Ilmeisesti on niin, että kun ylittää kirjoituksillaan tietyn rajan uskottavuudessa ja näkyvyydessä, henkilöön kohdistuvat hyökkäykset alkavat. En aio mainita nimiä, mutta ajattelin tuoda julki oman näkemykseni.
Suomalaisille toimittajille ja hybridioperatiiveille isoin ja nähtävästi ikävin uutinen oli se, että kiinalainen uutistoimisto Xinhua on julkaissut näkökantojani Yhdysvaltoihin liittyen. Suomessa ei saisi esiintyä moniäänisyyttä, vaan kaikkien tulisi olla kritiikittömästi Lännen™ puolella.
Xinhua-analyyseihini pääsee blogini linkkilistalta: videopätkissä ja artikkeleissa käsitellään lyhyesti Bidenin hallinnon ulkopolitiikkaa, ulkoministeri Blinkenin Euroopan vierailua ja viimeksi Arktisen neuvoston huippukokousta. Mitään laskelmoivaa "disinformaatiota" nämä arvioni eivät sisällä.
Samoin on asian laita blogini suhteen. Olen nyt yli kolmen vuoden ajan jakanut päivityksiä, joissa huomioidaan näkökulma, joka on puuttunut suomalaisesta poliittisesta keskustelusta. Koska puolueet oikealta vasemmalle jakavat saman läntisen "arvopohjan", olen pyrkinyt tuomaan esiin vaihtoehtoista, länsikriittistä perspektiiviä.
Toistuva teema kirjoituksissani on, että toisen maailmansodan jälkeen rakennettu länsikeskeinen liberaali järjestys on vaihtumassa uuteen, monenkeskiseen järjestykseen ja tässä epävakaassa välitilassa me nyt elämme. Tätä "maailman tilaa" kommentoin, huomioiden Kiinan, Venäjän ja muiden lännen geopoliittisten kilpailijoiden tekemiset.
Blogini kirjoituksia on kierrätetty vaihtoehtomedian verkkojulkaisuissa, Vastavalkeasta jopa pahamaineiseen MV-lehteen (sen Janitskinin jälkeiseen versioon). Tämä näyttää olevan joillekin ylitsepääsemätön ongelma.
Suoraan sanoen, antaisin tekstejäni vaikka Ylen käyttöön, jos Suomessa vallitsisi terveempi keskustelukulttuuri, mutta valitettavasti politisoituneessa valtamediassa ei julkaista mitään lännen narratiivista poikkeavaa.
Kirjoitin vuosia sitten myös verkkolehti Sarastukseen, joka mielletään äärioikeistolaiseksi julkaisuksi. Hahmottelin itseni vielä tuolloin jonkinlaiseksi traditionalistiksi ja kansalliskonservatiiviksi, sittemmin en ole näitä ismejä liiemmin edes ajatellut. Aika on myös ajanut vanhojen kirjoitusteni ohi.
Viimeisin Sarastuksessa julkaistu kirjoitukseni vuonna 2018 käsitteli aika kriittisesti venäläisen politologin Aleksandr Duginin ensimmäistä suomenkielistä kirjaa, mutta silti tämä oli liian järkyttävää monille Venäjään negatiivisesti suhtautuville kansallismielisille, kuin myös liberaaliglobalistien asiamiehille.
Duginin mainitsevia blogikirjoituksiani on arkistoitu myös Duginin omille verkkosivuille ja viimeisin englanninkielinen artikkelini päätyi Journal of Eurasian Affairs-lehteen (vol. 6, Num. 1, 2021). Mainittakoon, etten ole hänen kanssaan joka asiasta samaa mieltä.
Olen tuonut julki mielipiteeni Suomen kansallismielisistä piireistä kirjoituksissani Kansallismielinen Suomi (2018) ja Epäpyhä geopoliittinen allianssi (2020); sisällöltään ne ovat yhä erittäin ajankohtaisia. Myös vasemmistoa olen käsitellyt kriittiseen sävyyn, samoin kuin keskustaoikeistoakin.
Ryhdyin julkaisemaan omaa blogiani juuri siksi, että voisin kirjoittaa asioista kuten haluan, eikä minun tarvitsisi tehdä kompromisseja sisällön suhteen.
Jos joku verkkolehti on halunnut uudelleen julkaista blogitekstejäni, olen yleensä antanut luvan, mutta painottanut, että allekirjoitan kyseisistä julkaisuista vain omat kirjoitukseni, en muiden.
Yksi valituksen aihe lisää tuli äsken siitä, että Suomen kommunistisen puolueen jäsen oli jakanut sosiaalisessa mediassa kirjoitustani Pelinappula Protasevitš: Natsipataljoonasta demokratia-aktivismiin, joka on uudelleen julkaistu myös MV-lehdessä. Tämän vuoksi häntä on syytetty koko puolueen lokaamisesta.
Erikoisinta on, että minua taas on haukuttu vasemmistolaisten taholta "rasistiksi ja natsiksi", vaikka kirjoitan myönteiseen sävyyn Kiinasta, Iranista ja Venezuelasta, ja kritisoin lännen likaisissa sodissaan käyttämiä uusnatsikollaboraattoreita.
Tapaus Valko-Venäjä ja länsirahoitteisen demokratia-aktivistin ukrainalainen äärioikeistoyhteys on osoittanut, että Suomen vasemmisto on niin sekaisin, ettei se tiedä, pitäisikö olla lännen uusliberalistien vaiko hyvinvointivaltiota luoneen Lukašenkon puolella.
Ylipäätään Suomen epätervettä ilmapiiriä kuvaa se, että puolueissa ja niiden lähettyvillä näyttää olevan portinvartijoita, jotka kaitsevat ihmisiä kaidalle, länsimieliselle polulle silloin, kun joku puoluejäsen kyseenalaistaa lännen uusliberaalin hegemonian.
Vasemmistoliitolla on roolinsa valeoppositiona siinä missä perussuomalaisillakin. Tämä asetelma voisi olla uhattuna, jos eduskunnan ulkopuolelta nousisi perinteistä ulkopolitiikkaa harjoittava kilpailija.
Suomen eliitin ja sen hännystelijöiden etu on, että kaikkia puolueita Vasemmistoliitosta Kokoomukseen johtavat liberaalioikeistolaiset länsimieliset poliitikot. Myös "vallan vahtikoirasta" systeemin puudeliksi kesytetyn median tehtävänä on tukea tätä politiikkaa ja varmistaa, ettei vallitsevaa narratiivia haasteta.
Jatkan geopoliittista analysointiani blogissani ja annan uudelleen julkaista kirjoituksiani muuallakin leimakirveistä välittämättä. Kehotan jakamaan päivityksiäni, jos ne hyväksi havaitsette; ei kannata antaa periksi painostaville portinvartijoille.
