 |
| Urumqin kaupunki Länsi-Kiinassa |
Sionistien ohjukset ja hävittäjät ovat vuosien saatossa räjäyttäneet kouluja, kerrostaloja, sairaaloita, uutistoimistoja, luostareita ja jopa orpokodin. Gazan palestiinalaisilla ei tietenkään ole ilmavoimia, ohjuspuolustusjärjestelmiä tai edes armeijaa. Gaza on käytännössä avovankila, jonka asukkaiden elämää Israel kontrolloi.
Viimeisin konflikti alkoi, kun Israel ryhtyi häätämään palestiinalaisia kodeistaan Itä-Jerusalemissa juutalaisasukkaiden tieltä. Sotilaat hyökkäsivät kranaatein ja kumiluodein varustettuina myös muslimien pyhään Al-Aqsan moskeijaan ramadanin aikana. Paastokuukauden jälkeen nämä provokaatiot aiheuttivat ymmärrettävän vastareaktion. Ilmeisesti pääministeri Benjamin Netanjahu yrittää jälleen kääntää huomiota muualle omista korruptiosyytteistään ja epäonnistumisestaan hallituksen muodostuksessa.
Siinä missä Yhdysvallat, Britannia ja muut läntiset tahot väittävät sensaatiohakuisesti Kiinan suorittavan uiguurimuslimien "joukkotuhontaa" Xinjiangissa, on lännen virallinen asenne täysin toisenlainen palestiinalaisten ollessa kyseessä. Perusteluksi esitetään, että Israel ampuu ohjuksia Gazaan vain "itsepuolustukseksi", eikä länsimedia edes kirjoita "pommituksista", vaan "yhteenotoista", narratiivin ollessa aina Israelia ymmärtävä ja sen toimet hyväksyvä.
Onko Kiina pommittanut Xinjiangia? Ei ole, vaikkakin uiguuriseparatistit ja terroristit ovat toteuttaneet satoja terrori-iskuja kolmen viime vuosikymmenen aikana. Kiinan Xinjiangin politiikka on keskittynyt lainvalvontaan, koulutukseen, köyhyyden poistamiseen ja taloudelliseen kehitykseen.
Mikään länsimedia ei kuvaile Gazan pommituksia "kansanmurhana" tai edes sotarikoksina, joita ne todellisuudessa ovat. Israel saa länttä hallitsevan eliitin siunauksella toteuttaa valtioterrorismia ja harjoittaa apartheid-politiikkaa, joka muualla tuomittaisiin rasistisena. Lännen establismentin tekopyhyys, kyynisyys ja kaksinaismoralismi on vastenmielistä seurattavaa.
Samaan aikaan Yhdysvallat rahoittaa uiguuriseparatisteja, organisoi Kiinaa kritisoivia "ihmisoikeusryhmiä", sponsoroi valetutkijoita, kuten Adrian Zenzia, helpottaa separatistien emigroitumista länsimaihin ja ylistää heitä kaikissa läntisissä medioissa. Ilmiö on valitettavasti levinnyt jopa Suomeen: on ollut huvittavaa huomata, kuinka kiihotustuomioita saaneissa, islaminvastaisissa, Israelin ja lännen sotatoimia puolustelevissa perussuomalaisissakin on herännyt huoli Kiinan uiguurimuslimeista.
Jos Kiina pommittaisi uiguureja sionistien tyyliin, uutiset länsimaissa täyttyisivät sydäntä särkevistä kuvista haavoittuneista ja kuolleista lapsista ja talojen raunioista. Jopa islamofobiset amerikkalaisrepublikaanit syyttäisivät Kiinaa "muslimivastaiseksi" ja vaatisivat Pekingiä tilille "rikoksista ihmisyyttä vastaan". Rinnastuksia tehtäisiin Hitleriin ja Natsi-Saksaan, jotta massat länsimaissa tiedostaisivat "keltaisen vaaran". Naton demokratiavoimilta odotettaisiin väliintuloa.
Amerikkalaisrahoitteiset propagandistit valittavat uiguurien kohtelusta Xinjiangissa. Kiina on kuitenkin käyttänyt miljardeja ja asuttanut kaukaisten kylien mutamajoissa äärimmäisessä köyhyydessä eläneitä uiguureja nykyaikaisiin, uusiin koteihin ilmaiseksi, joten sionistien rikoksiin on vielä matkaa. Kiinan hallinto auttaa uiguureja myös koulutuksen ja työllistymisen suhteen. Toisin kuin Palestiinassa, Xinjiangissa Ramadanin päättymistä on saatu juhlistaa rauhassa, ilman väkivallan uhkaa lännen demonisoiman kommunistihallinnon taholta.
Länsimaissa Kiinan tavoitteellinen köyhyyden poistaminen vääristetään irvokkaasti "etniseksi puhdistukseksi". Samaan aikaan ummistetaan silmät siltä, kuinka Israel on ryöstänyt maa-alueita palestiinalaisilta viimeiset kahdeksankymmentä vuotta ja harjoittanut väkivaltaa. Jos Gazaa pommitetaan aina välillä, Länsirannan palestiinalaiset saavat kokea jatkuvaa nöyryyttämistä ja mielivaltaa miehityshallinnon sotilaiden taholta. Israelin pääpuolueet hyväksyvät juutalaisuuden ääri-ilmiöt ja eriarvoistavan etnokratian.
Yhdysvallat otti Kiinaa uhkaavan Itä-Turkestanin islamilaisen liikkeen sopivasti pois terroristijärjestöjen listaltaan viime vuonna, mutta muistaa aina kutsua Gazan militantteja "terroristeiksi" ja Hamasia "äärijärjestöksi". Viime päivinä israelilaisnationalistit ovat tuhonneet palestiinalaisten kauppoja ja liikeyrityksiä Jerusalemissa ja pahoinpidelleet palestiinalaisia kadulla. Ironista kyllä, meno muistuttaa juutalaisten vainoamista 1800- ja 1900-luvun Euroopassa.
Mikä on Yhdysvaltojen vastaus Israelin tuhotoimille? Virallinen Amerikka on ilmaissut jälleen tukensa sionistihallinnolle. Washington toistaa tuttua mantraa siitä, kuinka Israelilla on oikeus puolustautua. YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaiden vaatiessa loppua tälle väkivallalle, Yhdysvallat kumosi vetoomuksen veto-oikeudellaan. Bidenin hallinto on tehnyt päätöksen myös 735 miljoonan dollarin eli noin 600 miljoonan euron arvoisista täsmäaseiden kaupoista Israelille.
Yhdysvallat pelaa vaarallista ja moraalitonta geopoliittista peliä. Sionistiksi jo vuosia sitten tunnustautunut Biden ei ole Donald Trumpia kummempi, eikä hänestäkään ole amerikkalaisen valtiokoneiston uudistajaksi saati Israelin kuriin panijaksi. Yhdysvaltoja ei haittaa, jos poliittinen kaaos alueella jatkuu, sillä se sopii Washingtonin strategisiin intresseihin. Niinpä puheet Amerikka-johtoisesta "sääntöpohjaisesta järjestyksestä" ovatkin vain makaaberia pilaa.
Kiina luovii toki myös pragmaattisena toimijana Länsi-Aasiassa ja on rakentanut suhteita kaikkiin keskeisiin osapuoliin, aina Saudi-Arabiasta Iraniin. Ulkoministeri Wang Yi on myös ehdottanut, että Kiina voisi ryhtyä välittäjäksi Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa. Tämäkin aloite on länsimediassa nähty lähinnä "merkkinä kiinalaisten kasvavasta vaikutushalusta maailmanpolitiikassa".
