on palvella kansaa ja taistella kansan puolesta. Armeijalla on etulinjan roolinsa erilaisten kriisien hallinnassa. Amerikkalaiskommentoijille Kiinan armeija näyttäytyy samaan aikaan läntistä maailmanvaltaa uhkaavana, mutta kykenemättömänä taisteluun.

Frum osoittaa jälleen kerran, kuinka Kiinaa koskevista virhearvioista on tullut Yhdysvalloissa oma traditionsa. Jättäen Kiinan romahtamisen teoriat syrjään, aiemmin mainittu "tutkija" Beckley julkaisi vuonna 2012 artikkelin, jossa ennustettiin, että "Kiina pysyy köyhänä ja teknisesti alikehittyneenä vuosien ajan", vihjaten, ettei siitä tule "jättimäistä Japania". Kun katsotaan Kiinan kehitystä tänään, ylimielinen arvio osoittautui jälleen vääräksi.
 
Yhdysvallat on taantuman tiellä, mutta ylin poliittinen johto kieltäytyy tunnustamasta realiteetteja. Niinpä se projisoi omia hegemoniapyrkimyksiään kilpailijoihinsa, Kiinaan ja Venäjään, jotka mediamyllytyksen mukaan "uhkaavat" länsijohtoista maailmanjärjestystä. 
 
Samaan aikaan on jo vuosia vakuuteltu, kuinka nämä euraasialaiset vallat ovat "romahduksen partaalla", "taloudellisesti ahtaalla", ja kuinka länsimaista vapautta halajavat kansalaiset vielä (länsirahoitteisten demokratia-aktivistien ja tiedustelupalvelujen myyräntyön avulla?) nousevat "autoritäärisiä" johtajiaan vastaan.
 
Yhdysvaltojen vahvuutta ei tule aliarvioida, toimittaja Ai Jun kuitenkin myöntää. Mutta Washington on selvästi väärinkäyttänyt valtaansa ja käynnistänyt sotia maailman eri kolkissa, koska se uskoo olevansa maailman voimakkain sotilasmahti. Tällaiset toimet eivät ole saaneet tukea muilta mailta, eikä Yhdysvallat ole saavuttanut lopullista tavoitettaan taistelukentillä, objektiivisemmat tarkkailijat arvioivat.
 
Kiinalaisessa mytologiassa lohikäärme on mystinen olento, jolla on taivaallisia ominaisuuksia. Se on eläimistä jaloin; salaperäinen olento, joka ilmentää ääretöntä voimaa ja vapautta. Kiinan hallitsijat ottivat keltaisen lohikäärmeen keisarillisen majesteetin symboliksi. Lohikäärme ja keltainen väri kuvattiin myös sijaitsevan keskellä maailmaa, joka on Kiina itse. 
 
Toisin kuin lännessä, jossa lohikäärme esitetään yleensä pahan symbolina, Kiinassa lohikäärme on hyvien enteiden ja onnen vertauskuva. Jos Kiinaa verrataan lohikäärmeeseen, ehkä se on ennemmin itämainen viisauden lohikäärme, joka omaa strategista päättäväisyyttä: siksi Kiina keskittyy itsensä kehittämiseen, toisin kuin Yhdysvallat, joka luo ongelmia kaikkialla. 
 
Jos Yhdysvallat ei tätä pian ymmärrä, se tulee tekemään vain lisää virheitä Kiinan-politiikassaan ja joutuu maksamaan uhostaan poliittisesti ja taloudellisesti (ellei jopa eksistentiaalisesti?) kovan hinnan.